Marimekon ja IKEAn saunamallisto tulee myyntiin maailmanlaajuisesti

Marimekko ja IKEA lanseeraavat maaliskuussa BASTUA-erikoismalliston, joka on saanut inspiraationsa pohjoismaalaisesta saunakulttuurista.

Yhteistyömallisto on poikkeuksellinen suomalaisbrändin historiassa: sen myötä Marimekko on suunnitellut ensimmäistä kertaa kuosikokonaisuuden yksinomaan yhteistyömallistoa varten. Mallistossa nähdään kaiken kaikkiaan neljä uutta kuviota Marimekon pitkäaikaisilta suunnittelijoilta Maija Louekarilta ja Sami Ruotsalaiselta. Kuvioiden ja tekstuurien innoittajina ovat olleet muun muassa raparperit, käsin veistetyn puun pinta sekä järvimaisema kesäyössä.

BASTUA-mallisto on merkkipaalu myös ruotsalaiselle huonekalujätille, sillä koskaan aikaisemmin IKEAn tuotevalikoimassa ei ole ollut saunakiulua. Kiulun lisäksi mallistoon kuuluu muun muassa kylpytekstiilejä, lasituotteita ja huonekaluja. Rajoitetun ajan saatavilla oleva mallisto tulee myyntiin IKEA-tavarataloihin maailmanlaajuisesti.

Phoebe Philo lanseeraa nimeään kantavan brändin syyskuussa

Suunnittelijatähti Phoebe Philo on ilmoittanut lanseeraavansa nimeään kantavan brändin syyskuussa, uutisoi muotimedia The Business of Fashion. Philo kertoi aikeistaan viime viikon torstaina vastikään avatulla Instagram-tilillään. Sittemmin julkaisu on poistettu. Brändin ensimmäinen mallisto on määrä julkaista phoebephilo.com-sivustolla, joka avataan asiakkaiden rekisteröintiä varten heinäkuussa.

Tarkempia tietoja Philon uudesta brändistä on odotettu heinäkuusta 2021 lähtien, jolloin hän ilmoitti palaavansa suunnittelupöydän ääreen kolmen vuoden tauon jälkeen. Aiemmin Philo työskenteli pääsuunnittelijana ranskalaismerkki Celinellä, jonka omistaa luksuskonserni LVMH. Philon suunnittelemat Celinen mallistot ja laukut keräsivät aikanaan valtavan joukon faneja, ja nyt LVMH onkin mukana vähemmistöosuudella myös Philon tulevassa omassa brändissä.

Outi Pyy vastuullisuusjohtajaksi IVALO.COMin johtoryhmään

Vastuullisen muodin verkkokauppa IVALO.COM on rekrytoinut johtoryhmänsä vastuullisuusjohtajaksi pitkän linjan vastuullisuusvaikuttaja ja tekstiilialan kriitikko Outi Pyyn. Pyy on levittänyt äänekkäästi vastuullisen pukeutumisen, vaatehuollon ja kierrätysmuodin sanomaa sosiaalisessa mediassa jo kymmenen vuoden ajan. 

Nimitysuutisen ohella yhtiö tiedotti myös tuplanneessa myyntinsä vuonna 2022. Arvopohjainen ostaminen kasvaa ja aito vastuullisuus myy jatkossa yhä enemmän, Ivalolla uskotaan.

Vuonna 2015 perustetun IVALO.COMin valikoimaan kuuluu yli 100 suomalaisia ja eurooppalaisia tuotemerkkiä, joiden vastuullisuus varmistetaan ennen kauppapaikalle liittymistä.


Kuvat Marimekko ja Matthew Henry / Unsplash

Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.