Koronavirus vaikuttaa voimakkaasti muotikauppaan. Osa yrityksistä kärsii, mutta eivät suinkaan kaikki.

Fashion Finland uutisoi keskiviikkona, kuinka korona pakottaa muotiketju H&M:n sulkemaan 250 myymälää ja muotikonserni Inditexin 1200 myymälää ensi vuoden aikana. Maailmalla korona on ajanut konkurssiin esimerkiksi muodin tavaratalo Neiman Marcusin, mutta samaan aikaan luksusmuoti on käynyt kaupaksi kivijalassa Helsingissä ja muun muassa pieni loviisalainen alusvaateliike tehnyt kannattavaa bisnestä verkossa.

Ja tässä tulee lisää hyviä suomalaisuutisia.

Designyritys Marimekko kertoo tuoreessa osavuosikatsauksessaan kasvattaneensa liikevaihtoaan kymmenellä prosentilla heinä-, elo- ja syyskuussa verrattuna vuoden takaiseen. Liikevaihto nousi kolmen kuukauden aikana 34,5 miljoonasta 38 miljoonaan euroon. Suomessa liikevaihto nousi 17 prosenttia ja maailmalla kaksi prosenttia.

Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kaskon mukaan kodeissaan paljon aikaa viettäneet kuluttajat ovat innostuneet sisustamisesta ja ostaneet erityisesti Marimekon kodintuotteita. Myös väljät ja rennot vaatteet ovat käyneet kaupaksi.

Syynä kasvuun on ollut varsinkin tukkumyynnin hyvä kehitys Suomessa sekä muualla Euroopassa, Lähi-idässä ja Afrikassa. Sitä on edistänyt nimenomaan kodintuotteiden kysyntä. Marimekon viestinnästä kerrotaan, että yritys on tehnyt aiempaa enemmän myös kertaluonteisia kampanjatoimituksia, jotka ovat vaikuttaneet positiivisesti Suomen tukkumyyntiin.

Kauppa on kasvanut myös verkossa, ja vähittäismyynti säilynyt edellisvuoden tasolla.

Alahuhta-Kasko kertoo tiedotteessa, että Marimekon vahvuutena on ollut kyky reagoida ripeästi muuttuvissa olosuhteissa. Yritys on kehittänyt kiivaasti esimerkiksi verkkokauppaansa ja sen tulokseen vaikuttanevat jatkossa myös pienentyneet henkilöstökulut, sillä Marimekko kävi yt-neuvottelut lokakuussa. Silloin yhtiö tarjosi uutta tai muuttunutta työtehtävää 32 henkilölle ja päätti 20 työtehtävää.

Osavuosikatsauksessaan Marimekko kertoo panostavansa yhä enemmän monikanavaisuuteen. Se myy nykyisin tuotteitaan esimerkiksi Instagramissa ja paljastaa avaavansa uudistuneen verkkokaupan ensi vuoden alussa. Kuukausi sitten Helsingin Pohjoisesplanadille avautui myös Marimekon uusi lippulaivamyymälä.


Teksti Ida Rantala Kuva Marimekko

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.