Hatunnosto teille kaikille, jotka olette pitäneet nenän pinnalla ja mielen korkealla tänä hyvin erikoisena vuonna.

Muistin virkistämiseksi: viime helmikuun lopussa Fashion Finland järjesti historiansa ensimmäisen Fashion Gala Dinner + Awards -tilaisuuden. Se oli ikimuistoinen ilta, mutta niin oli iltapäiväkin. Silloin järjestimme muotikauppaa koskeneen seminaarin, jossa haastattelin muiden muassa Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kaskoa. Keskustelun lopussa sivusimme myös tuolloin kaukaiselta tuntunutta koronavirusta.

Puhuimme aiheesta lähinnä kiinalaisten ongelmana. Kyselin Alahuhta-Kaskolta, kuinka viruksen leviäminen on vaikuttanut Marimekon kauppaan Kiinassa.

Emme maininneet – muistini mukaan – muuta maailmaa.

Tämä tapahtui 28. helmikuuta. Kaksi viikkoa myöhemmin virus oli levinnyt kutakuinkin kaikkialle, ja Eurooppa meni kiinni.

Olin matkustamassa Lontooseen 14. maaliskuuta, mutta käännyin lentokentällä takaisin kotiin, kun alkoi vaikuttaa siltä, että rajat Suomeen saattaisivat matkan aikana sulkeutua.

Noista päivistä alkoi uusi aika, uusi maailmanjärjestys, uusi todellisuus – koronakevät, koronakesä, ja nyt koronasyksy ja -talvi.

Samalla kun muotikauppa käytännössä pysähtyi, myös Fashion Finlandin toiminta muuttui. Aloimme tehdä vetoomuksia päättäjille, julkaista tuenhakutietoja jäsenille, ottaa yhteyttä muotikauppiaille tiloja vuokraaviin yrityksiin. Yritimme kaikin keinoin auttaa ja vaikuttaa, jotta muotikaupalla olisi tulevaisuus kriisin jälkeenkin.

Ja ihmeellisellä tavalla muotikaupat ovat keksineet keinoja selviytyä. Kivijalat on pidetty pystyssä ja samaan aikaan kauppiaat ovat ottaneet digiloikkia ja oppineet palvelemaan asiakkaitaan myös verkossa.

Sitä paitsi missä muussa länsimaassa korona on onnistuttu pitämään samalla tavalla kurissa? Missä muussa maassa elämä on jatkunut lähes ennallaan?

Hyvä suomalaiset!

Eräs viisas toimittajakollegani kirjoitti kerran, että me suomalaiset olemme parhaimmillamme kriisiaikoina. Silloin me käärimme hihamme ja toimimme. Näin taitaa tosiaan olla.

Terveyttä, oikein hyvää joulua, ja mitä menestyksellisintä ensi vuotta!




Kuva Esa Kapila

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.