Suomen kansallisbaletissa kahden esityksen verran nähtävä Clique sekoittaa balettiin katutanssia, antaa kyytiä niskanutturoille ja pukee tanssijat uimapukuihin.

”Kun kävin seuraamassa ensimmäisiä harjoituksia, en voinut muuta kuin ihailla näkemääni. Tilanne oli kuin Voguen muotieditoriaalista – tanssijat tangoilla säärystimissään. Kaikki näytti valmiiksi jo niin hyvältä, että siitä oli helppo inspiroitua”, stylisti Vesa Silver kuvailee ensi kokemustaan uusimmasta työtehtävästään, Suomen kansallisbaletin tanssiteoksen puvustamisesta.

Ensi viikolla Kansallisbaletin Alminsalin näyttämöllä esiintyy kaksitoista nuorta tanssijalupausta, mutta luvassa ei ole perinnebalettia, tutuja tai nutturoita.

Reija Wäreen tekemän Clique-tanssiteoksen liikekieli pohjautuu klassisen baletin tekniikkaan mutta lainaa vahvasti muista tanssilajeista, erityisesti katutanssista. Myös puvustuksessa haetaan uusia linjoja: tanssijoiden asuissa perinteinen sekoittuu nykypäivään, tämän päivän muotiin ja pop-estetiikkaan. Syykin on selvä – teoksen puvustanut stylisti Vesa Silver on stailannut jo vuosia Suomen eturivin esiintyjiä.

Miten hyppy muotimaailmasta Kansallisbaletin puvustamoon tapahtui?

”Cliquen muu työryhmä oli minulle entuudestaan tuttu. Kun Reija kysyi, lähtisinkö mukaan projektiin, oli helppo vastata kyllä”, Silver kertoo.

Koreografi Reija Wäre on tehnyt koreografioita TV-ohjelmiin, joiden esiintyjiä Silver puolestaan on pukenut. Teokseen lavastuksen, valaistuksen ja projisoinnit suunnitellut Ari Levelä on Wäreen tavoin Silverin työkaveri Uuden musiikin kilpailusta, Antti Tuiskun kiertueilta ja Voice of Finland -ohjelmasta. Samalla tiimillä hoidetaan myös Suomen tämän vuoden euroviisuedustajan The Rasmuksen esityksen tuotantoa.

Koska teos tuo Kansallisbaletin näyttämölle koreografisesti jotain uutta ja erilaista, samaa toivottiin myös teoksen puvustukselta. Siksi rokkareita ja poppareita pukenut Silver oli muun työryhmän mielestä hommaan oiva valinta.

Harjoittelusalin lisäksi Silver ammensi ideoita isoilta muotinimiltä.

”Palasin lempisuunnittelijani Dries Van Notenin muinaisiin balettimaailmasta inspiroituneisiin mallistoihin. Halusin kokonaisuuden olevan samaan aikaan sekä riisuttu että koristeellinen.”

Ja sellainen lopputulos onkin. Tanssijoiden asujen pohjana on käytetty Kansallisbaletin puvustoa. Vähäeleisiä perusvaatteita, kuten trikoita, on maustettu uniikeilla asusteilla. Nudeen sävymaailmaan kontrastia tuovat kultaiset yksityiskohdat. 

”Naisten asut ovat Versace-tyyppisiä, hieman kreikkalaisvaikutteisia. Miesten asuissa taas juju on isot, näyttävät hihat”, Silver kuvailee.

Suuret tyllihihat olivat myös ainoa haaste matkan varrella. Ensimmäiset versiot raapivat tanssijoiden kylkiä, joten hihojen malli piti miettiä uudelleen ja tyllikangas asemoida eri tavalla.

Cliquessa tanssii Kansallisbaletin nuorisoryhmäläisiä, jotka ovat aloittaneet uransa ammattitanssijoina parin vuoden sisällä.

”Tarkoitukseni oli tietoisesti rikkoa baletin konventioita. Esimerkiksi osalla naistanssijoista asun alla on kaupasta ostettu uimapuku.”

Kyytiä sai myös perinteinen balettinuttura. Sen sijaan ballerinojen hiukset on solmittu niskaan poninhännäksi, jonka ympärille on kieputettu kultaista nyöriä.

Paitsi balettitanssin kauneudesta Silver oli mykistynyt myös puvustossa työskentelevien ompelijoiden taidoista.

”Puvustossa trikoot ja vyöt värjättiin itse samansävyisiksi. Myös asujen tylliharsojen koristekirjailut tehtiin käsityönä.”

Yksi poikkeus harmonisiin värisävyihin puettujen tanssijoiden ryhmässä on: katutanssin monitaitaja Akim Bakhtaoui nähdään lavalla kirkuvan punaisessa asussa.

”Akimin street-henkisen asun tarkoitus on erottua ja saada yleisö kysymään, miksi. Teoksen tarinan kannalta oli tärkeää, että juuri tämä asu olisi erilainen kuin muut.”

Jotain tarinasta voi päätellä teoksen nimestä. Clique, eli suomeksi klikki, tarkoittaa pientä ihmisryhmää, joka ei päästä muita joukkoonsa.

Silver on pukenut tanssijoita aiemminkin – mutta vain festarilavoille ja isoille areenoille. Miltä baletin puvustaminen tuntui?

”Kokemus oli mieletön. Uuden tekeminen on aina opettavaista, mutta tämä projekti imaisi minut mukaansa aivan eri tavalla kuin mikään muu.”

Clique Kansallisbaletin Alminsalissa 3.–4.5.

Kuvat Roosa Oksaharju / Suomen kansallisbaletti ja Vesa Silver

Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.