Terveisiä Pariisista, Lontoosta, Milanosta ja New Yorkista! Nämä lookit komistavat tänä keväänä myös kotimaan keikareita.

Mr. Mini

Tulevana sesonkina säästetään – nimittäin kangasta. Miesten shortsien lahkeet ovat hilautuneet monta senttiä ylöspäin ja ovat mallia mini. Reidet ovat siis uudet vatsalihakset, mikäli esimerkiksi Diorin ja Dries Van Notenin mallistoja on uskominen. Dolce & Gabbana sai arvuuttelemaan, ovatko mallin jalassa pelkät bokserit.

Ammattimies on ammattimies

Keväällä miestenmuodissa näkyy ronski työvaatteista inspiroitunut ote. Ja jotta työt sujuvat mutkattomasti, on vaatteissa hyvä olla taskuja mahdollisimman paljon, kuten Prada ja Kenzo osoittivat. Italialainen muotitalo Fendi taas tarjoili miehille essun taskuineen.

Loistavia valintoja

Miesten vaatekaappi ei ole ikinä loistanut kuten tänä keväänä. Kaiva aurinkolasit esiin, sillä kirkkaan auringon lisäksi kaduilla sokaistutaan kohta vastaantulijoista. Loewe pisti sekä paidat että pöksyt säkenöimään, Diorilla kimaltelivat koristekivet. Rains sen sijaan luotti tuulipuvuissaan heijastinmateriaaliin.

Röntgenkatseen alla

Naisten muodin puolelta tuttu mantra ”paljasta ja peitä” pätee keväällä myös miesten pukeutumisessa, sillä läpikuultavat materiaalit ovat yksi kauden ykköstrendeistä. Erityisesti iho vilkkuu paidoista, ainakin jos Saint Laurentia, Dolce & Gabbanaa ja Hermèsiä on uskominen.

Liity liivijengiin

Hyviä uutisia kaikille, joiden vaatekaapin kulmakiviin lukeutuvat liivit! Niistä ei tarvitse luopua edes kesäkuumalla, sillä tulevana sesonkina ne puetaan päälle ilman paitaa. Paljaita käsivarsia esiteltiin monenkin muotitalon näytöksessä. Givenchyn kanariankeltainen liivi henki sporttisuutta, kun taas Dolce & Gabbanan valkoisessa versiossa voisi astella vaikka alttarille. Etrolla avainsana oli väljyys.


Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Fashion Finlandin digitaalisen muotilehden talvinumerossa joulukuussa 2023. Tilaa Fashion Finlandin digilehti.


Teksti Rebekka Silvennoinen
Kuvat Muotitalot

Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä Fashion Finlandin toimitukseen
Päätoimittaja Jani Niipola | jani.niipola@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.