Harrastuksesta inspiroitunut kivijalkakonsepti teki kierrättämisestä kaunista. Relove menestyy Helsingissä ja rakentaa kasvustrategiaansa.

Lapsesta asti kirpputoreja ja huutokauppoja kiertänyt Noora Hautakangas on tehnyt second handista itselleen elämäntavan ja ammatin. Hän on nähnyt päivittäisessä työssään Reloven omistajana, kuinka yleinen asenne kierrätystä kohtaan on muuttunut.

– Kuluttajissa on näkynyt suuri muutos viimeisen puolen vuoden aikana. Moni on herännyt siihen, että kierrättäminen on helppo tapa tehdä hyvää maapallon eteen. Olen tavannut kymmeniä asiakkaita, joiden skeptisyys on muuttunut valistuneisuudeksi.

– Kierrätys on kasvava ala, jonka suosio tulee varmasti nousemaan entisestään. Odotan mielenkiinnolla, mitä tulevaisuudessa keksitään. Toivon, että jokainen kuluttaja katsoo peiliin ja ottaa kierrättämisen osaksi päivittäisiä rutiinejaan omalla tavallaan. 

Arkea hidastetaan kaikkia aisteja herättelevässä ympäristössä

Jokainen Reloven liikkeessä tai nettisivuilla vieraillut tietää, että kyseessä ei ole perinteinen kirpputori. ”Relove on uuden elämän, ihastumisen ja rakkauden kohtaamispaikka. Relove tuntuu tutulta, näyttää skandinaavisen modernilta boheemilla twistillä, tuoksuu raikkaan kiehtovalta ja maistuu yllättävän herkulliselta.” Relove on elämäntapakonsepti.

– Yritys syntyi osittain tarpeesta. En ollut löytänyt paikkaa, jossa olisi kiva kierrättää. Halusin rikkoa tylsät normit ja tuoda kirpputorikenttään jotain omanlaista. Olen aina kokenut visuaalisen puolen tärkeäksi, joten pohdin, miksei kierrätystä voisi tehdä kauniissa ympäristössä. Sanomani on aina ollut, että käytetty on arvokkaampi kuin uusi. Siksi käytetty tavara ansaitsee kauniin esillepanon.

Relovessa pääpaino on vaatteissa, mutta liikkeissä on myös uusien brändituotteiden pop-up-corner ja kahvila.

– Olen aina tykännyt kahviloista ja niiden tunnelmasta. Halusin tuoda kahvilakulttuurin ja hyvän musiikin mukaan konseptiin, jotta kierrättämisestä voisi nauttia monin aistein.

– Relove on ennen kaikkea ympäristö, jossa kiireiset ihmiset voivat viettää vapaan aikansa mieluisasti saaden lisää energiaa. Meille ei tarvitse tulla ostamaan, vaan jokainen on tervetullut inspiroitumaan. Täällä arvostetaan slow fashionia ja pysähdytään hetkeen.

relove julkisivu


Kasvustrategia lähtee yrittäjän omasta intuitiosta

Hautakangas toimi yrittäjänä 15 vuotta ja haaveili omasta kivijalkaliikkeestä 10 vuotta ennen Reloven perustamista vuonna 2016. Nyt kaksi Helsingin kantakaupungissa sijaitsevaa liikettä työllistää 30 henkeä.

– Yksinyrittäjästä työnantajaksi siirtyminen on ollut haastavaa. Minulla ei ole henkilöstöpuolen koulutusta, joten olen opetellut esimiestyötä käytännön kautta. Oma visioni on vahva eikä delegoiminen ole ollut helppoa. Nyt osaan jo luottaa siihen, että työntekijäni hoitavat asioita omalla tyylillään ja pääsevät silti hyvään lopputulokseen.

– En pidä pomo-sanasta, mutta toivon olevani hyvä mentori. Mielestäni ihmisten tulisi olla motivoituneita hakiessaan työpaikkaa, joten uskon motivoimisen sijaan toisten tsemppaamiseen. Tykkään olla porukan mukana visioimassa, siivoamassa rekkejä ja juttelemassa asiakkaille.

Liiketoimintaansa kasvattava Relove elää murrosvaihetta. Hautakangas on saanut puolisonsa yhtiökumppanikseen hoitamaan yrityksen hallinnollisia tehtäviä ja pyrkii itse siirtymään Reloven luovaksi johtajaksi.

– Me haluamme kasvaa. Henkinen päätös on tehty ja nyt selvitämme parasta vaihtoehtoa käytännön toteutukselle. Konseptin monipuolisuus tuo sen monistamiseen omat haasteensa.

– Uskon omaan intuitiooni ja minusta olisi hienoa saada lisää kilpailua. Kun oma visio ja päämäärät ovat selvillä, ei tarvitse tuijottaa muiden tekemistä. Menestys ei tule kopioimalla vaan välittämällä aitoja tunteita. Ihmiset ovat tänä päivänä niin kiireisiä ja vaativia, että varsinkin meidän kivijalkaliikkeiden on tarjottava muutakin kuin tuotteita.

Teksti Jenni Janatuinen Kuvat Janita Autio, Relove

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.