Helsingin ydinkeskustasta kenkäkaupat pakenevat, mutta mikä on tilanne muissa kaupungeissa? Soitimme kenkäkauppiaille kysyäksemme kuulumisia – ja pyytääksemme samalla jalkoja helliviä vinkkejä kesähelteille.

Helsingin ydinkeskustan kaduilla on meneillään kummallinen trendi: kenkäkauppa toisensa jälkeen on sulkenut ovensa. Syitä ilmiölle ei tosin tarvitse kauan arvailla.

Ensin kenkäkauppoja koetteli digitaalisuuden mukanaan tuoma murros ostamisen siirryttyä yhä enemmän verkkoon. Sen jälkeen iski kahden vuoden koronapandemia, joka piti ihmiset visusti neljän seinän sisällä sukkasillaan.  

Mutta mitä kuuluu kenkäkaupoille muualla Suomessa? Soitimme kauppiaille ja kysyimme. 

Turun Kenkä Lehtosella puhelimeen vastaa toinen omistajista, Tiina Juhajoki, joka pyörittää kauppaa siskonsa Kirsi Lehtosen kanssa.

”Ei tämä mitään ruusuilla tanssimista ole”, Juhajoki toteaa.

Kenkä Lehtosella kassa on viime aikoina kilissyt uskollisten kanta-asiakkaiden ansiosta. Liike on myynyt kenkiä turkulaisille samalla paikalla jo 52 vuoden ajan. Kanta-asiakkaat kuitenkin vanhenevat, ja uusia pitäisi saada. Juhajoen mukaan ”tossukulttuuri” on vienyt varsinkin nuoret urheilukauppoihin ja verkkoon.

”Pysymme lestissämme, emmekä aio avata verkkokauppaa. Henkilökohtainen palvelu on meillä ykkösjuttu. Haluamme, että kuluttaja tietää, mitä on ostamassa.”

Palvelun lisäksi Juhajoki ja Lehtonen luottavat laadukkaisiin tuotteisiin. Ne on kaikki koottu yrityksen verkkosivuille, jotta asiakas voi halutessaan silmäillä mallistot läpi ennen ostoksille tuloaan.  

Palvelualttius ulottuu tarvittaessa asiakkaan kotiin saakka.

”Jos asiakas ei esimerkiksi pääsee ikänsä vuoksi kulkemaan meille saakka, tuomme kengät sovitukseen viiden kilometrin säteellä Turun keskustasta.”

”Kesäkuumallakin on hyvä saada jotain jalkapohjan alle. Hyvä valinta on tukevat sandaalit, jotka jalassa kävely on helppoa ja varpaat tuulettuvat.”

Tiina juhajoki, kenkä lehtonen

Tampereella kauppias Matti Repo myy kenkiä jo toisessa polvessa. Valkeakoskella perustettu Kenkärepo on palvellut asiakkaita Tampereen keskustassa vuodesta 1984 lähtien. 

”Odotamme parasta ja pelkäämme pahinta. Maailmantapahtumat ovat muuttuneet yhä ennustamattomimmiksi. Ei taida olla enää sellaista visionääriä, joka osaisi kovin pitkälle tulevaisuuteen katsoa. ”

Tampereella kivijalkakauppoja on kurittanut koronan lisäksi myös raitiolinjatyömaa, joka vaikeutti niin autoilijoiden kuin jalankulkijoidenkin liikkumista keskusta-alueella kolmen vuoden ajan. Nyt ratikka jo kulkee, ja koronakin on hellittänyt otettaan. Se näkyy kaupan piristymisenä, Repo kertoo.

Juhajoen tavoin myös Repo tunnistaa urheilutossutrendin. Kilpailu urheilukauppojen kanssa ei kuitenkaan ole syönyt myyntiä, sillä myös Kenkärevon valikoimassa on lenkkareita.

”Kilpailua on ollut aina. Suomessa tosin kilpaillaan vain hinnalla, kun ei muuta osata.”

Hintakilpailuun kenkäkauppaketjujen tai verkkokauppojen kanssa Repo ei ole lähtenyt. Sen sijaan Kenkärevossa luotetaan monipuoliseen tuotevalikoimaan. 

”Paras kesäkenkä on sellainen, jonka itse kokee mieluisaksi – toiselle se voi olla sandaali ja toiselle kevyt sporttikenkä. Mukavuus on tärkeintä!”

matti repo, kenkärepo

Kemin Kenkä-Keskuksessa tiskin takaa on voinut tavata kauppias Petri Kyllösen jo 34 vuoden ajan. Myös hän luonnehtii viime vuosia poikkeuksellisen kamaliksi.

”En voi kuin ihmetellä, että putiikki on edelleen pystyssä. Ensimmäinen koronakesä oli hankala, sillä varastot olivat täynnä tavaraa. Seuraavasta selvittiin hyvällä suunnittelulla, kun emme tilanneet tuotteita ennakkoon niin paljon.”

Koronarajoitusten purku näkyy nyt pitkästä aikaa juhlakenkien menekkinä.

Kansainvälisiä verkkokauppoja Kyllönen ei koe kilpailijoiksi, sillä niitä löytyy lähempääkin. Vajaan 20 000 asukkaan Kemissä tilanne nimittäin on päinvastainen kuin Helsingin ydinkeskustassa: pienehköllä paikkakunnalla on kahden kenkäkaupan lisäksi kuusi markettia, joiden valikoimiin kuuluvat kengät.

”Kilpailu on täällä hurjaa, mutta halparumbaan en ole lähtenyt. Sen sijaan ostan sisään laadukasta tavaraa, jota on kiva myydä.”

Sana laadusta näyttäisi kiirineen myös paikkakunnan rajojen ulkopuolelle: Kyllönen kertoo asiakkaita matkaavan Kemin Kenkä-Keskukseen Rovaniemeltä ja Oulusta saakka.

”Sandaaleissa varpaat saavat ilmaa. Ja väriä kannattaa kesäkenkiin valita, kun koko talven on saanut kulkea mustissa!”

petri kyllönen, kemin kenkä-keskus

Mutta palataanpa vielä hetkeksi Helsinkiin. Töölöntorin Kenkä-Ralessa luurin nostaa tyytyväisen kuuloinen Lasse Byysing.

”Ei voi valittaa. Olemme päässeet myynnillisesti samalle tasolle kuin ennen koronaa. Ensi vuonna edessä on muutto isompaan liiketilaan, jotta voimme palvella asiakkaitamme paremmin.”

Kauppias uskoo liiketoiminnan kasvussa näkyvän kaksi asiaa.

”Lopettaneiden kenkäkauppojen asiakkaista osa on siirtynyt meille. Toisaalta Kenkä-Rale ei ole aivan perinteinen kenkäkauppa, vaan meillä on myynnissä myös kattava valikoima erityisjalkineita.”

Erityisiin kenkätarpeisiin vastaavat esimerkiksi tavallista tilavampi lesti tai rullaava pohja.

Kuten soittokierroksen muidenkin myymälöiden, myös Kenkä-Ralen valttikortti on palvelu. Hyvän ja osaavan henkilökunnan merkitys tuntuu korostuvan erityisesti haastavina aikoina.

”Ei ole sandaalin voittanutta kesäkenkää – se on ilmava, eikä haudo jalkaa helteelläkään. Pistokkaiden sijaan kannattaa valita sandaalit, joissa on takaremmi, ettei kenkää tarvitse pitää jalassa varpaita kipristämällä.”

lasse byysing, kenkä-rale



Kuva Chitto Cancio / Unsplash

Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.