Vuoden viimeisen viikon kunniaksi julkaisemme lyhyesti vuoden 2020 tärkeimmät muotiuutiset. Kolmannessa osassa elämme heinäkuusta syyskuuhun.


Lue juttusarjan aiemmat osat täältä.



HEINÄKUU

Heinäkuu – ja kesälomakuukausi! Kauppa elpyi monella yrittäjällä, kun suomalaiset matkustivat ja kuluttivat kotimaassa.

Keskikesällä maailmalta kantautui uutisia: muotimedia Vogue kertoi lanseeraavansa Pohjoismaille oman muotilehden. Vogue Scandinavian ensimmäisen numeron on määrä ilmestyä keväällä 2021.

Heinäkuussa julkaisimme kepeää Loma ja laukku -artikkelisarjaa, jossa suomalaiset tyylitaiturit ja muotialan ammattilaiset kertoivat kesäpukeutumisestaan ja lomasuunnitelmistaan. Juttusarjassa muun muassa miesten pukutalo Turon pääsuunnittelija Teemu Muurimäki paljasti pakkaavansa matkoilleen aina merinovillaa, ja laukkubrändi Lumin perustaja Sanna Kantola haaveili irtiotosta Madagascarilla.

Fashion Finland julkaisi heinäkuussa uudelleen myös vuoden luetuimpia artikkeleitaan. Niihin kuului muun muassa tarina entisestä kampaajasta, joka perusti menestyvän vaatemerkin, joka yltää nyt 10 miljoonan euron liikevaihtoon. Kerroimme myös esimerkiksi mobiilin tuomista mahdollisuuksista muotikauppiaille, suomalaisesta puukellobisneksestä sekä italialaisen muotitalo Max Maran menestyksekkäästä taipaleesta Suomen markkinoilla.


Nanso listattiin Suomen arvostetuimpien brändien joukkoon tänä vuonna.


ELOKUU

Elokuussa Pohjoismaita ravisteli uutispommi: verkkokauppajätti Amazon vahvisti tulonsa Ruotsiin. Amazonin Pohjoismaiden-valloituksesta oltiin huhuttu jo vuosia, ja sen on ennustettu vaikuttavan myös suomalaiseen verkkokauppaan.

Lontoossa asuva suomalaismalli Jessica Luostarinen teki yhteistyömalliston kenkämerkki Vansin kanssa. Ranska teki vastuullisuusteon kieltämällä lailla vaatteiden tuhoamisen.

Kööpenhaminassa vietettiin muotiviikkoa, joka on suuruudessaan mennyt jo Tukholman ohi. Muotinäytökset digitalisoituivat, ja esimerkiksi Marimekko esitteli mallistonsa virtuaalisesti Tanskassa. Muotiviikkojen jälkeen kokosimme yhteen syksyn mielenkiintoisimmat muotitrendit.


Suomalainen valokuvamalli ja kuvittaja Jessica Luostarinen teki yhteistyömalliston kenkäbrändi Vansille.


Korona vaikutti muotikauppaan myös elokuussa: se siirsi messuja ja oli laskenut muotikaupan liikevaihtoa peräti 70 prosenttia. Fashion Finland lanseerasi verkkokauppakoulutuksen muotiyrittäjien tueksi.

Markkinointi & Mainonta sekä Taloustutkimus listasivat Suomen arvostetuimmat brändit, ja muotimerkeistä pärjäsivät muun muassa Nanso, Marimekko ja Turo Tailor.

Elokuussa uutisoimme myös autotallissa alkunsa saaneesta koruyrityksestä, joka tarjoaa työtä maahanmuuttajanaisille. Kurkistimme myös Helsingin Yrjönkadulla sijaitsevaan pieneen puotiin, jossa voi ostaa vaatteita, juoda viiniä ja vuokrata taidetta.


Korona ei horjuttanut uskoa kivijalkaan. Vaatemerkki Hálo avasi lippulaivamyymälän Leville syksyllä.


SYYSKUU

Alkusyksy todisti, että kivijalkaan luotetaan yhä. Useat suomalaiset vaatemerkit kertoivat uusista myymäläavauksistaan: Hálo avasi lippulaivamyymälän Lappiin Leville, ja brändinsä uudistanut Kalevala Koru uuden myymälän Helsingin Keskuskadulle. Reima kertoi avaavansa kolme uutta liikettä, ja Marimekko palasi Marikulmaan Mikonkadulle.

Toisaalta kerroimme myös kansainvälisen verkkokaupan tuntuvasta kasvusta ja pakettikumppanin merkityksestä muotiyrityksen viennissä.

Fashion Finland järjesti valtakunnallisen Muotipippalot -myyntitempauksen, johon ilmoittautui lähes sata muotikauppaa eri puolilla Suomea.

Vastuullisuusuutisiakin kuultiin. Miestenvaatemerkki FRENN keräsi huippupisteet Eetti ry:n tekemässä vaatemerkkien vastuullisuusvertailussa. Kotimainen kuitukeksintö Spinnova aloitti yhteistyön tanskalaisen muotijätti Bestsellerin kanssa.


Ervin Latimer voitti Vuoden nuori suunnittelija -kilpailun.


Syksyllä maailmalta kantautui huippu-uutisia. Suomalainen Achilles Ion Gabriel oltiin pestattu kenkäbrändi Camperin luovaksi johtajaksi. Muotisuunnittelija Milla Lintilä puolestaan teki neulemalliston pariisilaiselle Galeries Lafayetten tavarataloketjulle.

Ervin Latimer valittiin Vuoden nuoreksi suunnittelijaksi.

Uutisoimme uudesta suomalaisesta vaatebrändistä, joka valmistaa vaatteensa Helsingissä vanhassa sairaalassa. Lisäksi kerroimme Seinäjoelta Lontoon muotipiireihin ponnistaneen vaatesuunnittelija Teija Eilolan urasta ja oman brändin synnystä.

Kurkistimme myös muotikaupan lähitulevaisuuteen ja kerroimme, kuinka yksi vaatteeseen kiinnitetty koodi voi auttaa kuluttajaa ostopäätöksen tekemisessä.



Artikkelisarjan viimeinen osa julkaistaan huomenna torstaina 31. joulukuuta.



Kuvat Marimekko, Nanso, Vans, Hálo, Ervin Latimer


Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Ida Rantala | ida.rantala@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi


Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.