Suomessa verkkokaupan kasvuvauhti rikkoo nyt ennätyksiä. Maailmalla marraskuun ostoriehat poikivat yllättävän ilmiön.


Verkkokauppiaat tekevät ennätystuloksensa tänä jouluna, ennustaa suomalainen verkkokauppapalveluita yrityksille myyvä Vilkas Group. Vilkas seuraa reaaliajassa yli 2000 suomalaisen verkkokaupan myyntilukuja. Näistä kaupoista 140 on muodin verkkokauppoja.

Vilkkaan toimitusjohtaja Markku Korkiakosken mukaan Black Week -ostoriehan aikana tilausmäärät verkossa kasvoivat lähes 70 prosenttia viime vuodesta. Hän arvioi, että joulukauppa yltää samanlaiseen kasvuun – vaikkakaan muotikaupan osuutta ei ennätystuloksesta voida erotella.

– Joulumyynti verkossa on helposti tuplaantumassa. Suurempikin kasvu on mahdollinen, Korkiakoski sanoo tiedotteessa.

Vaikka verkkokaupan tilausmäärät ovat kasvaneet, keskimääräisen kertaostoksen määrä on pienentynyt.

– Euromääräisesti Black Weekin myynti kasvoi 29 prosenttia viime vuodesta. Myyntiä on siis reippaasti enemmän kappalemäärissä, mutta säästäminen näkyy ostoskorien koossa.

Kuljetusyrityksillä pitää kiirettä, sillä paketteja lähetetään Vilkkaan arvion mukaan tänä jouluna ainakin kaksinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna.

Black Friday -ostorieha takoi rahaa verkkokauppiaiden kirstuihin myös maailmalla. Verkkokauppa-alusta Shopify kertoi Vogue Business -muotimedialle, että musta perjantai nosti maailmanlaajuisesti sen verkkokauppojen myyntiä 75 prosenttia. Eniten kasvua oli vaatteiden ja asusteiden myynnissä. Shopify edustaa yli miljoonaa verkkokauppaa 175 maassa.

Yksi uusikin ilmiö nähtiin: aiemmin vastahakoisesti tarjoustempauksiin osallistuneet luksusmuodin verkkokaupat ottivat osaa Black Friday -riehaan tänä vuonna. Esimerkiksi muodin suurkonserni LVMH:n omistama 24 Sèvres sekä luksusvaatekaupan verkkojätit Farfetch ja Net-a-Porter myönsivät tuotteistaan poikkeuksellisen tuntuvia alennuksia.


Kuva Net-a-Porter

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.