Kaupallinen yhteistyö DHL Express

Kansainvälinen verkkokauppa kasvaa 20 prosentin vuosivauhtia. Tänä vuonna se on ollut pelastus monelle kivijalkaliikkeensä hetkellisesti sulkeneelle muotikaupalle. Yksi niistä on muotimerkki Makia, joka on käynyt kauppaa verkossa jo 10 vuotta.


Koronakevät aiheutti päänvaivaa muotibrändi Makialle – kuten monelle muullekin vaateyritykselle. Tukkukauppa seisahtui, ja Helsingin keskustan lippulaivamyymälä suljettiin pariksi kuukaudeksi. Kesällä kauppa piristyi hetkeksi, syyskuussa se on hiljentynyt jälleen. 

Mutta verkkokauppa kasvaa ja porskuttaa eteenpäin. Se on ollut Makialle entistäkin tärkeämpi kauppakanava koronan aikana.

– Muotiala on kilpailtu toimiala, ja yrityksiä on paljon. Verkkokauppa on tehnyt muotikaupasta globaalia, ja siinä kilpailussa kaikki yritykset ovat väistämättä mukana, sanoo Makian operatiivinen johtaja Mika Martikainen Fashion Finlandin ja DHL:n webinaarissa.

Martikaisen mielestä erottuva brändi on menestyksen avain muotikaupassa – ja siihen kuuluu yrityksen koko toiminta aina liikeideasta tuotteisiin ja vaatteiden postituspakkauksiin.

Pakkauksella on väliä, kun myydään muotia. Makia käyttää kotimaisen RePackin uusiokäytettäviä pakkauksia. Luksusmuotitalot toimittavat tilaukset silkkipapereilla pehmustetuissa, brändätyissä laatikoissa. Pakkaus on asiakkaan ensikosketus ostamaansa tuotteeseen, ja siksi tärkeä osa kokemusta.

Makian verkkokauppa avattiin kymmenen vuotta sitten, ja se toimittaa tuotteitaan yli 40 maahan. Martikainen katsoo, että Makian brändin on edelleen hyvä näkyä katukuvassa, ja siksi kivijalat ovat tärkeitä. Mutta kaupallisesti verkkokauppa pärjää paremmin.

Verkkokaupasta tuli muotimerkki Makialle entistä tärkeämpi myyntikanava koronakevään aikana. Kauppaa käydään 40 maahan.


Kansainvälinen verkkokauppa on vaatinut Makialta resursseja, aikaa ja kärsivällisyyttä. Jonkin verran suomalaista sisuakin.

– Kaikki voivat tehdä globaalin verkkokaupan. Haaste on se, että ihmiset löytävät juuri sinun verkkokauppasi. Kuluttajien vaatimukset kovenevat, sillä isot kansainväliset kaupan toimijat ovat opettaneet asiakkaat vaativiksi.

Vaativuudella Martikainen viittaa kaikkiin niihin osa-alueisiin, joiden on oltava kunnossa, jotta asiakas viihtyy, ostaa ja palaa. Verkkokaupan on oltava brändin ilmeen mukainen. Tuotekuvat ja -videot, tuotetiedot ja kokotaulukot auttavat tekemään ostopäätöksen.

Verkkokaupalla pitäisi olla myös useita maksu- ja toimitusvaihtoehtoja. Makian tärkein logistiikkakumppani on DHL. Suurin osa paketeista kulkee DHL Expressillä. 

– Kuluttajat eivät jaksa odottaa pakettia kovin kauaa tänä päivänä. Kun tuote on kerätty varastolta, se saadaa Eurooppaan DHL Expressillä jo seuraavana päivänä, sanoo Martikainen.

DHL Express on osa DHL-konsernia. DHL Expressin toiminta perustuu nopeisiin, ovelta ovelle kulkeviin pikakuljetuksiin. Päivittäin paketteja liikkuu maailmanlaajuisesti noin miljoona. Se on valtava määrä. Jotta ripeät toimitukset ovat mahdollisia, DHL käyttää esimerkiksi omia lentokoneita. Ne helpottivat huomattavasti pakettien kulkua myös koronakevään aikana.

Ja kun kivijalat hiljenivät, paketteja lähetettiinkin ennätyksellisen paljon. DHL Expressin myynti- ja markkinointijohtaja Kimmo Ilmavirran mukaan kansainvälisen verkkokaupan arvo on nyt noin 4 biljoonaa euroa. Maiden välinen verkkokauppa kasvaa noin 20 prosentin vuosivauhtia. Suomessa kansainvälisten verkkokauppalähetysten määrä on jopa kaksinkertaistunut.

Tämän päivän kuluttaja haluaa pakettinsa nopeasti. DHL Express toimittaa paketit ovelta ovelle jopa päivässä.


Makia on juuri lisännyt verkkokauppaansa lisää kuljetusvaihtoehtoja. Kimmo Ilmavirran mukaan niitä tulisikin olla verkkokaupassa kolmesta viiteen. Jos verkkokaupalla on vain yksi toimitusvaihtoehto, tavallisesti noin kaksi prosenttia asiakkaista ostaa tuotteen. Jos kuljetusvaihtoehtoja on kolmesta viiteen, ostavien asiakkaiden määrä on jopa viisi prosenttia. Näin kertoo SimilarWebin toukokuussa tekemä tutkimus.

– Myös tieto eri toimitustavoista tulisi olla näkyvästi esillä. Asiakkaat arvostavat nopeuden lisäksi sitä, että heillä on vaihtoehtoja, sanoo Ilmavirta.

Makia ja DHL ovat kansainvälisiä yrityksiä. Millaisia menestymisen vinkkejä Martikainen ja Ilmavirta antaisivat suomalaisille muotikauppiaille, joita kutkuttaa ajatus globaaleista markkinoista?

– Suomalainen vaatimattomuus kannattaa karistaa pois. Täytyy olla aito halu kansainvälistyä. Lisäksi täytyy tutustua maksu- ja toimitusvaihtoehtoihin, eli kaikkiin niihin asioihin, jotka tekevät verkkokaupan. Kilpailijoiden verkkokauppoja selailemalla on helppo nähdä, miten muut yritykset asiakkaita palvelevat, sanoo Martikainen.

Ilmavirran mielestä erilaiset kuljetusvaihtoehdot täytyy tuoda verkkokaupassa selkeästi näkyville. Nopeus on vaihtoehdoissa valttia. Asiakas saattaa tehdä ostopäätöksen pelkästään kuljetusajan perusteella.

Lisäksi tarvitaan rohkeutta.

– Asiakkaat ovat maailmalla. Siksi ei kannata tyytyä pelkästään Suomeen ja kotimaan markkinoihin, sanoo Ilmavirta.



Tutustu DHL Expressin tietopankkiin ja katso, millaisia palveluita DHL Express tarjoaa pienyrityksille.



Teksti Ida Rantala Kuvat Makia, DHL

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.