Krista Siegfrids on laulaja ja juontaja. Hänen läpimurtonsa tapahtui vuonna 2013 Euroviisuissa, joissa Siegfrids edusti Suomea morsiuspuku yllään ja ”Marry Me” -kappaleellaan. Hän asuu nykyisin Amsterdamissa Hollannissa. Fashion Finlandin tyyliblogissaan Siegfrids kertoo elämänsä tärkeimmästä väristä, mekon suosikkipituudesta ja housujen tippumisongelmasta.

”Rakastan mekkoja! Tämän ruusumekon olen ostanut H&M:n erikoismallistosta Amsterdamista. Hankin sen jouluna 2021 ja halusin heti käyttää sitä. Otin mekon mukaani lomalle Dubaihin. Kun menimme illalla dinnerille, oli ihana pukeutua siihen – viime vuosina kun ei ole saanut pukeutua, niin otan nyt ilon irti joka tilaisuudesta.

Illallisilla on tärkeää, että vaatteet ovat mukavia. Mekossa pitää esimerkiksi pystyä istumaan. Esiintymisvaatteet eivät aina ole mukavia.

Tässä mekossa on iso rusetti, mikä tuo mekkoon ekstraa. Tykkään, että mun vaatteissa on ekstraa. Nuorempana ostin vaatteita, joita käytin vain kerran. Nykyisin ostan harkitsevammin ja yritän löytää istuvia vaatteita, joita voin käyttää pitkään. Etsin kestosuosikkeja.

Tästä mekosta mulle tulee mieleen Kylie Minogue. Hän on kaunis, ja hänellä on herkullisia vaatteita. Kun ajattelen pieniä mekkoja, ajattelen häntä. Hän ei ole esikuvani, mutta olen aina tykännyt hänen tyylistään.

Olen ehkä samaistunut Kylieen siksi, että hänkin on tosi lyhyt. Olen vain 159 senttiä pitkä, joten helmojeni pitää olla lyhyitä tai pitkiä. Jalat näyttävät pidemmiltä, kun on lyhyt helma. Minulla on vahvat jalat, sillä niillä on jumpattu paljon. Olen ylpeä mun jaloista ja lihaksista.

Ja korkokenkiä käytän aina. Ne antavat minulle boss woman -tunteen.”

Krista Siegfrids esiintyy Suomessa Hanko Sommarfest -festivaaleilla 16.–18. kesäkuuta.


Kuva Krista Siegfridsin kotialbumi

Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.