Suomalaisille muotialan yrityksille on tarjolla paljon tukea. Yksityisten sijoittajien lisäksi muotiyritys voi saada rahaa esimerkiksi liiketoiminnan kehitykseen, messumatkoihin ja maaseudun elävöittämiseen.


Muodin tekeminen ja sen kauppaaminen ovat rahasta kiinni. Suomessa on monia menestyviä muotiyrityksiä ja suomalaisia muodintekijöitä arvostetaan maailmalla. Ja vaikka Balenciagan ja Givenchyn kaltaisissa huippumuotitaloissa työskentelee useita suomalaisia suunnittelijoita, alan tekijöiden kasvanut arvostus ei ole vielä synnyttänyt uusia menestyviä suomalaisia muotimerkkejä. Sijoittajatkin ovat Suomessa vasta heräämässä muotialan mahdollisuuksille.

Viime vuosina rahoituskeinot ovat kuitenkin monipuolistuneet huomattavasti. Alkuun päästäkseen muotiyritys tarvitsee toki omaa pääomaa, mutta sen jälkeen kuvaan astuvat mahdolliset rahoittajat ja erilaiset tukimuodot.

Ruotsissa muotibisnestä rahoitetaan paljon innokkaammin kuin Suomessa, mutta löytyy meiltäkin vaihtoehtoja – yrityksen elinkaaren eri vaiheisiin. Yksityistä rahaa voi saada pankeilta, pääomasijoittajilta, bisnesenkeleiltä ja keräämällä joukkorahoitusta.

Ulkomaisista muotialan yrityksistä esimerkiksi portugalilainen Farfetch ja ruotsalainen NA-KD sekä kotimaisista muiden muassa Myssyfarmi ja IVALO.COM ovat saaneet kasvuunsa vauhtia joukkorahoituksen tai yksityisten sijoittajien avulla.

Myssyfarmin avoin osakeanti toteutettiin Invesdorin kautta joulun alla ja se saavutti maksimitavoitteensa jo ennen kampanjan päättymistä. IVALO.COM on kerännyt pääomarahoitusta yksityissijoittajilta miljoonan euron edestä, ja sen tukijoukoissa on muun muassa Peter Vesterbacka ja muita liike-elämän konkareita. Myös Business Finland on tukenut IVALO.COM-toimintaa.

Sijoittajien löytäminen saattaa tuntua työläältä, mutta erityisesti startup-yrityksiin sijoittavia yrityksiä on monia. Esimerkkinä suomalainen pääomasijoitusyhtiö Lifeline Ventures, joka on rahoittamassa muiden muassa kotimaista Sulapacia.

Suomalainen pääomasijoitusyhtiö Lifeline Ventures on yksi kotimaisen pakkausinnovaatio Sulapacin rahoittajista.


Niin ikään sijoitusyhtiö Royal Majestics on erikoistunut muotiin ja designiin. Muita muotiin sijoittavia yrityksiä ovat esimerkiksi suomalaiset Finow, Valve Ventures sekä Planvest, joka on maailman johtavan hammashoitolaitevalmistaja Planmecan omistajaperhe Kyöstilöiden sijoitusyhtiö.

Kun yritys menestyy ja saa houkuteltua rahoittajia tuekseen, myös sen mahdollisuudet lisärahan saamiseen kasvavat. Tästä hyviä esimerkkejä ovat lastenvaateyritys Gugguu sekä kierrätysmuovista ja kahvinpuruista lenkkareita valmistava Rens.

Rensin kasvu houkutteli mukaan yrityksen rahoitukseen tunnettuja enkelisijoittajia, kuten Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paanasen, hallitusammattilainen ja startup-sijoittaja Leena Niemistön sekä startup-sijoittaja Moaffak Ahmedin. Pääomasijoitusyhtiö Panostaja puolestaan osti 43 prosentin osuuden Gugguusta marraskuussa 2018. Myös esimerkiksi Minttu Räikkönen on sijoittanut yritykseen.

Suomessa muotiyrityksiin ovat laittaneet rahojaan muiden muassa Marimekon hallituksen puheenjohtaja Mika Ihamuotila sekä kuvataiteilija ja tuottaja Sophia Ehrnrooth, joka on sijoittanut esimerkiksi Marimekkoon, Onariin, Finlaysoniin ja Anna Ruohoseen.

Lastenvaatebrändi Gugguun kasvupotentiaali on huomattu sijoittajien keskuudessa. Pääomasijoitusyhtiö Panostaja osti 43 prosentin osuuden Gugguusta toissa vuonna ja on nyt mukana vauhdittamassa brändin kansainvälistä kasvua.
Marimekon suurin osakkeenomistaja on yrityksen hallituksen puheenjohtaja Mika Ihamuotila.


Sijoittajat odottavat rahoilleen vastinetta ja sijoitukselleen tuottoa. Siksi jo ennen neuvottelujen aloittamista tulee varmistaa, että sijoittajalla ja yrityksellä on yhdensuuntaiset tavoitteet.

Julkisista tuista, avustuksista ja kehityslainoista vastaavat pääosin Ely-keskukset sekä Business Finland. Myös Sitra sijoittaa kotimaisiin kasvuyrityksiin, joskin tukikohteiden joukossa on pääasiassa teknologia-, terveyspalvelu- ja energia-alan yrityksiä.

Otetaan esimerkiksi Business Finland.

Business Finlandin innovaatiosetelillä kansainvälistyvä pk-yritys voi ostaa asiantuntijapalveluita. Setelin arvo on 6 200 euroa, ja sen voi käyttää yrityksen kehitykseen liittyvien asiantuntijapalveluiden hankintaan. Nämä hankittavat palvelut voivat liittyä esimerkiksi tavaramerkkejä koskeviin selvityksiin tai näiden hakuprosessiin. Innovaatiosetelin avulla voidaan myös kehittää uusia, muun muassa kiertotalouteen perustuvia toimintamalleja.

Business Finlandin Market Explorer -rahoitus taas on tarkoitettu yrityksille, jotka etsivät tuotteelleen, palvelulleen tai liiketoimintamallilleen uusia markkinoita ulkomailta. Yritys voi olla vielä kansainvälistymisen alkuvaiheessa tai toimia jo vientimarkkinoilla. Avustus on 50 prosenttia kokonaiskustannuksista ja sen enimmäismäärä on 10 000 euroa.

Niin ikään Business Finlandilta haettava Tempo-rahoitus on tarkoitettu kansainväliseen kasvuun tähtääville suomalaisille yrityksille.

Messumatkojakin tuetaan. Business Finlandin Exhibition Explorer -avustusta voi hakea, jos samoille messuille tai vaikkapa samojen muotiviikkojen eri tapahtumiin osallistuu vähintään neljä suomalaisyritystä.

Tukea ja rahoitusta voi hakea myös Ely-keskuksesta. Sen kehittämisavustustayritys voi saada apua laajentamiseen, uudistamiseen, osaamisen vahvistamiseen tai kansainvälistymishankkeisiin.

Maaseudun muotiyrittäjille on omat tukensa. Ely-keskuksentarjoaman maaseudun yritystuen tavoitteena on monipuolistaa maaseudun yrityskantaa, ja sitä voivat hakea myös tekstiili-, muoti- ja lifestyle-alan yritykset.

Rahaa on tarjolla myös kiertotaloudelle. Työ- ja elinkeinoministeriö myöntää avustuksia kiertotalouteen liittyville hankkeille, ja Business Finland Venture Capital sekä pääomasijoitusyhtiö Tesi vastaavat muun muassa julkisista lainoista ja pääomasijoituksista.

Finnvera tarjoaa rahoitusta myös yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä riskeiltä suojautumiseen. Sen tukimuotoihin kuuluvat esimerkiksi vientitakuut ja takaukset pankkilainoille. Finnveran viennin rahoitusta voi käyttää muiden muassa raaka-aineostoihin ja toimitussopimusten vakuuksiin.

Ja rahan lisäksi muotiyritykset kaipaavat kasvaakseen ja kehittyäkseen myös uusi ihmisiä. Siksi ne tarvitsevat – ja etsivät – sijoittajien lisäksi kumppaneita, jotka tuovat yritykseen mukanaan bisnesälyä ja tarpeellista osaamista.

Teksti Petra Eskola Kuvat Leena Aro, Sulapac, Gugguu, Marimekko

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.