Amazon avaa verkkokaupan Ruotsissa

Verkkokauppajätti Amazonin Pohjoismaiden valloituksesta on huhuttu vuosia, ja nyt yhtiö on vahvistanut asian tiedotteella. Amazon kertoo avaavansa verkkokaupan Ruotsissa, mutta ei paljasta tarkkaa ajankohtaa avaukselle. Lanseerauksen uskotaan tapahtuvan hyvin pian, kenties alkusyksyn aikana. Huhuja ovat vauhdittaneet viikonvaihteessa Amazonin Ruotsin verkkokaupasta mediassa levinneet kuvakaappaukset. Amazon myös rekrytoi parhaillaan kymmeniä työntekijöitä Ruotsiin.

Amazon kertoo tiedotteessaan, että se uskoo pärjäävänsä Ruotsissa kattavan tuotevalikoiman, nopeiden toimitusten ja edullisten hintojen ansiosta. Yhtiö on hyötynyt koronaepidemiasta, joka on ajanut kuluttajia entistä vahvemmin verkkoon. Amazonin mukaan sen myynti on kasvanut peräti 40 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Yhtiö on ollut siirroistaan vaitelias, eikä se ole kommentoinut avauksiaan muiden Pohjoismaiden osalta. Amazonin uskotaan kuitenkin tavoittelevan koko Pohjoismaiden markkinaa. Toteutuessaan se olisi merkittävä muutos myös suomalaiselle verkkokaupalle.


Marimekko esittelee kevätmallistonsa Kööpenhaminan muotiviikolla

Muotitalot vievät näytöksiään vauhdilla verkkoon maailmalla – ja nyt näin tehdään myös Suomessa. Marimekko kertoo esittelevänsä ensi kevään vaatemallistonsa virtuaalisesti pian alkavalla Kööpenhaminan muotiviikolla.

Näytös kuvataan Marimekon omassa kangaspainossa Helsingissä, ja siitä käynnistyy myös Marimekon 70. juhlavuosi. Uuden malliston lisäksi näytöksessä nähdään Marimekon vintage-aarteita menneiltä vuosikymmeniltä.

Kööpenhaminan virtuaalisista muotiviikoista Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko sanoo tiedotteessa näin:

– Näinä ennennäkemättöminä aikoina on tärkeää löytää uusia tapoja inspiroida sekä kuluttajia että muotialan ammattilaisia, ja olemme iloisia voidessamme osallistua yhteen muotimaailman tämänhetkisistä edelläkävijätapahtumista.

Kööpenhaminan muotiviikko on noussut viime vuosina muotialan merkittävimmäksi tapahtumaksi Skandinaviassa. Näytöksensä ensimmäistä kertaa Tanskassa järjestävät Marimekon lisäksi Whyred ja Rixo. Useat katumuodin kärkimerkit, kuten Ganni, Saks Potts, Rodebjer ja Stine Goya esittelevät nekin mallistonsa Kööpenhaminassa – osa virtuaalisesti ja osa perinteisinä muotinäytöksinä.

Marimekon kevätnäytös on katsottavissa keskiviikkona 12. elokuuta klo 15 Kööpenhaminan muotiviikon sivuilla.


Vaate- ja kenkäkaupan liikevaihto sukelsi rajusti

Koronaepidemia on kurittanut muotikauppaa rajusti. Kaupan liiton julkaisemasta raportista ilmenee, että huhtikuussa vaate-, muoti- ja kenkäkaupan liikevaihto putosi yli 70 prosenttia verrattuna viime vuoden huhtikuuhun.

Erikoiskaupanaloista vaate-, muoti- ja kenkäkauppa ovat kärsineet kaikista eniten. Esimerkiksi terveystuote-, kirja- ja huonekalukaupassa pudotukset huhtikuulta olivat alle 20 prosenttia.



Jukka Rintalan iltapukuja ja taidetta esillä Haminassa

Muotitaiteilija Jukka Rintalan elämäntyötä on esitelty viime vuosina useissa näyttelyissä – myös museonäyttelyissä. Tänä kesänä Rintalan kädenjälkeä pääsee ihastelemaan Haminan Raatihuoneella, jossa on nähtävillä 30 uniikkia iltapukua eri vuosikymmeniltä sekä runsaasti Rintalan maalaustaidetta.

Puvut näyttelyyn on saatu lainaksi Designmuseosta sekä yksityisistä kokoelmista. Näyttelyn esillepanosta vastaa visualisti Matti Vaskelainen.

Viime vuosina Rintalan näyttelyissä on vieraillut yhteensä kymmeniätuhansia kävijöitä.

Unelmien tanssiaiset Haminan Raatihuoneella – näyttely on avoinna 15.8.2020 saakka. Näyttely on avoinna aina tiistaista perjantaihin klo 10-18 ja lauantaista sunnuntaihin klo 10-16. Näyttelyyn on vapaa pääsy.


Teksti Ida Rantala Kuvat Amazon, Marimekko, Vesa Hovi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.