Tässä juttusarjassa Fashion Finland seuraa Muodin huipulle -tosi-tv-ohjelmaa ja esittelee viikoittain kisasta pudonneen suunnittelijan. Nyt itsestään kertoo tamperelainen Lauri Järvinen, 27.

“Pidän itseäni ennen kaikkea vaatesuunnittelijana, en muotisuunnittelijana. Haluan tehdä jotain kestävämpää kuin trendikkäitä kulutustavaroita. Vaatteella pyrin luomaan jonkinlaisen kokemuksen: innostavan, inspiroivan ja hyvän. 

Suunnittelen ainoastaan unisex-vaatteita, sillä sukupuolet vaatteissa ovat tyhmintä, mitä tiedän. Kankaalla tai värillä ei ole sukupuolta. Vihaan sitä, että miesten tulisi muka olla y-mallisia tai naisten tiimalasin muotoisia. Vaatteideni avulla rikon kauneusihanteita. 

Suomessa vaatesuunnittelijan menestys mitataan usein Linnan juhlien puvuissa. No, olen minä niitäkin suunnitellut, muun muassa nyrkkeilijä Elina Gustafssonille ja poliitikko Iiris Suomelalle. Pukujen teko on ollut ihanaa, kuten myös omien mallistojen esittely Pariisin ja Kööpenhaminan muotiviikoilla, mutta urani kannalta merkityksellisintä on kuitenkin ollut siirtyminen oman brändin alta Pispala Clothingille. Se on saanut minut haastamaan itseni suunnittelijana. Samalla työni muuttuivat minimalistisesta mustasta värikkääseen runsauteen.”

Ohjelman kahdeksannessa jaksossa jaettiin finaalipaikat. Tehtävänä oli suunnitella gaala-asu punaiselle matolle.

”Suomessa on vähän sellainen kulttuuri, että työ ei saisi olla hauskaa, vaan pelkkää raatamista. Että on elanto ja sitten muu elämä. Minulla se ei mene niin. Vaikka pukeudun pelkkään mustaan, olen ihmisenä räiskyvä ja kiltti. Pispala Clothingille suunnittelemani vaatteet kuvastavat aiempaa paremmin mielenmaisemaani ja persoonaani. 

Muodin huipulle -ohjelman kuvauksissa parasta oli kaikki hauskuus muiden suunnittelijoiden kanssa. Naurun ja ilon lisäksi oli kuitenkin myös verta, hikeä ja kyyneleitä – kirjaimellisesti. Ohjelmaan osallistuminen oli kokemus, joka jää mieleen, mutta jonka toisaalta myös haluan jättää taakseni. 

Kouluaikoina en koskaan ollut se parhain tekijä, ja olen aina ajatellut olevani paskojen joukossa. Kuvauksissa tajusin, että olen suht nopea ja taitavakin. Sain lisää itsevarmuutta. Opin, että osaan paineenkin alla ottaa rennosti – ja että jännitykseen ei voi kuolla. 

Nyt jatkan työtäni Pispala Clothingilla, jossa olen myös osakkaana. Toivon, että brändi jatkaa kasvuaan ja nousee suureksi taiteen kaupallistamisalustaksi. Joskus olisi kivaa kokeilla myös puvustushommia teatterin ja television puolella.”

Laurin moniosaiseen gaala-asuun kuului body ja pitkähelmainen kiltti.


Muodin huipulle MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla torstaisin klo 20.

Kuvat MTV Oy / David O’Weger

Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.