Huomenna 6.8. alkava Kööpenhaminan muotiviikko on noussut alan merkittävimmäksi tapahtumaksi Pohjois-Euroopassa. Tanskalaisen katumuotiskenen nousu ja huipputason kumppanuudet ovat vauhdittaneet kasvua ja keränneet kansainvälisen median huomion jo useamman kauden osalta.

Kevät/kesä 2020 -mallistoja esitellään Kööpenhaminassa 6. – 9. elokuuta. Tapahtumasta on kasvanut muutamassa vuodessa pohjoismaisen muodin kiintopiste, jonka merkityksellisyyttä lisää entisestään sekä Tukholman muotiviikon että Oslo Runwayn yllätysperuuntumiset tämän sesongin osalta.

Kööpenhaminassa nähdään tällä viikolla peräti 41 näytöstä ja presentaatiota, joukossaan muun muassa tanskalaiset huippumerkit Ganni, Stine Goya, By Malene Birger ja Cecilie Bahnsen sekä Tukholmasta Kööpenhaminaan siirtyvät Rodebjer, HOPE, Little Liffner ja Stand, sekä norjalainen Holzweiler.

Muotiviikon yhteydessä järjestettävät CIFF ja Revolver -messut ovat alan yrityksille merkittävä kohtaamispaikka kansainvälistymisen vauhdittamiseksi ja sisäänostajien löytämiseksi. Messuilla on perinteisesti nähty myös suuri joukko suomalaisbrändejä.

– Olen todella tyytyväinen Kööpenhaminan muotiviikon nykyiseen kehitykseen ja vaikuttunut tämän sesongin kokoonpanosta. Joukossa on mahtava sekoitus Skandinavian arvostetuimpia brändejä ja uudempia tulokkaita. Kestävään muotiin keskittyvien brändien määrä on myös keskiössä ja Kööpenhaminen muotiviikko on parhaillaan matkalla kohti kestävyyttä sekä tapahtumana että alan alustana, kertoo muotiviikon toimitusjohtaja Cecilie Thorsmark tiedotteessa.

Thorsmark viittaa Kööpenhaminan muotiviikon vastikään julkaistuun kolmivuotiseen suunnitelmaan, jonka tarkoituksena on nopeuttaa muotiteollisuuden kestävää kehitystä asettamalla uudet vaatimukset muotiviikkoon osallistumiselle.

Kööpenhaminan muotiviikon vetovoiman taustalla vaikuttanee useampi muukin syy ja yhteensattuma. Tanskalainen katumuotiskene nousi merkittäväksi ilmiöiksi muutama vuosi sitten, vauhdittaen sekä tanskalaisten brändien että paikallisten vaikuttajien keräämää näkyvyyttä kansainvälisessä mediassa. Useat tanskalaiset kärkimerkit saivat jälleenmyyntisopimukset alan huippuverkkokauppoihin, kuten Net-a-Porteriin, ja tekivät mittavaa orgaanista kasvua sosiaalisessa mediassa.

Henkilövetoisella alalla vahvat henkilöbrändit, oikeat kumppanuudet ja hyvin toteutettu PR ovat myös osaltaan edistäneet Kööpenhaminan muotiviikon kasvua. Esimerkiksi huippuvaikuttaja Pernille Teisbaekin vaikuttajamarkkinointitoimisto Social Zoo toimi Kööpenhaminan muotiviikon partnerina vuosina 2016-2018, tuoden tapahtumalle paitsi merkittävän näkyvyysboostin, myös joukoittain uusia vierailijoita ympäri maailmaa.

Samaan aikaan kun monet ruotsalaiset kärkinimet Acne Studiosista Totêmeen ovat siirtyneet Tukholmasta Pariisiin, tanskalaiset brändit ovat säilyttäneet lojaliteettinsa kotimaan kentällä.

Kööpenhaminan muotiviikko toimii 15 prosentin osuudella julkisella rahoituksella ja 85 prosenttisesti kaupallisten partnereiden avustuksella. Tapahtuma on onnistunut solmimaan merkittäviä kumppanuuksia muoti- ja lifestyle -kentältä. Tänä vuonna tukijoukoissa nähdään muun muassa johtava luksusmuotiin keskittyvä second hand -yhteisö Vestiaire Collective, verkkokauppa Bootz sekä kööpenhaminalainen hienoistohotelli Skt.Petri.

Teksti Ida Rantala Kuva Cecilie Bahnsen/Copenhagen Fashion Week

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.