Marimekko ja nuoret suomalaiset Aalto-yliopiston kasvatit ovat kärjessä kansainvälisesti arvostetuissa muotialan kilpailuissa. 


Skandinavian merkittävimmäksi muotitapahtumaksi noussut Kööpenhaminan muotiviikko alkoi tänään tiistaina.

Muotinäytösten lisäksi Tanskan muotiviikko tunnetaan kantaa ottavista paneelikeskusteluistaan ja livelähetyksistään sekä kilpailuistaan, joissa suomalaisilla on tänä vuonna äärimmäisen vahva edustus.

Marimekko on yltänyt Zalandon järjestämän Sustainability Award -kilpailun finaalikaksikkoon yhdessä ruotsalaisen muotibrändi House of Dagmarin kanssa. Kaikilla Kööpenhaminan muotiviikolla mukana olevilla brändeillä on ollut mahdollisuus hakea mukaan kilpailuun.

Finalistit esittelevät mallistonsa muotiviikolla Zalando Greenhouse -nimisessä virtuaalitilassa, jossa brändien vaatesuunnittelijat pääsevät kertomaan yleisölle mallistoistaan ja esimerkiksi kestävän kehityksen mukaisesta toiminnastaan.

Marimekon luovan johtajan Rebekka Bayn mukaan Marimekko haluaa olla etunenässä kehittämässä yhä kestävämpää vaatemuotia aina raakamateriaaleista tuotteiden käyttöön ja kierrätykseen.

– Tehtävämme on esimerkin kautta auttaa koko toimialaa siirtymään kohti kestävämpää tulevaisuutta. Tämä palkinto on erinomainen esimerkki aloitteesta, jolla voi olla kattavia positiivisia vaikutuksia koko alaamme, Bay sanoi tiedotteessa.

Sustainability Award -kilpailun voittajan valitsee kansainvälinen tuomaristo, johon kuuluvat muun muassa Kööpenhaminan muotiviikon toimitusjohtaja Cecilie Thorsmark, tunnettu malli ja muotikonsultti Arizona Muse sekä Zalandon kestävän kehityksen johtaja Kate Heiny.

Tuomaristo valitsee voittajan kestävän kehityksen strategian, saavutusten ja tavoitteiden perusteella. Voittaja saa 20 000 euron rahapalkinnon ja pääsee suunnittelemaan oman vaatemalliston Zalandolle.


Aalto-yliopistosta muotialalle ponnistanut Milka Seppänen voitti Designer’s Nest -kilpailun viime vuonna.


Marimekon lisäksi nuoret suomalaiset suunnittelijat ovat raivanneet tiensä Kööpenhaminan muotiviikon yhteydessä järjestettävän Designer’s Nest -kilpailun finaaliin. Vuosittain järjestettävä Designer’s Nest on tärkeä ponnahduslauta nuorille ja lupaaville pohjoismaalaisille muotisuunnittelijoille.

Tänä vuonna finaalikymmenikössä on peräti neljä Aalto-yliopiston kasvattia: Arttu Åfeldt, Elina Äärelä, Idaliina Friman ja Ines Kalliala.

Finalistit esittelevät mallistonsa Kööpenhaminan muotiviikolla tällä viikolla ja kilpailevat samalla kovatasoisista palkinnoista. Voittajalle on luvassa 50 000 Tanskan kruunun eli noin 6700 euron rahallinen tuki sekä opintomatka Japanin Osakassa sijaitsevaan UEDA College of Fashioniin. Palkintoina on myös kuuden kuukauden työharjoittelusopimus italialaisen luksusmuotitalo Bottega Venetan Milanon pääkonttorilla sekä oman malliston suunnittelu Lontoossa sijaitsevalle ikoniselle Brownsin muotikaupalle.

Suomalaiset ovat menestyneet Designer’s Nest -kilpailussa erinomaisesti aiempina vuosina. Viime vuonna kilpailun voitti Milka Seppänen, ja vuonna 2019 Suomeen tuli tuplavoitto, kun Henna Lampinen ja Tuuli-Tytti Koivula voittivat kilpailun ensimmäisen ja toisen sijan.

Designer’s Nest -kilpailu ratkeaa jo tänään illalla 2. helmikuuta. Zalandon Sustainability Award -kilpailun voittaja julkaistaan torstaina 4. helmikuuta.


Kuvat Emma Sarpaniemi / Marimekko, Milka Seppänen / Designer’s Nest


Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Ida Rantala | ida.rantala@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi


Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.