Mari Huhtamäki lupaa muotikauppiaita varten kehittämänsä MLU-ohjelmistopalvelun lisäävän myyntiä, tehostavan varastonkiertoa ja parantavan kannattavuutta.

Nelisen vuotta sitten muotiyrittäjä Mari Huhtamäen mitta tuli täyteen.

”Joka kerta, kun olin poissa, myynnit droppasivat.”

Tilanne on tuttu monelle pienelle ja keskisuurelle yritykselle: kaupanteko henkilöityy. Kun asiakasdata ei ole organisaatiossa vaan kauppiaan pään sisällä, liiketoiminnasta tulee haavoittuvaista. 

Miten saisin kaiken tämän hiljaisen tiedon jaettua, My Milou -konseptikaupan vuonna 2014 perustanut Huhtamäki pohti.

Huhtamäki alkoi etsiä ongelmaan ratkaisua teknologiasta, sillä hänellä oli vuosien kokemus alalla työskentelystä. Syntyi ajatus ohjelmistopalvelusta, jolla kauppias voi kohdentaa tarjontaa markkinointiviestinnän avulla oikealle asiakkaalle oikeaan aikaan. Huhtamäki testasi ideaa, mutta sen kehittämiseen ei ollut resursseja.

Vuoden 2023 maaliskuussa Huhtamäki osallistui Fashion Finlandin järjestämään aamiaistilaisuuteen. Tapahtuman tarkoituksena oli yhdistää yrittäjien liikeideat ja sijoittajien rahat.

”En mennyt paikalle pitchaamaan vaan yleisöksi. Tunnistin sijoittajien joukosta menestyksekkäästi ohjelmistoalan yrityksestä exitin tehneen Esa Kinnusen ja ajattelin, että hän olisi oikea ihminen auttamaan minua. Tauolle siirryttäessä huikkasin hänelle, että minulla olisi yksi idea.”

Kinnunen kehotti lähettämään sähköpostia, kiinnostui, auttoi liiketoimintamallin rakentamisessa ja lopulta rohkaisi Huhtamäkeä hakemaan mukaan Leijonan luola -tv-ohjelmaan. Ohjelmassa yrittäjät etsivät rahoitusta liikeideoilleen televisiokameroiden edessä. Jos ei muuta, osallistumisen mukanaan tuoma näkyvyys olisi valtava. 

Euroja ei irronnut, mutta yritys sai räjähdysmäisen startin. Nykyään Kinnunen toimii Huhtamäen yrityksessä business advisorina ja palvelun kehittäminen on täydessä vauhdissa.

Miten MLU-niminen palvelu sitten toimii?

”Kyse on helppokäyttöisestä, kauppiaan mobiililaitteeseen ladatusta sovelluksesta, joka sisältää olennaisen informaation asiakkaista: minkä kokoisia he ovat ja mitä he ovat ostaneet aiemmin”, Huhtamäki tiivistää.

Palvelu tukee sisäänostoprosessia ja mahdollistaa asiakkaiden tarpeisiin vastaavan valikoiman rakentamisen. Sen tarkoitus on lisätä myyntiä, tehostaa varastonkiertoa ja parantaa kannattavuutta.

”Kun ostot on tehty oman asiakaskunnan tarpeet huomioiden ja faktoihin perustuen, tuotteita ei tarvitse laittaa alennusmyyntiin, vaan ne menevät kaupaksi paremmalla katteella normaalihintaan. Lisäksi on vastuullisempaa ostaa tuotteita vain oikeaan tarpeeseen.”

Ja mikä tärkeintä: asiakas on tyytyväinen, koska saa osuvaa viestintää sekä hyvää palvelua riippumatta siitä, kuka tiskin takana kulloinkin sattuu olemaan.

Asiakastietoja keräävässä sovelluksessa keskeistä on tietojen keräämiseen saatu lupa. Sen saaminen ei ole toistaiseksi tuottanut vaikeuksia.

”Asiakkaat antavat tietoja itsestään mielellään, kun tietävät, että saavat sen ansiosta parempaa palvelua tulevaisuudessa”, Huhtamäki sanoo.

MLU-palvelun ensimmäistä versiota testataan parhaillaan kuudessa muotikaupassa, jotka sijaitsevat eri puolella Suomea. Mukana on naisten ja miesten vaateliikkeitä sekä alusasuliike. Viime vuoden heinäkuussa alkaneen pilotin tulokset valmistuvat huhtikuussa, ja niitä odottavat myös pääomasijoittajat.

”Sijoittajien yleinen mielipide muotialasta tuntuu olevan, ettei siihen kannata laittaa rahojaan”, Huhtamäki harmittelee.

”Pilotti on keino todistaa, että palvelu oikeasti toimii ja parantaa muotikaupan kannattavuutta.”

Teknologiapalvelut kehittyvät kovaa vauhtia, ja myös MLU:n seuraava versio on jo suunnitteilla. Siihen on kaavailtu tekoälyn mahdollistamia ominaisuuksia, kuten virtuaalista sovitusta. Kuluttajille suunnattua sovellustakin on palloteltu.

MLU:sta Huhtamäki toivoo kilpailuetua erityisesti pienille muotikaupoille, jotta ne eivät jäisi isojen jalkoihin. 

”Pienissä yrityksissä ei useinkaan ole teknistä osaamista tai isoa budjettia. MLU on hinnaltaan edullinen mutta tuo tuloksia.”

Suomen markkina on tunnetusti pieni, ja siksi palvelu halutaan viedä myös ulkomaille. Ensi vuonna aloitetaan muista Pohjoismaista.

”Muotikaupan lisäksi MLU sopii muillekin toimialoille, joilla joudutaan ostamaan tuotteita ennakkoon, esimerkiksi urheilukauppaan”, Huhtamäki visioi.

Teksti Johanna Rämö
Kuva Henni Pitkänen

Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä Fashion Finlandin toimitukseen
Päätoimittaja Jani Niipola | jani.niipola@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.