Huippusuunnittelija Simone Rocha yhteistyöhön H&M:n kanssa

H&M on tehnyt sen jälleen – eli palkannut yhteistyöhön todella jännittävän muotimaailman tähden.

H&M paljasti eilen torstaina tekevänsä yhteistyömalliston arvostetun irlantilaisen muotisuunnittelija Simone Rochan kanssa. Rochan fanit ovat tiedosta varmasti innoissaan, sillä toistaiseksi Rochan romanttisen runollisia vaatteita on myyty Lontoon Dover Street Marketin kaltaisissa eksklusiivisissa muotikaupoissa, ja vaatteiden hinnat ovat olleet hyvin korkeat.

Maaliskuussa myyntiin tuleva Simone Rocha x H&M -mallisto sisältää naisten-, miesten- ja lastenvaatteita. Ensimmäisistä mallistokuvista näkee, että Rocha on uskollinen tyylilleen: yhteistyökokoelmaan kuuluu muun muassa tyllimekkoja, näyttäviä juhla-asuja ja helmillä koristeltuja jalkineita. Mallistossa on myös arkisempia vaatteita, kuten kauluspaitoja, trenssitakkeja ja neuleita.

34-vuotias Simone Rocha on ollut jo vuosia Lontoon muotiviikkojen kirkkaimpia tähtiä. Hänen luomuksiaan on nähty muun muassa Michelle Obaman ja Kate Middletonin yllä.

H&M on julkaissut yhteistyömallistoja huippusuunnittelijoiden ja muotitalojen kanssa vuodesta 2005 lähtien. Muotijätti paljasti edellisen yhteistyökokoelmansa viime marraskuussa – tämän vuoden aikana lanseerataan myös legendaarisen muotisuunnittelija Diane von Furstenbergin H&M Homelle tekemä sisustusmallisto.

Simone Rocha x H&M -mallisto tulee myyntiin 11. maaliskuuta.



Ralph Laurenin huhutaan vaatettavan Joe Biden virkaanastujaisissa

Kuka pukisi miehen paremmin ikonista amerikkalaista hetkeä varten kuin ikoninen amerikkalainen suunnittelija?

Näin kysyi muotimedia WWD Twitterissä – ja antoi itse vastauksen kysymykseensä. WWD ja useat amerikkalaismediat povaavat muotitalo Ralph Laurenin vaatettavan Yhdysvaltain seuraavan presidentin Joe Bidenin tämän virkaanastujaisissa 20. tammikuuta.

Huhujen mukaan puku on tumma, ja se valmistetaan mittatilaustyönä New Yorkissa.

Myös Yhdysvaltojen tuleva varapresidentti Kamala Harris on jo päässyt muotimaailman huomion keskipisteeseen. Harris esiintyy Vogue-lehden helmikuun numeron kansikuvissa muun muassa amerikkalaissuunnittelija Michael Korsin vaaleansinisessä jakkupuvussa sekä Conversen kengissä. Kansikuva herätti heti paljon keskustelua. Mielipiteitä ovat jakaneet varsinkin tulevan varapresidentin rennot tennarit.




Sosiaalisen median ammattilaiset pääsevät ääneen Ylellä

Millaista on some-työ Suomessa ja keitä suomalaiset some-ammattilaiset oikein ovat? Kuinka heistä on viime vuosina tullut uusi kovapalkkainen ammattiryhmä?

Muun muassa näihin kysymyksiin pureudutaan Ylen uudessa keskusteluohjelmassa, jossa kymmenen suomalaista sosiaalisen median ammattilaista kertoo työstään viestijänä ja vaikuttajana. Ohjelmassa ovat mukana muun muassa muoti- ja lifestyle-vaikuttajat Hanna Väyrynen, Janne Naakka, Karita Tykkä ja Rosanna Kulju.

Työnä oma elämä -nimistä puheohjelmaa vetää Pirjo Suhonen. Hänet tunnetaan parhaiten tuotemerkki Ivana Helsingin toisena perustajana. Viime keväänä Suhonen veti Ylellä Muoti-Suomen omatunto -nimistä kuluttamiseen keskittynyttä puheohjelmaa.

Työnä oma elämä -keskustelusarja on kuunneltavissa Yle Puheella torstaisin 14. tammikuuta alkaen klo 13.00.


Kuvat H&M, Ralph Lauren


Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Ida Rantala | ida.rantala@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi


Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.