Kilautimme kauppiaalle -juttusarjassa soitamme Fashion Finlandin jäsenyrityksille ympäri Suomen ja kysymme muotikaupan kuulumisia. Tällä kertaa puhelimen päässä on Sofia Lundqvist, joka omistaa miestenvaateliike Frankin Karkkilassa ja Valiomiehen Hämeenlinnassa.

Miten sinusta tuli muotiyrittäjä, Sofia Lundqvist?

”Lukion jälkeen en oikein tiennyt, mitä elämässäni tekisin, joten päätin jatkaa isovanhempieni vaateliiketoimintaa. Ostin heiltä Frankin kuusi vuotta sitten 22-vuotiaana ja puolitoista vuotta sitten myös Hämeenlinnassa sijaitsevan Valiomiehen. Nyt minulla on kaksi vaatekauppaa ja viisi työntekijää.

Olen painekattilassa työstetty nuori yrittäjä, joka on käynyt läpi koronan, sodan, sähkökriisin ja korkojen nousun. Miten sitä osaisi enää ilman kriisejä ollakaan? Kovista ajoista huolimatta yrittäminen on parasta.”

Millainen yrittäjä olet?

”Uskon, että sitä kuunnellaan, joka huutaa koviten. Asioita saa aikaan tekemällä ja muutoksia ääneen sanomalla. Olen toiminut paljon paikallisesti, marssinut yrittäjäyhdistysten pöytiin ja järjestänyt tapahtumia. Koronan aikana aloin auttaa muita yrittäjiä, ja pidimme yhdessä somessa live streameja asiakkaille.

Moni asia on omasta aktiivisuudesta kiinni. Jos hommat eivät etene haluttuun suuntaa, kannattaa katsoa peiliin.”

Millaista on olla miestenvaatteiden myyjä Suomessa? 

”Suoraviivaista. Miesten muoti ei muutu monta kertaa vuodessa. Naisilla sesonkeja on kuusi, miehillä vain kaksi.

Asiakkaina miehet ovat kokemukseni mukaan lojaaleja: kun he löytävät hyvän myymälän, he tulevat ostoksille uudelleen. Siksi pidämme asiakkaistamme hyvää huolta ja mietimme jatkuvasti, miten voisimme helliä meidän miehiämme.”

Millaisia pukeutujia suomalaiset miehet ovat?

”Ennen kaikkea käytännöllisiä. Yhden tuotteen pitäisi mielellään ratkaista mahdollisimman monta asiaa – saman takin pitäisi kestää tuulta, vettä ja maailmanloppu. Ylimääräistä ei oikein haluttaisi ostaa. Näin ajatteleville asiakkailleni kerron, että eri takit palvelevat eri tarkoituksia ja mahtuvat varmasti vaatekaappiin vierekkäin. Kelin mukaan sitten valitaan päälle sopiva.

Myydyimmät tuotteemme ovat Turon musta puku ja valkoinen kauluspaita. Syksyn yllättävä hitti oli Parajumpersin tuhannen euron nahkarotsi, joka myytiin loppuun hetkessä.”

Mikä on ilahduttanut viime aikoina?

”Olen mukana naistenvaateliike My Miloun perustajan Mari Huhtamäen start-upissa, jossa pilotoidaan asiakasdataa keräävää, tuotteiden sisäänostoa helpottavaa palvelua.

Tämän viikon maanantaina Mari esitteli liikeideaansa Leijonan luola -tv-ohjelmassa. Katselin ohjelmaa korvat punaisina, sillä yksi leijonista, Jari Sarasvuo, kertoi jaksossa asioineensa meillä Frankissa. Siinä hetkessä ajattelin, että pitkälle on päästy Karkkilasta.”


Teksti Johanna Rämö
Kuva Leena Aro

Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä Fashion Finlandin toimitukseen
Päätoimittaja Jani Niipola | jani.niipola@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.