Infinited Fiber Company pystyttää 220 miljoonan euron lippulaivatehtaansa Suomeen

Kotimainen muoti- ja tekstiiliteknologiayritys Infinited Fiber Company etsii Suomesta paikkaa uudelle tehtaalleen. Tehtaassa on tarkoitus valmistaa yrityksen kehittämää Infinna -uusiokuitua, ja tehtaan koko tuotanto aiotaan suunnata vientiin. 

Infinna -tekstiilikuitu valmistetaan sellupohjaisista raaka-aineista, kuten tekstiili-, kartonki- ja maatalousjätteestä. Puuvillan korvaajaksi povattua materiaalia valmistetaan tällä hetkellä Infinited Fiber Companyn pilottitehtailla Espoossa ja Valkeakoskella. Niiden yhteenlaskettu kapasiteetti on 150 tonnia vuodessa, ja suunnitellun uuden tehtaan vuotuinen kapasiteetti olisi 30 000 tonnia.

Infinited Fiber Company arvioi tehdasinvestoinnin hinnaksi 220 miljoonaa euroa. Yritys tekee päätöksen tehtaan sijainnista syyskuun loppuun mennessä.

Parhaillaan Infinited Fiber Company käy kuitunsa käytöstä sopimusneuvotteluja useiden kansainvälisten muoti- ja tekstiilialan yritysten kanssa.

– Maailman muotijättien kiinnostus Infinna-tekstiilikuituamme kohtaan on ollut valtavaa. Oman tuotantolaitoksen perustaminen on vastauksemme tähän kasvavaan kysyntään. Tämän tehtaan myötä parannamme Infinnan saatavuutta globaaleilla muoti- ja tekstiilimarkkinoilla lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä, sanoo Infinited Fiber Companyn toimitusjohtaja ja perustajajäsen Petri Alava tiedotteessa.

– Harkinnassamme on useita paikkakuntia eri puolilla Suomea, ja tuotantoamme tukeva, valmis infrastruktuuri on yksi lopulliseen päätökseen vaikuttava tekijä.

Tehtaan odotetaan aloittavan toimintansa vuonna 2024.



Maskimuoti saa oman näyttelyn

Kasvomaskien käyttö on kestänyt vuoden päivät, ja siinä ajassa terveystuotteista on kuoriutunut myös muotiasuste. Maskeja on valmistettu ja kulutettu maailmanlaajuisesti jo niin paljon, että aiheesta on nyt päätetty pystyttää näyttely.

Toukokuussa verkkoon avautuu Undercover -niminen näyttely, joka esittelee 52 erilaista kasvomaskia koronavuoden ajalta. Näyttely pureutuu muotiteollisuuden kykyyn mukautua ihmisten uusiin tarpeisiin ja esittelee maskeja tunnetuilta muotitaloilta ja -suunnittelijoilta, kuten Louis Vuittonilta, Balenciagalta, Adidakselta, Burberrylta, JW Andersonilta sekä Levikseltä.

Virtuaalinäyttely on nähtävissä 11. toukokuuta alkaen Westminster Menswear Archive -sivustolla.



Ikoninen Berlutin muotitalo luo nahkaansa

Ranskalainen miestenmuotitalo Berluti uudistuu. Osana uudistusta Berluti on päättänyt yhteistyönsä brändin luovan johtajan, belgialaisen muotisuunnittelija Kris Van Asschen kanssa.

Van Assche ehti työskennellä Berlutille vuodesta 2018. Hänen tehtävänään oli uudistaa perinteikkäänä miesten pukutalona tunnettu brändi trendikkäämmäksi ja rakentaa suurempaa tunnettuutta Aasiassa. Berluti kiitteli Van Asschen työtä tiedotteessaan, muttei paljastanut vielä tämän seuraajaa.

Van Assche on kovatasoinen suunnittelija ja on vastannut aiemmin esimerkiksi Diorin miestenvaatteiden suunnittelusta.

Berlutilla on käynyt kääntymässä tähtisuunnnittelijoita aiemminkin, sillä ennen Van Asschea talon pääsuunnittelijana työskenteli jonkin aikaa tunnettu kolumbilainen muotisuunnittelija Haider Ackermann.

Berluti kuuluu luksusmuodin suurkonserniin LVMH:n, joka omistaa myös muun muassa Louis Vuittonin, Diorin, Celinen, Tiffanyn ja Kenzon.



Tokmanni toi myyntiin muovipulloista tehdyn muotimalliston

Vastuullisuusajattelu leviää yhä enemmän myös halpakauppaan.

Suomen suurin halpakauppaketju Tokmanni on tuonut myyntiin hollantilaisen Trashcode -muotibrändin vaate- ja asustemalliston, jonka tuotteiden valmistuksessa on käytetty kierrätettyjä PET-muovipulloja. 

Mallistoon kuuluu t-paitoja, tunikoita, jakkuja, housuja sekä sifonkihuivi ja kangaskassi. Esimerkiksi yhden jakun valmistuksessa on käytetty 15 muovipulloa ja asusteissa kuusi muovipulloa per tuote.

Trashcoden tuotantoprosessissa muovipulloista tehdään ensin hiutaleita ja myöhemmin kuitua, lankaa ja kangasta. Hollantilaisyrityksen mukaan tällä menetelmällä valmistetun kierrätyspolyesterin tuotanto kuluttaa 70 prosenttia vähemmän energiaa, 75 prosenttia vähemmän hiilidioksidia ja 86 prosenttia vähemmän vettä kuin tavallisen polyesterin tuotanto. 

Tokmannilla myynnissä olevan malliston tuotteet on suunniteltu ja mitoitettu yhteistyössä Tokmannin pukeutumistiimin kanssa. Mallisto on nyt saatavilla 180 Tokmanni-myymälässä ja verkkokaupassa.



Kuvat Infinited Fiber Company, Louis Vuitton, Berluti, Tokmanni


Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Ida Rantala | ida.rantala@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi


Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.