Paitsi muotikaupan etujärjestö Fashion Finland on myös alan yhteisö ja uutismedia. Tule joukkoomme kasvattamaan suomalaisen muodin arvostusta ja näkyvyyttä!

Fashion Finland, tuttavallisemmin FaFi, on suomalaisen muodin yhteisö, media ja tietokanava, joka toiminnallaan kasvattaa muotikaupan arvostusta ja näkyvyyttä, tukee muotikauppiaiden liiketoimintaa sekä edistää alan yhteistyötä Suomessa.

Jäsenistöömme kuuluu kaikenkokoisia muotialan yrityksiä, sekä vain Suomessa toimivia että monikansallisia. Fashion Finland kuuluu Erikoiskaupan liitto Etu ry:hyn – ja siksi jäsenemme hyötyvät paitsi tarjoamistamme eduista myös kattojärjestömme palveluista.

Fafi.fi on sinunkin yrityksesi ääni

Nostamme jatkuvasti jäsenyrityksiämme fafi.fihin, Suomen ainoaan muotialan ammattilaismediaan, sekä sosiaalisen median kanaviimme. Mediamme on laajalti luettu muodin ammattilaisten, suuren yleisön ja päättäjien joukossa. Uutiskirjeemme tavoittaa viikoittain yli 3 000 muotialasta kiinnostunutta lukijaa.

Lisäksi julkaisemme kaksi kertaa vuodessa ilmestyvää digitaalista muotilehteä, jonka toimitamme jäsenistöllemme maksutta jäsenetuna.

Kummipalvelu tukee muotikaupan haasteissa

Fashion Finlandin hallitus koostuu rautaisista muotialan ammattilaisista. Järjestömme omien asiantuntijoiden, kummipankin, kautta jäsenemme saavat apua muotikaupan haasteissa. Osaamista löytyy esimerkiksi kasvun rakentamiseen, asiakaskokemukseen, myyntiin, brändäykseen ja markkinointiin liittyen.

Hallituksen ajantasaisen kokoonpanon löydät verkkosivuiltamme

Kun tarvitset kummien maksutonta sparrausapua, lähetä sähköpostia osoitteeseen fafi@fafi.fi ja kerro toiveistasi. 

Maksutonta neuvontaa lakiasioissa

Jäsenenämme saat käyttöösi maksuttomat lakipalvelut vuoden ympäri. Laki- ja sopimusasioissa sinua neuvoo Erikoiskaupan liiton lakiasioiden ja edunvalvonnan johtaja Jukka Ropponen.

Koulutuksia ja tapahtumia maksutta tai etuhintaan

Erikoiskaupan liitto järjestää säännöllisesti mielenkiintoisia ja hyödyllisiä koulutuksia sekä tapahtumia, jotka on räätälöity erityisesti kaupan alan ammattilaisille. Muotiyrittäjyyden kannalta olennaisimmista koulutuksista ja tapahtumista viestimme jäsenistöllemme sähköpostitse.

Fashion Finlandin jäsenet voivat osallistua Edun koulutuksiin aina maksutta tai alennettuun hintaan.

Mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja vaikuttamistyöhön

Fashion Finlandin hallituksen puheenjohtaja Andreas Ögård kuuluu sekä Suomen Yrittäjien että Erikoiskaupan liiton hallituksiin. Myös FaFin jäsenet pääsevät halutessaan verkostoitumaan erikoiskaupan yritysjohdon kanssa. Seuraa Edun tapahtumakalenteria verkossa ja ota rohkeasti osaa tilaisuuksiin.

FaFin jäsenillä on mahdollisuus vaikuttaa erikoiskaupan teemoihin Edun kumppaneiden toimikunnissa ja vaikuttamisryhmissä. Jos haluat asettua valiokuntiin ehdolle, voit kääntyä Erikoiskaupan liiton toimitusjohtaja Ulla Pölläsen puoleen.

Etu ry laatii erikoiskaupan yhteiset lausunnot, joihin kerätään tietoa yritysvaikutuksista kyselyiden avulla. Aloitteet ovat osaltaan myös fafilaisten, ja siten yhteisömme on mukana vaikuttamassa kaupan kehitykseen ja arvostukseen valtakunnallisesti.

Rahanarvoisia etuja

Jäsenyrityksemme voivat ostaa mainostilaa Fashion Finlandin verkkomediasta ja sosiaalisen median kanavista alennettuun hintaan -30 %.

Fashion Finlandin jäsenille on tarjolla Suomen Yrittäjien laaja palvelupaketti 140 e/vuosi. Jos haluat tilata yrityksellesi palvelupaketin, otathan meihin yhteyttä sähköpostitse: fafi@fafi.fi.

Uusia suuria tapahtumia

Fashion Finland on mukana yhteistyökumppaneidensa kanssa muodin ja kaupan alan merkittävissä tapahtumissa myös kuluvana vuonna.

Vuoden 2024 suuria, uusia avauksia ovat PR-toimisto Junin kanssa toukokuussa järjestettävä Finnish Fashion Awards ja I love me -messujen kanssa marraskuussa järjestettävä muodin ammattilaisseminaari. Lisätietoja molemmista tapahtumista saat seuraamalla FaFin kanavia.

Tervetuloa mukaan kasvavaan joukkoomme! Mitä enemmän meitä on, sitä vaikutusvaltaisempia olemme.


Teksti Fashion Finland
Kuva Leena Aro

Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä Fashion Finlandin toimitukseen
Päätoimittaja Jani Niipola | jani.niipola@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.