Valokuvaaja Meeri Koutaniemi on Vuoden korunkantaja

Suomen Kultaseppien Liitto ry on myöntänyt Vuoden korunkantaja -tittelin valokuvaaja Meeri Koutaniemelle. Nimitys julkistettiin uuden Suomen kello- ja korumuseo Kruunun avajaistilaisuudessa Espoon Tapiolassa.

Vuoden korunkantajan titteli on myönnetty vuodesta 2001 alkaen henkilölle, joka omalla tyylillään edistää korukulttuuria. Palkittujen joukosta löytyy muusikoita, poliitikkoja ja muita yhteiskunnan eri aloilla vaikuttaneita henkilöitä, jotka kukin taitavat ennakkoluulottoman asusteiden käytön.

Tittelin lisäksi Koutaniemi palkittiin, kuinkas muutenkaan kuin, korulla. Palkintokoru oli muotoilija Hanna Korhosen suunnittelema.

Kokeilevana pukeutujana tunnetun Koutaniemen tyyliin voi tutustua tarkemmin Fashion Finlandin neliosaisessa blogissa.

Laulaja Krista Siegfrids suunnitteli hyvää tekevän korusarjan 

Kannamme merkityksellisiä hetkiä aina lähellä sydäntämme – tästä ajatuksesta sai alkunsa laulaja Krista Siegfridsin suomalaiselle koruvalmistaja Lumoavalle suunnittelema Elämäntähti-korusarja.

Elämäntähti-korusarjan avulla tuetaan Ronald McDonald Lastentalosäätiön toimintaa. Jokaisesta myydystä korusta lahjoitetaan viisi euroa Helsingissä sijaitsevalle Ronald McDonald Talolle.

Helsingin Uudessa lastensairaalassa hoidetaan keskitetysti vaativaa erikoissairaanhoitoa tarvitsevia lapsipotilaita. Ronald McDonald Talo auttaa sairaalahoidossa olevien lasten perheitä tarjoamalla heille kodinomaisen majoituksen sairaalan läheltä.

Forssan museon uusi Kuosikeskus esittelee suomalaisen painokankaan historiaa

Forssan museon Kuosikeskus avaa ovensa yleisölle 30. huhtikuuta. Sijainti ei ole sattumaa, sillä painokangasteollisuus Suomessa alkoi Forssassa 1860-luvulla. Uuden Kuosikeskuksen katon alta löytyy pysyväisnäyttely, museokauppa sekä tekstiilikokoelman tutkimus- ja säilytystila.

Pysyväisnäyttely esittelee suomalaisen painokankaan historiaa. Puuhaa on niin lapsille kuin aikuisillekin. Selailtavan tiedon, kuvien ja suunnittelijaesittelyjen lisäksi näyttely sisältää tekstiili-installaatioita sekä vuorovaikutteisia toimintapisteitä, joissa pääsee esimerkiksi suunnittelemaan itse kuosin tai pyörittämään painokoneen kampea. 

Hauska fakta: Kuosikeskuksen museokaupassa myytävissä tuotteissa on hyödynnetty kokoelmatyössä syntynyttä tekstiiliylijäämää.


Kuvat Jennifer Janowski, Lumoava ja Forssan museo

Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.