Erikoiskaupan liitto Etu vieraili Kemin Kenkä-Keskuksessa ja jututti yrittäjä Petri Kyllöstä. Kyllönen on vuonna 1929 perustetun, saman suvun omistuksessa kulkeneen Kenkä-Keskuksen neljäs kauppias kolmannessa polvessa ja toiminut yrittäjänä jo vuodesta 1988. 

Petri Kyllösestä piti tulla historioitsija, mutta hänestä tulikin kenkäkauppias – niin kuin tädistään ja isoisästään.

”Olen kasvanut kenkäkaupassa. Ala-asteella tulin tänne aina koulun jälkeen päivähoitoon. Opin kirjoittamaan numerot hinnoittelemalla sukkia. Numero kakkonen oli vaikea, koska kauppaa silloin pyörittänyt tätini opetti sen eri tavalla kuin koulussa”, kertoo Kyllönen, joka toimi nuorempana opettajana paikallisessa kauppaoppilaitoksessa.

Pienen kaupungin kenkäkaupasta löytyy kenkiä moneen makuun ja käyttötarkoitukseen: kauniita juhlakenkiä, käytännöllisiä kävelykenkiä, tennareita sekä trendijuttuja ja erikoisuuksia rullattavista ballerinoista masain-kenkiin. Myynnissä on myös jalkineisiin liittyviä lisätarvikkeita sekä laukkuja. 

”Olisi helppoa, jos voisi keskittyä kapeaan segmenttiin ja myydä jalkineita 40-vuotiaille työssä käyville kaupunkilaisnaisille, mutta pienellä paikkakunnalla ei ole varaa sellaiseen luksukseen. Pitää palvella kaikkia paikallisia.”

Paikallisen asiakaskunnan tuntemus korostuu 

Kenkä-Keskuksen pitkä menestys perustuu siihen, että Kyllönen tuntee asiakaskuntansa ja osaa ostaa kansainvälisiltä messuilta paikalliseen makuun sopivia jalkineita. Korona-aikana messuille ei ole ollut mahdollista matkustaa, joten ostot ovat tapahtuneet etäyhteyksillä. Esimerkiksi jalkineiden laadusta on vaikea saada käsitystä, kun kenkiä ei pääse koskettamaan. Myyntikuvat taas voivat olla muokattuja, eivätkä kerro koko totuutta. 

”Haluan myydä hyvää tavaraa, en kertakäyttötavaraa tai epämukavia jalkineita. Minut on kouluttanut alalle tätini, joka toimi kauppiaana täällä ennen minua. Hän opetti, että joka ilta pitää olla sellainen olo, että ovesta on mennyt ulos sellaista tavaraa, jonka laadun kanssa ei tule ongelmaa”, kertoo Kyllönen.

Sopivan kengän löytäminen ei ole asiakkaallekaan yksinkertaista. Joskus asiakkaan maku ja jalan malli eivät kohtaa.

”Asiakkaan astuessa sisään pitää analysoida asiakkaan jalan malli ja päätellä millainen jalkine jalkaan voisi sopia. Pitää osata lempeästi ohjailla asiakasta siihen suuntaan, että hankinta on järkevä ja jalkineet palvelevat käytössä pitkään, eivätkä vain näytä hyvältä. Usein asiakas itse valitsisi liian pienen koon. Jos joku osaisikin tehdä siron kengän, joka on sisältä leveä, hän olisi miljonääri.”

Monet Kyllösen asiakkaat ovat entisten asiakkaiden lapsia ja lapsenlapsia. 

”Lähes joka päivä joku asiakas sanoo, että ei tuolta marketista löydä kenkiä, kun siellä ei ole palvelua.”

Tukea ja yhteistyötä paikallisten yrittäjien verkostosta

Pienellä paikkakunnalla motivoitunutta ja asiantuntevaa henkilöstöä ei ole ongelmatonta löytää, vaikka paikallinen ammattioppilaitos kouluttaa kaupan alan ammattilaisia. Kyllönen on toiminut oppilaitoksessa myös opettajana. Opiskelijat arvostavat opettajan omaa kokemusta alalta, ja motivoituneet opiskelijat oppivat kyllä myyntityön.

Myös yhteistyö alueen muiden yrittäjien ja kauppiaiden kanssa on hedelmällistä ja tiivistä. 

”Jaamme kokemuksia ja tietoa. Aikaisemmin työllistimme läheisen vaatekaupan kanssa jopa yhteisen myyjän. Se oli win-win kaikille. Työntekijä sai täydet työtunnit ja molemmat erikoiskaupat tarvittavan lisäresurssin”, kertoo Kyllönen.

Korona-aikana kulut on pitänyt karsia minimiin, ja Kyllönen pyörittää myymälää nyt yksin. Kauppa on auki kuutena päivänä viikossa, joten työtunteja ei parane laskeskella. 

”Asun maalla ja vietän työn vastapainoksi paljon aikaa luonnossa. Lähimetsät ovat tulleet viime aikoina tutuksi.” 

Asiakasvirrat vilkastuneet pikkuhiljaa

Kun korona iski maaliskuussa 2020, kauppa hiljeni täysin. Kun lama-aikana asiakkaat etsivät halvempia tuotteita, korona-aikana hinta ei ole ollut ongelma. 99 prosenttia kauppaan sisään astuneista osti jotain. Koronauutiset sen sijaan vaikuttivat välittömästi kauppaan. Ruotsin rajan läheisyys toi Kemiin myös lisää koronajännitystä, kertoo Kyllönen. 

Tällä hetkellä kauppias katsoo kuitenkin valoisasti tulevaan. Ylioppilasjuhlat ja muut juhlat ovat tuoneet kauppaan liikennettä. Heinäkuussa 2021 myymälään palasivat myös ruotsinkieliset asiakkaat länsirajan takaa. Pääasiassa asiakkaat ovat kuitenkin olleet kotimaisia. 

”Koronaa edeltäviin asiakasmääriin ei ole palattu. Risteilyalukset eivät liiku, eikä huopatossuja tai muita paikallisia erikoisuuksia ostavia kiinalaisia tai lämpimiä talvikenkiä ostavia venäläisiä ole näkynyt.” 

Mutta tänäänkin kaupan ovipumppu laulaa. Vaikka kello on vasta vähän, ja silti sisään piipahtaa asiakkaita.  

”Avaan joka arkiaamu kaupan kello yhdeksän, vaikka muut kummastelevat pitkiä aukioloaikoja. Aamutunnit ovat kuitenkin osoittautuneet kaupallisiksi. Asiakkaat arvostavat sitä, että voivat piipahtaa kenkäkaupassa esimerkiksi matkalla töihin”, Kyllönen kertoo.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran elokuussa 2021 Erikoiskaupan liitto Etu ry:n uutiskanavassa osoitteessa etu.fi.

Teksti ja kuva Hanna-Liisa Erkheikki

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.