Kaupallinen yhteistyö: Sifter


”Elämä on opettanut, että aina kannattaa sijoittaa laadukkaisiin laukkuihin ja kenkiin, koska niillä on hyvä jälleenmyyntiarvo. Puhumattakaan siitä, miten paljon ne tuovat iloa omistajalleen”, Sifter-sijoitusrahaston toimitusjohtaja Santeri Korpinen sanoo.

”Mutta jos haluaa varmistaa, että pystyy ostamaan niitä jatkossakin, ihan kaikkea ei kannata sijoittaa asusteisiin, vaan osa rahasta kannattaa laittaa säästöön ja tekemään töitä.”

Totta. Niin totta. 

”Osakesijoittaminen ei saa kuitenkaan olla rulettia tai kasinopeliä, vaan pitää löytää kohteita, joissa raha poikii mahdollisimman hyvin. Laatu ratkaisee sijoitamisessakin.”

Siksi Sifter käy joka vuosi läpi 65 000 pörssiyhtiötä ympäri maailmaa, joista rahastoon valitaan 30 parasta sijoituskohdetta.

”Nuo 30 ovat laatuyhtiötä, joilla on vahva kilpailuetu ja rahantekokyky. Siksi ne pärjäävät myös huonoina aikoina paremmin kuin kilpailijansa.”

Sifterin hyödyt sijoittajalle voi yksinkertaistaa näin: Sifterin tiimi etsii sijoittajan puolesta 30 laatufirmaan globaalisti. Sitten Sifter seuraa, että sen asiakkaiden omistamia yrityksiä hoidetaan hyvin. Lisäksi sijoittaja hyötyy siitä, ettei rahasto maksa myynti- tai osinkoveroja. 

”Sifterin strategia on onnistunut hienosti. Rahasto on ollut olemassa seitsemäntoista vuotta, ja niihin vuosiin mahtuu useampia pörssilaskuja. Silti Sifter on tuona aikana voittanut vertailuindeksit 40 prosenttiyksiköllä.” 

Korpinen sanoo rehellisesti, ettei Sifter ehkä ole niin sanotusti vuoden paras rahasto, mutta se pyrkii olemaan yksi parhaista – pidemmän ajan kuluessa. 

Korpinen mainitsee vertailuindeksin, sillä sen menestykseen vertaamalla sijoittajat voivat nähdä, miten hyvin rahastot oikeasti pärjäävät.

”70–80 prosenttia osakerahastoista katoaa markkinoilta 10 vuoden kuluessa, kun ne eivät pärjää vertailuindeksille. Me olemme pärjänneet.” 

Viime vuonna Sifter tuotti sijoittajilleen yli 31 prosenttia voittoa, joka on poikkeuksellista. Korpinen uskoo, että erityisesti laskevilla markkinoilla Sifterin erinomaisuus tulee esiin.

”Tänä vuonna koronan takia pörssimarkkina on laskenut. Sifterkin on laskenut huhtikuun loppuun mennessä vajaat neljä prosenttia, mutta vertailuindeksi on mennyt alaspäin yli kymmenen prosenttia.”

Tämän vuoden grafiikka näyttää, kuinka Sifterin osakkeet nousevat 7 prosenttia nopeammin laskun jälkeen. Kuvassa Sifter-rahaston tuotto vs indeksi (1.1 – 30.4.2020). Lähde: Morningstar
Sifter-rahaston tuotto verrattuna maailman sekatyyliosakkeisiin (2003/06 – 2020/05). Lähde: Morningstar


Moni ajattelee, että osakesijoittamisessa on iso riski ja mieluummin kannattaa joka viikko lotota. Toinen virhe on myydä omistamiaan hyviä yhtiötä markkinoiden laskiessa ja pelon ottaessa vallan.

”Meillä Sifterissä avainhenkilöt sijoittavat omaan rahastoomme. Ja kun väellämme on omat rahat kiinni Sifterissä, se kyllä kasvattaa halua saada tarinalle onnellinen juoni.” 

Korpinen korostaa, ettei sijoittajille voi luvata mitään varmaa, varsinkaan tuottoja.

”Mutta sen tiedän, että omistamme upeita laatuyhtiöitä, joista olen ylpeä.”

”Joten mikäli sijoittaminen kiinnostaa – ja sen pitäisi kiinnostaa, sillä raha pitää laittaa töihin ja tuottamaan omistajalleen voittoa – historia osoittaa, että Sifterin strategia toimii.”

”Ja jos Sifter kiinnostaa, toivottamme sinut tervetulleeksi keskustelemaan lisää”, Santeri Korpinen sanoo.


Tutustu Sifteriin osoitteessa Sifterfund.com
Santeri.korpinen@sifterfund.com ja +358 50 368 9129

Sifter -sijoitusrahasto tukee vuonna 2020 Fashion Finlandin toimintaa ja muodin kulttuuria Suomessa.


Teksti Sami Sykkö

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.