Miltä näyttää muotikaupan uusi vuosi? Takkuja toimitusketjussa, uudenlaisia kauppapaikkoja ja patoutuneita ostohaluja, ennustaa arvostettu muotimedia The Business of Fashion.

Nyt kurkistamme kristallipalloon – tai siis muotialan asiantuntijoiden selvityksiin. Muotimedia The Business of Fashion ja konsulttiyhtiö McKinsey & Company julkaisivat viime vuoden loppumetreillä The State of Fashion -raportin. Kuudennetta kertaa julkaistu raportti povaa muotiteollisuuden pääsevän vähitellen jaloilleen kahden vuoden poikkeuksellisten aikojen jälkeen. Ihan ruusuinen ei kuitenkaan ole muotikauppiaan tie vielä tänäkään vuonna. 

1. Palautuminen pandemiasta vaihtelee

Koronapandemian aiheuttamista taloudellisista vaikeuksista toivutaan eri maissa eri tahtiin. Hyvinvointiyhteiskunnat, joissa on toimiva terveydenhuoltojärjestelmä, palautuvat etunenässä rokotuksien ja taloudellisen puskurin mahdollistaessa uuden normaalin. Kansainvälisten muotialan yritysten kannattaakin huomioida paikalliset olosuhteet investointeja tehdessään.

2. Toimitusketjut takkuavat

Muotiteollisuus on riippuvainen monimutkaisesta maailmanlaajuisten toimitusketjujen verkostosta, jossa oli paljon häiriöitä viime vuonna. Ongelmat jatkuvat tänä vuonna: luvassa on pidentyneitä toimitusaikoja, nousevia toimituskustannuksia ja pulaa tavarasta. Jotta yritykset välttyvät myymästä ei-oota, niiden on viilattava hankintastrategioitaan toimitusketjun hallitsemiseksi ja joustavuuden lisäämiseksi.

3. Asiakkaat löytyvät kotimaasta

Matkailun odotetaan elpyvän täysin vasta vuosina 2023–2024. Ostovoimaisten kansainvälisten turistien puuttuessa erityisesti luksusalan yrittäjien kannattaa kääntää katseensa kotimaan kuluttajiin. Asiakaskunta löytyy nyt läheltä, jos mistään.

4. Valta vaihtuu vaatekaapissa

Viimeisten kahden vuoden ajan kassalle on kiikutettu lähinnä oloasuja ja urheiluvaatteita. Kun koronarajoituksista viimein vapaudutaan, odotettavissa on patoutuneiden ostohalujen purkautuminen. Suomessakin kuluttajien tileillä makaa miljardeja euroja odottamassa kohteita, joihin niitä voisi kuluttaa. Tänä vuonna kuluttajia kiinnostavat verkkareiden sijaan trendikkäät uutuudet. Tuotekehityksessä ja sisäänostoissa brändien on syytä hyödyntää asiakasdataa, jotta valikoimansa saa vastaamaan kuluttajien muuttuneita tarpeita.

5. Tervemenoa metaversumiin

Kuluttajat viettävät yhä enemmän aikaa verkossa, ja metaversumin ympärillä oleva hype kasvaa. Online-pelit, tokenit ja virtuaalimuoti venyttävät tulevaisuuden kaupankäynnin rajoja – ja tarjoavat samalla uusia mahdollisuuksia luovuudelle sekä yhteisöllisyydelle. Uusi kuluttajasukupolvi, uudet tavat!

Vaatteiden sovitus onnistuu jatkossa sovituskopin lisäksi puhelimen applikaatiossa.

6. Sosiaalista shoppailua

Matka kassalle ei ole koskaan ollut lyhyempi kuin nyt: sosiaalinen media toimii näyteikkunana, ja tuotteen voi saada kotiovelleen parilla klikkauksella. Kuluttajan näkökulmasta monikanavaisuus tuo mukanaan ennen kokemattoman käyttömukavuuden, kun ostoksia voi tehdä milloin tahansa, missä tahansa – ja kenen kanssa tahansa. Yrityksille monikanavaisuus on paikka lukemattomille mahdollisuuksille. Nyt on oikea hetki panostaasovelluksen sisäisiin personoituihin ostopolkuihin ja hyödyntää uutta teknologiaa, kuten live-shoppingia ja lisättyä todellisuutta sovitusmahdollisuutena.

7. Vastuullisuusvaatimukset lisääntyvät

Tekstiilijätteen vähentäminen on yksi merkittävimmistä keinoista, jolla muotiteollisuus voi pienentää ympäristövaikutustaan. Pitkän tähtäimen tavoitteena on suljetun kierron malli, jossa tuotteet valmistetaan pääosin kierrätysmateriaaleista. Muotialan yrityksiltä tämä tulee ennen pitkää edellyttämään muutoksia tuotteiden suunnitteluvaiheeseen ja tekstiilien keräys- ja lajitteluprosessien käyttöön ottamista.

8. Todistetusti aito

Läpinäkyvyydestä ja kestävyydestä viestiminen on ajan henki. Teknologia tarjoaa brändeille moninaisia apukeinoja tuotetietojen jakamiseksi sekä kuluttajille että yhteistyökumppaneille. Tulevaisuudessa digitaaliset tuotepassit ja aitoustodistukset auttavat brändejä torjumaan väärennöksiä sekä lisäävät samalla kuluttajien luottamusta. Jotta käytännöstä saisi kaiken hyödyn irti, vaatii se ensin yrityksiltä standardien yhtenäistämistä ja pilottihankkeita.

9. Rikollisuus siirtyy verkkoon

Liiketoiminnan yhä kiihtyvä digitalisoituminen on tuonut mukanaan ikävän lieveilmiön: verkkorikollisuuden. Kyberhyökkäysten riski kasvaa sitä suuremmaksi mitä leväperäisemmin tietoja käsitellään. Viimeistään nyt vuonna 2022 yritysten on investoitava digitaaliseen turvallisuuteen suojautuakseen verkossa vaanivilta vaaroilta, pitääkseen asiakastiedot salassa – ja vastatakseen lainsäädännön vaatimuksiin.

10. Osaavasta työvoimasta kilpaillaan

Kilpailu työvoimasta sekä muotialan sisällä että sen ulkopuolella kovenee, mikä lisää avoimien työpaikkojen määrää ensi vuonna. Enää osaavia työntekijöitä ei saa houkuteltua taloon pelkällä maineikkaalla brändinimellä. Ajassa, jossa ihmisten henkilökohtaiset prioriteetit ohjaavat heidän uravalintojaan, yritysten tulee tarjota työntekijöilleen yhä enemmän joustavuutta, monimuotoisuutta ja digitaalisia työvälineitä.


Vastuullisuus ja digitalisaation luomat mahdollisuudet ovat näyttävästi esillä raportissa. Muotikauppias, Fashion Finlandin maksuttoman neuvontapalvelun avulla varmistat, että yrityksesi pysyy kehityksessä mukana


Kuvat Leena Aro ja Virpi Vaittinen

Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.