Givenchy saa uuden luovan johtajan

Muotialalla taiteelliset pestit ovat haluttuja – ja nykyisin myös lyhytkestoisia. Koronakevään yllätyslähtijä oli Clare Waight Keller, joka ilmoitti jättävänsä luovan johtajan paikkansa muotitalo Givenchylla huhtikuussa. Aiemmin Chloén taiteellisena johtajana toiminut Keller ehti luotsata Givenchya kolme vuotta. Hän keräsi kiitosta erityisesti vahvoista haute couture -mallistoistaan.

Nyt Kellerille on löydetty seuraaja. Givenchyn uudeksi taiteelliseksi johtajaksi on nimitetty 34-vuotias Matthew Williams. Williams tunnetaan ylellisen katumuotimerkki 1017 ALYX 9SM:n perustajana.

Muotijulkaisu Business of Fashion arvioi, että luksusbrändit kiinnittävät rekrytointiprosesseissaan yhä enemmän huomiota suunnittelijoihin, jotka puhuttelevat nuoria aikuisia. Milleniaalien ja Z-sukupolven arvioidaan muodostavan vähintään puolet luksusmuodin asiakaskunnasta vuoteen 2025 mennessä.

Williams esittelee ensimmäisen mallistonsa Givenchylle Pariisissa tämän vuoden lokakuussa.


Muotitalo Sies Marjan lopettaa

Kriitikoiden suitsuttama, vuonna 2016 perustettu amerikkalaisbrändi Sies Marjan laittaa pillit pussiin. Yritys oli neuvotellut esimerkiksi Barneysin tavaratalon kanssa eksklusiivisen myyntisopimuksen, mutta newyorkilaistavaratalo suljettiin ennen sen toteutumista. Sies Marjan on toiminut vahvasti jälleenmyyjien varassa, eikä se ole onnistunut tavoittamaan kuluttajia omissa myyntikanavissaan.

Vielä puoli vuotta sitten Sies Marjan teki satsauksen rekrytoidessaan huippumuotitalo The Rown entisen viestintäjohtajan Isabella Isbiroglun.


Frankfurtista tulossa Saksan uusi muotipääkaupunki

Saksan johtavat muotimessut PREMIUM, SEEK ja NEONYT järjestetään kesästä 2021 alkaen kahdesti vuodessa Frankfurtin muotiviikkojen yhteydessä. Frankfurt Fashion Week tulee korvaamaan Berliinin muotiviikon, ja Frankfurtista povataan Saksan uutta muotipääkaupunkia.

PREMIUM ja SEEK -messut tunnetaan yksinä Euroopan merkittävimmistä muodin myyntitapahtumista, ja NEONYT yhtenä maailman johtavista ekologisen muodin ammattitapahtumista.

Uudistuksella pyritään yhdistämään muotitapahtumia. Messujen ja muotinäytösten lisäksi Franfurtiin siirtyvät myös aiemmin Berliinissä järjestetyt FashionSustain ja FashionTech -konferenssit.

Frankfurtin muotiviikon ennustetaan tuovan paikalle 2000 muodinluojaa, brändiä ja muotialan yritystä sekä 140 000 muodin ostajaa, vaikuttajaa ja lehdistön edustajaa.


Vuoden kaunein sormus -kilpailun finalistit on julkistettu

Suomalaisille kultasepille suunnattu Vuoden Kaunein Sormus -kilpailu on jälleen täällä. Tänä vuonna kultasepät ja korumuotoilijat on haastettu luomaan sormuksia, jotka ilmentävät ystävyyttä ja kumppanuutta ikään ja sukupuoleen katsomatta. 13. kerran järjestettävän kilpailun tarkoitus on kannustaa suomalaisia käyttämään koruja rohkeammin erilaisissa tilanteissa. 

Kilpailuun osallistui tänä vuonna lähes 50 sormusta, ja niistä on valittu finaaliin kymmenen korusuunnittelijaa: Anneli Aaltonen, Kalle Hakola, Anu Kaartinen, Emil Lindfors, Jussi Louesalmi, Mika Mäkinen, Tuuli Niinivaara, Harri Nukarinen, Petri Pulliainen ja Annika Takanen.

Finalistisormukset julkistetaan ja esitellään lokakuussa I love me -messuilla. Lokakuussa käynnistyy myös yleisöäänestys, jonka voittaja julkistetaan marraskuussa. Kilpailun voittaja saa palkinnoksi Suomen Messusäätiön myöntämän 3000 euron stipendin.


Teksti Ida Rantala Kuvat Givenchy, Jason Lloyd-Evans / Sies Marjan, Teemu Töyrylä / Studio Töyrylä

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.