Minna Parikan kenkiä pidettiin aluksi liian rohkeina ja värikkäinä, kunnes hänen puputennareistaan tuli maailmanlaajuinen menestys. Nyt brändi keskittyy omiin kauppakanaviinsa ja myy mallistoaan myös Instagramissa. Ensi keväänä Parikka tuo markkinoille vegaanisen jalkinemalliston.


Helsinki vuonna 2005. Yksiön nurkassa raksutti faksi. Siihen tuli tilauksia Japanista ja Amerikasta asti. Nuori Minna Parikka oli perustanut edellisvuonna kenkämerkin ja vastasi kaikesta itse: suunnitteli, hoiti tilaukset, tehdaskontaktit ja mediapyynnöt. Kokemusta alalta ei ollut ja yrittäminenkin oli uutta. Englannissa kenkäsuunnittelijaksi opiskellut ja Italiassakin asunut Parikka oli vasta muuttanut takaisin Helsinkiin. Oma jalkinebrändi oli ollut unelmissa teini-ikäisestä saakka.

Uransa alussa Parikka kohtasi ennakkoluuloja ja vähättelyä: mallistojen tyyliä pidettiin liian rohkeana ja suomalaiseen makuun liian värikkäänä. Ensimmäiset kengämallit oli varustettu korkeilla koroilla, ruseteilla ja pom pomeilla.

– Maailmalla burleski- ja vintage-tyyli olivat pinnalla, mutta Suomessa tyyli oli tuolloin vielä mustaharmaa, Parikka kertoo.

Niinpä Parikka erottui joukosta, ja suomalaisten ennakkoluulot saivat yrittämään entistäkin enemmän. Tilausmäärät kasvoivat hiljalleen, ja Parikka oppi laskemaan budjetteja, arvioimaan materiaalitoimittajien luotettavuutta ja hallitsemaan tuotantoa. Hän kertoo olleensa alusta asti tarkka budjetista. Tiukkuus piti yrityksen terveenä, kenkien suosio kasvoi ja suomalaisten käsitykset jalkinemuodista avartuivat.

– Iloisuutta ja värejä oli kaivattu, ja ihmiset olivat valmiita ostamaan meiltä mitkä vain omassa koossa olevat kengät.

Muutama vuosi yrityksen perustamisen jälkeen Parikka osui kultasuoneen. Hän suunnitteli tennarimallin ajatuksenaan, että pupu menee piiloon kengän sisälle. Pupun piilopaikka paljastuu kenkien ulkopuolella pilkottavista pupunkorvista. Ikoniseksi noussut design siivitti Parikan kenkämerkin kansainväliseen menestykseen.

Hyvän idean lisäksi ajoitus oli oikea. Maailmalla tennaribuumi oli huipussaan ja pupukengistä kasvoi melkein yhdessä yössä muotijulkaisujen it-tuote, jota esiteltiin Voguen, Ellen ja Glamourin sivuilla. Huippumalli Cara Delevingne, laulajat Taylor Swift ja Lady Gaga sekä vaikutusvaltainen Kardashianin klaani käyttivät Parikan suunnittelemia kenkiä – ja toivat valtavasti ilmaista medianäkyvyyttä suomalaissuunnittelijalle.

Kuuluisa pupunkorvamalli näkyy myös uudessa Comeback -mallistossa.


Menestyksen ohella tuli kompuroitua. Alkuvaiheessa mallistoissa saattoi olla tuotteita, jotka eivät istuneet brändin tyyliin ja visuaaliseen identiteettiin. Nyttemmin punainen lanka on kirkastunut ja brändin tarina johdonmukaistunut. Parikka tietää, ettei hänen tarvitse suunnitella kenkiä, jotka miellyttävät ihan jokaista.

– Parasta työssäni on lopulta nähdä, että joku on kaikista maailman kengistä päättänyt valita juuri mun suunnittelemat kengät jalkaansa.

Minna Parikan uusi aluevaltaus ovat vegaaniset kengät, jotka brändi lanseeraa ensi keväänä. Vegaanimallistossa nähdään avokkaat, tennarit ja maiharit. Kenkien päälliset ja vuorit on valmistettu Välimerestä kerätystä muovijätteestä. Vegaanimalliston avulla Parikka haluaa nähdä, kuinka hänen asiakkaansa reagoivat uusiin materiaaleihin. Tulevaisuudessa hän haluaisi lisätä kierrätettyjen materiaalien määrää, mutta toistaiseksi kehitystyö on kesken. 

– Sopivien materiaalien löytäminen on todella vaikeaa ja kierrätetyt materiaalit usein mustia ja ruskeita. Koko brändi voisi perustua kierrätettyihin materiaaleihin, jos värejä olisi enemmän ja saatavuus parempi.

Kenkäsuunnittelijan työ on Parikan mukaan kutsumusammatti, jossa yrittäjä joutuu kestämään myös alan haasteita. Muodin sykli on äärimmäisen nopea. Jälleenmyyjillä on kovat odotukset ja ehdot toimitusajoista ja tilausmääristä. Sosiaalinen media tekee brändeistä ja muotituotteista yhden hitin ihmeitä, mikä saattaa aiheuttaa tuotannollisia haasteita. Asiakkaat haluavat Instagramissa näkemänsä tuotteen niin pian kuin mahdollista.

– Muotivaikuttajilla on paljon valtaa, ja ihmisiä kiinnostaa heidän päällään näkyneet tuotteet. 

Minna Parikka on ensimmäisiä suomalaisia muotibrändejä, jotka myyvät tuotteitaan myös Instagramin kautta.

– Some on aivan ehdoton kanava, jonka kautta brändit syntyvät ja kuolevat. Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Muodista ja trendeistä tulee vielä nopeammin vaihtuvia kuin aikaisemmin. Toisaalta pienetkin merkit voivat nousta yllättäen parrasvaloihin.

Minna Parikan liike Helsingin Aleksanterinkadulla


Parikka ei kuitenkaan halua taipua muotialan vauhtiin, vaan tehdä edelleen kokonaisia mallistoja, eikä vain yhtä hittikenkää erilaisine värivaihtoehtoineen. Hänen brändinsä panostaa yhä enemmän omiin kanaviinsa: verkkokauppaan sekä Helsingin Aleksanterinkadulla sijaitsevaan lippulaivamyymälään. 

– Kivijalka luo mahdollisuuksia kuunnella asiakasta ja reagoida nopeasti kysyntään. Esimerkiksi Comeback-mallistomme, jossa on aiemmista mallistoista tuttuja suosikkikenkiä, on tehty asiakkaidemme äänestyksen pohjalta. 

Kivijalka mahdollistaa myös muiden erikoistuotteiden tarjoamisen asiakkaille sekä kokonaisvaltaisen Minna Parikka -brändielämyksen toteuttamisen. Myymälän näyteikkunoiden suurissa installaatioissa ja somistuksissa näkyy varmuus, jonka 15 vuotta ovat ikoniselle suomalaisbrändille tuoneet.

Teksti Petra Eskola Kuvat Minna Parikka

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.