Huippumuotisuunnittelija Alber Elbaz on kuollut

Muotisuunnittelija Alber Elbaz on kuollut koronavirukseen Pariisissa 59 vuoden iässä.

Marokkolaissyntyistä ja Israelissa kasvanutta Elbazia pidetään yhtenä muotimaailman arvostetuimmista suunnittelijoista. Jo seitsemänvuotiaana Elbazin kerrotaan suunnitelleen mekkoja kotonaan Casablancassa.

Elbaz kävi koulunsa Israelissa ja suoritti siellä armeijanpalveluksensa. Hänen äitinsä olisi toivonut pojastaan lääkäriä, mutta antoi tälle 800 dollaria matkarahaa, kun Alber halusi muuttaa New Yorkiin kokeillakseen siipiään muotimaailmassa.

Elbaz pääsi vuonna 1989 töihin muotisuunnittelija Geoffrey Beenelle ja oppi siellä vaatevalmistuksen tekniikan sekä yllättävien materiaalien ja värien yhdistelemisen. New Yorkista Elbaz muutti Pariisiin työskentelemään ranskalaiselle Guy Larochen muotitalolle. Ensimmäinen huippupesti avautui vuonna 1998, kun Elbaz pestattiin Saint Laurentin muotitalon pääsuunnittelijaksi. Kolmen kauden jälkeen Elbaz kuitenkin irtisanottiin, kun Gucci osti Saint Laurentin ja palkkasi sen luovaan johtoon muotisuunnittelija Tom Fordin.

Elbaz sai uuden alun Lanvinin muotitalon pääsuunnittelijana, jossa hän työskenteli 14 vuotta ja kasvatti brändistä maailmanlaajuisen menestystarinan – taloudellisesti ja imagollisesti. Lanvinista muodostui Elbazin elämäntyö. Hän loi Lanvinin tavaramerkeiksi naiselliset ja elegantit cocktail-asut ja iltapuvut, joita Hollywoodin kerma on suosinut punaisella matolla vuodesta toiseen. Erityisesti Elbaz muistetaan loisteliaasta värisilmästään sekä innostaan käyttää innovatiivisia materiaaleja.

Urallaan Elbaz on suunnitellut myös muun muassa farkkumalliston Acne Studiosille ja tehnyt yhteistyötä tunnettujen kenkätalojen Conversen ja Tod’sin kanssa.

Vuonna 2019 Elbaz perusti oman AZ-muotimerkin osaksi luksusmuotikonserni Richemontia. Uusi brändi lanseerattiin tämän vuoden alussa, eikä sen jatkosta ole vielä selvyyttä.

Sosiaalisessa mediassa Elbazia, hänen valloittavaa persoonaansa ja vaikutustaan muotimaailmassa ovat muistelleet lukuisat muotisuunnittelijat, julkisuuden henkilöt ja fanit ympäri maailmaa.


Kuvakaappaukset: Instagram @giorgioarmani @chanelofficial @voguegermany @albertaferretti


Kutistuneesta Oscar-gaalasta ei pukuloistoa puuttunut

Oscar-gaalaa vietettiin viime yönä poikkeusjärjestelyin. Yhdysvaltain Los Angelesissa 93. kerran järjestetty elokuva-alan palkintogaala pidettiin Union Station -juna-asemalla ja Dolby-teatterissa. Paikan päälle pääsi koronan takia vain 170 ihmistä.

Vaikka tilaisuus jäi pienimuotoiseksi, pukuloistoa ja glamouria ei gaalasta puuttunut. Filmitähdet edustivat punaisella matolla tuttuun tapaan mitä vaikuttavimmissa muotiluomuksissa.

Kirkas punainen nousi illan suosikkiväriksi. Esimerkiksi näyttelijä Olivia Colman edusti Diorin tulipunaisessa haute couture-puvussa, Amanda Seyfried dramaattisessa Armani Privéssa ja Angela Bassett Alberta Ferrettin näyttävässä puhvihihaisessa iltapuvussa.

Muun muassa Vogue listasi illan parhaimpiin pukeutujiin myös australialaisnäyttelijä Margot Robbien Chanelin hopeisessa iltapuvussa sekä näyttelijä Zendayan keltaisessa Valentinossa.

Parhaan elokuvan ja ohjauksen pystit saaneen Nomadlandin ohjaajaa Chloé Zhaota ehdittiin tituleerata muotilehdistössä jo uudeksi tyyli-ikoniksi. Zhao edusti gaalassa Hermèsin syysmalliston pliseeratussa mekossa ja valkoisissa tennareissa.

Oscar-gaalaa seurattiin tuttuun tapaan myös Suomen mediassa. Fashion Finlandin päätoimittaja Sami Sykkö oli kommentoimassa tapahtuman pukuloistoa MTV Uutisille tämän aamun suorassa lähetyksessä. Sykkö nosti esiin erityisesti miesten pukeutumisen: herroilla nähtiin gaalassa poikkeuksellisen paljon väriä, kuten pinkkejä ja kullanvärisiä asuja.



Liettuassa lanseerattiin oma neule videokokouksia varten

Muotimaailma on onnistunut vastaamaan pikavauhdilla ihmisten muuttuneisiin tarpeisiin. Fashion Finland uutisoi viime viikolla kasvomaskinäyttelystä, jossa esitellään maskimuotia koronavuoden ajalta.

Nyt myös etätöiden aiheuttamiin pukeutumishaasteisiin on tarjolla ratkaisu.

Liettuassa on lanseerattu erityinen neule videokokouksia varten. Viidessä kirkkaassa värissä julkaistun Zoomer-nimisen neuleen luvataan ratkovan virtuaalikokousten vaatehaasteet, joissa ihmisiltä odotetaan siistiä pukeutumista. Harva viihtyy kotitoimistolla puku päällä, joten asiallisia – ja värikkäitä, virtuaalinäytöltä esiin nousevia – vaihtoehtoja tarvitaan.

Neuletta voi käyttää puserona, college-paitana tai hupparina, aina tilanteen vaatimalla tavalla. Monikäyttöistä vaatetta markkinoidaan myös vastuullisena valintana: vaatteen voi stailata niin monella tavalla, että jo yhdellä vaatteella pärjää.

Zoomerin takana on liettualainen design-duo, vaatesuunnittelija Zefyras ja brändikonsultti Guoda Sakalauskiene.



Kuvat AZ Fashion, Zoomer


Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Ida Rantala | ida.rantala@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi


Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.