Useat muotibrändit ottavat osaa Prideen

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia esille nostava Pride-viikko lähestyy – ja se näkyy myös useiden muotibrändien mallistoissa.

Esimerkiksi australialainen asustemerkki UGG on tuonut myyntiin Pride Disco -nimiset pörrösandaalit (kuvassa), joiden myynnistä UGG lahjoittaa osan LGBTQ+ -yhteisölle. Pride-teemaisia kenkiä ovat lanseeranneet myös esimerkiksi Adidas, Converse, Vans ja Crocs.

Kellobrändi Fossil on tuonut myyntiin Priden tunnusväreillä somistetun kellomalliston, jonka tuotot se lahjoittaa nuorten asiaa ajavalle The Trevor Project -yhdistykselle. Samalle taholle lahjoituksen tekevät muotibrändi Kate Spade Pride Rainbow Collection -asustemallistonsa tuotoista sekä ruotsalaismerkki COS. Ruotsalaiset tekevät Priden osalta yhteistyötä lontoolaisen taiteilijan Coco Capitánin kanssa. Capitán on aiemmin työskennellyt myös luksustalo Guccille, ja COSille hän on nyt suunnitellut kolme printtiä, jotka skanditalo on painanut t-paitoihinsa.

Muotitalo Versace on yhdistänyt voimansa laulaja Lady Gagan kanssa. Versace on suunnitellut t-paitoja ja baskerin, joihin on tehty kirjailuja pop-tähden Born this Way -albumin nimestä. Voitot lahjoitetaan Lady Gagan nuorten hyvinvointia edistävälle säätiölle.

Laulaja Rihannan perustama Savage X Fenty -muotibrändi on puolestaan lanseerannut Pride-teemaisen alusvaatemalliston ja lahjoittanut 250 000 dollaria viidelle vähemmistöjen oikeuksia puolustavalle säätiölle. Myös esimerkiksi Calvin Klein, Michael Kors, Pepe Jeans ja Gant ovat tehneet Pride-aiheiset vaatemallistot.

Suomalaisbrändeistä ainakin Marimekko osallistuu tuttuun tapaan Prideen ja on tuonut myyntiin Tasaraita-paidan sateenkaaren väreissä. Marimekko on ollut Helsinki Priden virallinen kumppani vuodesta 2018 lähtien.



Nomen Nescio vaatettaa Helsinki Biennaalin henkilökunnan

Kansainvälinen kuvataidetapahtuma Helsinki Biennaali on tuonut korkeatasoisen nykytaiteen ensimmäistä kertaa Helsingin Vallisaareen. Syyskuuhun asti jatkuvassa taideinstallaatiossa nähdään 41 kuvataiteilijan töitä meiltä ja maailmalta – ja myös ripaus muotia.

Helsinki Biennaali tekee tänä vuonna yhteistyötä suomalaisen unisex-vaatebrändi Nomen Nescion kanssa. Tapahtuman työntekijät ovat pukeutuneet Nomen Nescion vaatteisiin, ja brändi on tehnyt myös oman Biennaali -vaatemalliston.

Mallistoon kuuluu t-paitoja, huppareita, bandana-huivi sekä päähineitä, ja tyyli on tuttua Nomen Nesciota: mustaa ja minimalistista. Tuotteita koristaa Biennaalin tyylitelty logo.

Capsule-mallisto on myynnissä Vallisaaressa Biennaali -myymälässä sekä HAM -taidekaupassa Tennispalatsissa.



Novita ja Arabia yhteistyöhön

Kaksi rakastettua suomalaisbrändiä Novita ja Arabia aloittavat syksyllä uudenlaisen design-yhteistyön. Brändit julkaisevat syyskuussa Arabia X Novita Sukkalehti -nimisen julkaisun, johon on koottu yli 40 Novitan langoille suunniteltua ja Arabian kuvioita mukailevaa sukkaohjetta.

Sukkien kuvioissa näkyy kymmeniä Arabian tuttuja kuoseja, kuten Fasaani, Kismet, Myrna, Paratiisi, Petronella ja Kielo. Sukkien suunnittelijoina ovat toimineet useat suomalaiset neulesuunnittelijat, kuten Niina Laitinen, Ronja Hakalehto, Lumi Karmitsa ja Mia Sumell.

Idea yhteistyöhön tuli Novitan markkinointi- ja viestintäjohtaja Linda Permannolta.

– Äidilläni on ollut paljon Arabian Paratiisi-astioita, ja minullakin kotona paljon Arabiaa. Sitten aloin miettiä, että nämä kuviot voisivat olla mainiot villasukissa. Visualisoin, miltä asiat näyttäisivät neulepinnoissa. Idea oli erikoinen, mutta onneksi Arabiallakin nähtiin, että tässä on kahden vahvan suomalaisbrändin mainio kohtaaminen, kertoo Permanto.

Novita on tehnyt Sukkalehteä jo pidempään, mutta nyt se julkaistaan ensimmäistä kertaa yhteistyössä toisen brändin kanssa. Lehti tulee myyntiin syyskuussa lehtipisteisiin ja päivittäistavarakauppoihin kautta maan.

Sukkalehden lisäksi Arabia ja Novita järjestävät neulontaretriitin ja neulontatapahtumia loppuvuoden aikana. Jokaisesta myydystä Sukkalehdestä brändit lahjoittavat yhden euron Lastenklinikoiden Kummit ry:lle.



Kuvat UGG, Nomen Nescio, Fiskars Group


Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Ida Rantala | ida.rantala@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi


Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.