Riihimäen Hämeenkadulla syttyi joulukuussa raju tulipalo. Liekit tuhosivat liikerakennuksen, jota paikalliset kutsuvat Puputin taloksi. Huonosti kävi myös talon kivijalassa kauppaa käyneelle jalkineliike Kenkä-Oscarille.

Sammutustöiden jäljiltä rakennus kärsi laajoista vesivahingoista. Vesi tuhosi myös Kenkä-Oscarin 280 neliön liiketilan. Kenkä-Oscarin omistaja Pentti Takala muistelee, että palopäivänä kauppa kävi tavanomaista vilkkaammin.

– Kello kolmen jälkeen palomiehet tulivat ja sanoivat, että kauppa kiinni ja nopeasti ulos.

Tuhojen laajuus paljastui Takalalle, kun liekit oli saatu sammutettua.

– Vettä oli kaupan lattialla senttikaupalla. Aivan kuin isommassa suihkussa olisi ollut. Jotain pientä saimme pelastettua jälkikäteen, mutta suuri osa tuhoutui.

Lähes 40 vuotta sitten perustettu Kenkä-Oscar myy kenkiä, laukkuja ja turkiksia – siis nahkatuotteita, jotka ovat erityisen herkkiä kosteudelle. Takalan onneksi hänen vakuutuksensa ovat kunnossa. Seuraavaksi alkavat keskustelut korvauksista.

– Tuho tuntuu silti erityisen kovalta iskulta, koska vasta ollaan selvitty viime vuodesta. Koronan aikana myymälöitä jouduttiin pitämään kiinni samalla kun lisää tavaraa tuli sisälle. Onneksi fiksuimmat tavarantoimittajat ymmärsivät myöntää maksuaikaa.

Takala kertoo, että koronavuotena Kenkä-Oscarin myynnit tippuivat hieman yli 30 prosenttia – eivät enempää.

– Myimme tuotteitamme älyttömän halvalla, jotta saatiin varasto liikkeelle ja pientä kassavirtaa koko ajan. Liikevaihto ei siksi pudonnut enempää, mutta katteet meiltä menivät.

Mitä Takala aikoo seuraavaksi?

– Ollaan niin hulluja, että halutaan jatkaa toimintaa. Tässä liiketilassa kaupankäynti tuskin on mahdollista, mutta ehkä jostain löytyy uusi kauppapaikka.

Se saa kuitenkin vielä odottaa. Sillä välin kauppa jatkuu Kenkä-Oscarin toisessa putiikissa Hämeenlinnassa.


Kuva Logan Weaver / Unsplash


Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Ida Rantala | ida.rantala@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi


Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.