Aira Samulin, 93, on Fashion Finlandin bloggaaja. Hän kertoo blogissaan elämänsä tärkeimmistä vaatteista, joita hän on hankkinut eri vuosikymmenillä. Kun muodin kierrätyksen ja second hand-kaupan merkitys tulevaisuudessa kasvaa, Samulinin eilisen vaatteet edustavat samalla huomista.

”Pukeudun aina tilaisuuden ja tapahtuman hengen mukaan. Olin stylisti jo ennen kuin koko sanaa oli keksittykään. Se kulkee suvussa: sisareni Inkeri asuu Amerikassa, ja myös hän pukeutuu yhä mielellään.

Mietin paljon asukokonaisuutta ja millä siitä saa kiinnostavan – mutta kun poistun kotoa, en enää ajattele vaatteitani. Ne pitää unohtaa, muuten miettii vääriä asioita, eikä keskity toisiin ihmisiin tai tilaisuuteen.

Ylläni oleva harmaa housupuku on ranskalaisesta Chloén muotitalosta. Ostin tämän vuonna 2000 Kaarina K -liikkeestä tilaisuuteen, jossa isääni esittävä patsas paljastettiin Hyrsylän mutkassa. Patsas on kunnianosoitus sotaorvoille ja sodassa kaatuneille. Patsaan suunnitteli Taru Mäntynen. Harmaa housupuku sopi mielestäni tuohon arvokkaaseen hetkeen.

Puku päälläni olen markkinoinut myös esimerkiksi veteraanikeräystä. Tämä housupuku on niin ajaton, että voin käyttää tätä loppuelämän.

Olen käyttänyt housupukuja pitkään, ja lanseerasin ne 1960-luvulla suomalaisille naisille, kun johdin Diorina-nimistä muotitaloa. Siihen aikaan naiset eivät vielä päässeet housupuvuissa sisään ravintoloihin, ja siksi päätin järjestää muotinäytökset ravintoloiden omistajille ja vahtimestareille. Tuolloin 1960-luvulla muodin määräsivät nimittäin vahtimestarit.

Järjestin näytökset Mannerheimintielle juuri avatussa hotelli Marskissa, ja joka asun kohdalla kysyin vahtimestareilta, että pääseekö tässä asussa ravintolaan.”


Teksti Sami Sykkö
Kuva Johannes Iija

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.