Helena Ahti-Hallberg on Fashion Finlandin syksyn 2021 bloggaaja. Ahti-Hallberg on Tanssii tähtien kanssa -ohjelman pitkäaikainen tuomari, tanssinopettaja ja yhdeksänkertainen kilpatanssin Suomen mestari. Hänen kimalteleva tyylinsä tuo glamouria televisioon, mutta tässä blogissa hän avaa koko vaatekaappinsa – opetusvaatteista messuhaalariin ja pantteripilkuista paljetteihin. Tanssisalilla ja Kaapelitehtaan käytävillä Ahti-Hallbergin tyylin tallensi valokuvaaja Esa Kapila.


”Kilpatanssin opettaminen on työtäni ja opetusvaatteet työvaatteitani. Tanssisalilla käyttämäni vaatteiden pitää olla joustavia ja niissä pitää olla mukava liikkua. Tanssi tarvitsee vapautta – kun lähdetään hakemaan extreme-liikeratoja, siitä on kaukana tiukka konservatiivisuus.

Minun pitää pystyä tekemään kaikki samat liikkeet kuin oppilaidenikin. Usein oppilaat haluavat, että näytän liikeradat myös musiikkiin, ja he ottavat paljon videoita, joista he opettelevat tanssia yksin ollessaan.

Opetusasuni on mukauduttava myös eri lämpötiloihin, viileisiin ja kuumempiin päiviin. Siksi suosin kerrospukeutumista: lisään vaatteita ja riisun niitä pois. Talvisin pitkä villatakki toimii loistavasti.

Minun olisi vaikea kuvitella opettavani esimerkiksi kotelomekossa. Se toisi liian konservatiivisen fiiliksen. Sen sijaan yhdistän tiukkoihin trikoisiin jotain löysää ja laskeutuvaa.

Ja haluan, että asu on siisti ja tuon sen avulla tanssin estetiikkaa opetustilanteeseen. En tule opettamaan rikkinäisissä verkkareissa.”



”Tanssijoilla on tapana pukeutua kokomustaan. Minulla on usein pantterikuosia ylhäällä tai alhaalla, mutta ei koskaan koko asussa. Tiedän kyllä kliseen, ettei yli viisikymppisten naisten ja pantterikuosin pitäisi kulkea käsi kädessä. Mutta pidän pantterikuosin pehmeästi värimaailmasta.

Kun minulla on ylläni punaista, ihmiset kehuvat aina, että se sopii minulle. Mutta minusta punainen on minulle liian vahva väri ­– se ajaa ylitseni. Kulta, hopea, nutria ja musta, ne ovat minun värejäni.

Omalla pukeutumisellani yritän antaa oppilailleni esimerkkiä tanssimaailman estetiikasta. Oppilaiden pukeutumisesta en ole tarkka, koska jokainen tulee salille itselleen sopivissa vaatteissa. Lapsilta komennan kuitenkin isot hupparit pois, koska muuten en näe, miten he tanssivat.”


Ahti-Hallbergin järjestämä Tanssien tähtiin -show kiertää Suomea 4.2.–31.3.2022. Esityspaikat ja -päivät löytyvät täältä.

Kuvat Esa Kapila

Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Viestintäpäällikkö Ida Rantala | ida.rantala@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi
Sisällöntuottaja Liina Haanmäki | liina.haanmaki@fafi.fi


Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.