Festivaalijuhlia ei ole koronan vuoksi hetkeen nähty, mutta nyt sellaiset järjestää juhlavuotensa kunniaksi Marimekko – virtuaalisesti ja peräti viikon mittaisena.


Normaalivuonna Esplanadi täyttyisi ihmisistä. Marimekko on juhlistanut alkavaa kesää viimeiset 30 vuotta tarjoamalla kaupunkilaisille iloisen kesäisen muotinäytöksen. Jostain syystä sinä päivänä on aina paistanut aurinko.

Pandemian takia suuri kesänäytös on kuitenkin peruttu – ja sääennustekin lupailee täksi viikoksi sadetta.

Tosin säällä ei nyt ole väliä, sillä Suomen tunnetuin designtalo järjestää 70-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi muotifestivaalin – verkossa.

Marimekko on rakentanut virtuaalista, Kesätori -nimistä juhlatapahtumaa varten oman sivuston, jonka ilme jäljittelee Marimekon kesämalliston tyyliä. Kesätorin vilskettä ja Suomen suven tuntua tapahtumasivulle on tuonut värikkäillä kuvituksillaan palkittu suunnittelija Antti Kekki, joka on aiemmin luonut Marimekolle myös kuvioita.



Juhlatapahtumassa voi esimerkiksi testata Marimekon kesämalliston uusia tyylejä interaktiivisesti.

– Tapahtumasivulla on muun muassa virtuaalinen sovituskoppi, jossa osallistujat voivat kokeilla kesämallistomme tuotteita kaikki vartalotyypit huomioivien 3D-filttereiden avulla – julkaisimme filtterit jo Instagramin puolelle viikon alussa, niiden toimintamalli sivustolla on sama, kertoo Marimekon markkinointijohtaja Sanna-Kaisa Niikko.

Vieraita kannustetaan myös jakamaan asukuvansa juhlassa pyörivään kuvastriimiin. Chatissa pääsee keskustelemaan muiden juhlavieraiden kanssa, ja musiikkiesityksiäkin on luvassa. Artistikattauksessa on useita nousevia suomalaisia artisteja, kuten Berliinissä asuva Lxandra, Jaakko Eino Kalevi ja Sansibar.



Kesätorilla nähdään myös pelejä, joissa osallistujat voivat Niikon mukaan testata esimerkiksi Marimekon kuositietämystä ja koristella virtuaalista mansikkakakkua. 

Virtuaalisuudesta on tullut ilmiö kansainvälisessä muotikaupassa, kun esimerkiksi muotiviikot ovat siirtyneet pandemian takia – onnistuneesti – verkkoon. Virtuaalista tuotetestausta Marimekko ei ole kuitenkaan aiemmin kokeillut.

– Virtuaalinen muoti on saanut paljon huomiota erityisesti nuorempien kuluttajien keskuudessa pandemiavuoden aikana. Testaamme virtuaalisia vaatteita nyt ensimmäistä kertaa, ja odotamme innolla, että näemme, miten asiakkaamme ottavat ne vastaan, kertoo Niikko.

70 vuotta on muotimaailmassa kunnioitettava ikä. Eikä Marimekko osoita vanhenemisen tai hidastumisen merkkejä. Yritys on selvinnyt jopa koronapandemiasta erinomaisin tuloksin, ja uudistanut brändiään toimitusjohtajansa Tiina Alahuhta-Kaskon johdolla.

Fashion Finland onnittelee 70-vuotiasta Marimekkoa!

Marimekon kesätori -juhlatapahtuma alkaa perjantaina 21. toukokuuta klo 12 osoitteessa www.marimekko.party. 12 tuntia kestävään juhlintaan voi osallistua kaikkialta maailmasta, ja tapahtumasivusto on auki seitsemän vuorokauden ajan.



Kuvat Emma Sarpaniemi / Marimekko

Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Ida Rantala | ida.rantala@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi


Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.