Aira Samulin, 93, on Fashion Finlandin bloggaaja. Hän kertoo blogissaan elämänsä tärkeimmistä vaatteista, joita hän on hankkinut eri vuosikymmenillä. Kun muodin kierrätyksen ja second hand-kaupan merkitys tulevaisuudessa kasvaa, Samulinin eilisen vaatteet edustavat samalla huomista.


”Ylläni olevan vihreän Karl Lagerfeldin suunnitteleman jakun ostin 1980-luvulla, koska se istuu niin hyvin – ja jakussa tulee esiin se minun kaunein kohtani, pallea.

Hilma-tädilläni oli ateljee Helsingissä, ja kun hän teki minulle vaatteita muotinäytöksiin, hän sanoi aina, että minun kaunein kohtani on pallea.

Peiliin katsomalla olen opetellut häivyttämään huonot kohtani ja korostamaan parhaita puoliani. 1950-luvulla oli tärkeää, että naisella oli vyötärö. Silloin olivat muotia muodot ja isot rinnat. Se oli minun vuosikymmeneni. Sen sijaan 1960-luvulla rinnat piti saada piiloon, joten minäkin litistin rintani ja yritin työntää ne kainaloihin.

1970-luvulla kaftaanit olivat muotia ja a-linja oli suosittu, mutta minulla on leveät hartiat, enkä mitenkään saanut kaftaanissa aikaiseksi toivottua a-linjaa.

Sitten 1980-luvulla hyvin leveät hartiat olivat muodissa, mutta minun kroppani ei sopinut siihenkään villitykseen – enkä siitä toppahartiatyylistä pidäkään.

Leveiden hartioideni takia en mielestäni sopinut aikoinaan missiksi. Olin ihan liian sporttinen. Nyt minulla olisi juuri sopiva vartalo misseille.

Kaikista muotisuuntauksista oma suosikkini oli 1960-luvun minimuoti. Sen nappasin itselleni heti. Sain kylläkin kuulla arvostelua, ettei se sopinut ikäiselleni, yli 30-vuotiaalle. Mutta en välittänyt arvostelusta, ja käytän yhä 93-vuotiaana minihameita.

Ja nythän on muotia kaikki, kunhan vaate sopii säähän ja tilaisuuteen.”


Kuva Johannes Iija

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *