Tässä juttusarjassa Fashion Finland seuraa Muodin huipulle -tosi-tv-ohjelmaa. Sarjan viimeisessä osassa esitellään finaaliin yltänyt kärkikolmikko: Pali Albin, 26, Jarkko Karppinen, 23, ja Sakari Säämäki, 23.

Pali kiinnostui muodista korealaisten pop-tähtien ansiosta – ”En viettänyt nuoruuttani Vogueta lukien”

“Kiinnostuin muodista teininä K-pop-musavideoiden kautta. Korealaiset popparit laajensivat käsitystä siitä, mitä kaikkea miesten muoti voi olla. Sitä seurasivat omat muotikokeilut ja kirppisvaatteiden tuunaaminen. Vasta korkeakoulussa aloin tutustua muotiin ilmiönä sekä sen historiaan ja suunnittelijoihin. Olin vähän kujalla, sillä en viettänyt nuoruuttani Vogueta lukien. 

Töissäni sekoitan tuttua ja uutta saadakseni aikaan jotain totutusta poikkeavaa. Leikin mittasuhteilla ja vääristelen niitä. Se tekee vaatteista kiinnostavia. Mietin myös paljon kontekstualisointia, sitä miten ympäristö vaikuttaa vaatteeseen. Voisiko esimerkiksi siivoojan univormu olla muotia, jos sen nostaa näytöslavalle? 

Valmistuin Lahden Muotoiluinstituutista kolmisen vuotta sitten. Opinnäytetyömallistoja esittelevän KOE-muotinäytöksen jälkeen stylisti Minttu Vesala otti minuun yhteyttä ja pyysi asujani lainaan Paula Vesalan kiertueelle. Oli siistiä nähdä omia töitään mediassa ja Ruisrockin päälavalla. Sittemmin olen tehnyt muillekin muusikoille esiintymisasuja ja vaatteita promokuviin.  

Koko Muodin huipulle -kilpailu oli osaltani yhtä räpellystä. Tein jokaista työtä aina viime tinkaan asti. Jäi hilkulle, että sain mitään runwaylle asti. Toisaalta oli hyvä huomata, että pystyn luomaan jotain kiinnostavaa nopealla aikataululla. Yleensä käytän suunnitteluun, kaavoitukseen ja leikkaamiseen ainakin pari viikkoa. Kuvauksissa koko prosessi piti tiivistää kahteen päivään.

Rakastan tehdä muotia. Tavoitteeni on ollut jo pitkään saada tuotteita laajaan tuotantoon sen sijaan, että teen tilaustöitä ja yksittäiskappaleita. Tietenkin haaveilen myös maailmantähteydestä, maineesta ja mammonasta – siitä, että voisin elää mukavasti tekemällä muotia. Haave ei kuitenkaan ole täysin ongelmaton. Muodin ekologisuus pohdituttaa. Voiko vaatteita tehdä planeettaa tuhoamatta? Lisäksi huippumuoti on äärimmäinen luksustuote, pienen porukan touhua. Haluanko edes tähdätä sellaiseen kapitalismin kärkiasemaan, jossa menestyneet vaatesuunnittelijat ovat? Siihen en ole vielä keksinyt vastausta.”

Jarkko löysi kädenjälkensä koulussa ja itseluottamuksensa televisiossa – ”Vaikeinta oli tulla verratuksi muihin”

”Minusta tuli vaatesuunnittelija, koska halusin niin. Ensimmäiset kaksi vuotta LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa tosin harkitsin alanvaihtoa. Vaikka opin koko ajan uutta, opintojen tahti tuntui liian hitaalta. Halusin päästä jo tekemään omaa juttua. Onneksi koulussa sai rauhassa kokeilla ja epäonnistua – ilman sitä en olisi löytänyt omaa kädenjälkeäni. 

Tyylini on ollut jo pitkään mustaa mustalla mustan kanssa. Yksityiskohdat ja erikoistekniikat ovat juttuni: muokkaan materiaaleja oman näköiseksi esimerkiksi lisäämällä nahkaan helmiä ja tikkauksia. Koulussa keskityttiin niin paljon kestävään kehitykseen, että sen mukaan toimiminen on minulle itsestäänselvyys, johon ei tarvitse kiinnittää juurikaan huomiota. 

Lähdin Muodin huipulle -ohjelmaan katsomaan, miten tv:tä tehdään ja hankkimaan kokemuksia. Vaikeinta oli tulla jatkuvasti verratuksi muihin. Uusi tilanne tuntui aluksi kauhealta. Sain kuvauksista kuitenkin lisää itseluottamusta ja opin suhtautumaan asioihin kevyemmin; kaiken ei tarvitse olla aina niin vakavaa.

Valmistuin vasta viime vuoden puolella, eikä urani ole vielä kunnolla ehtinyt edes alkaa. Olen pysähtynyt miettimään, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Pari kertaa viikossa työskentelen Muotoiluinstituutissa pajamestarina auttamassa opiskelijoita kaavoituksessa ja ompelemisessa. Oman brändin perustamisen aika on joskus myöhemmin.”

Sakari opetteli ompelemaan Youtuben avulla – “Koulussa tuli tehtyä tyynyliina”

”Nuorena haaveilin teatterilavastajan urasta. Yläasteella kiinnostuin kuitenkin muodista, ja lukiossa kaverini kannustivat minua suuntautumaan mieluummin muodin maailmaan. Ongelma oli, etten osannut ommella. Taitoni perustuivat puoli vuotta kestäneisiin tekstiilityön opintoihin, jotka olin suorittanut ala-asteella. Silloin koulussa tuli tehtyä tyynyliina. Osasin langoittaa koneen ja tiesin, miten saumat ommellaan. Kaiken muun tiedon jouduin myöhemmin kaivamaan netin syövereistä. Opin vähitellen tekemällä, ja pikkuhiljaa lähipiirini alkoi tilata minulta vaatteita. Sain itsevarmuutta ja rakastuin alaan.

Puolitoista vuotta sitten olin sopinut tapaavani kaverini kahvilassa. Sattumalta saavuimme molemmat paikalletekemissäni vaatteissa. Asumme herättivät huomiota kahvilan muissa asiakkaissa, ja sain siltä istumalta pari vaatetilausta. Tapahtunut valoi uskoa siihen, että kädenjäljelleni on tarvetta ja kysyntää.

Suunnitteluni nojaa klassisen muodin linjoihin, mutta yritän löytää kokonaisuuteen aina jotain uutta. Siksi suosin esimerkiksi vastakohtia. Vaatteen monikäyttöisyys on minulle tärkeää. Ihmisillä tuntuu olevan nykyään hirveä määrä vaatteita, joita he eivät käytä kuin kerran kaksi vuodessa. Haluan, että suunnittelemani vaatteen voi tarvittaessa pukea niin arkeen kuin juhlaan ja useita kertoja.

Muodin huipulle -ohjelmaan osallistuminen vahvisti luottoani omaan näkemykseeni. Kommenteista huolimatta pidin pääni, vaikka muut eivät olisikaan täysin ostaneet ideoitani – oli kyse sitten kankaan päälle maalaamisesta tai kontrastisista värivalinnoista.

Ohjelman paras anti oli palaute, jota sain omista töistäni. Koska olen suunnittelijana itseoppinut, en ole koskaan aiemmin saanut visioistani palautetta. Tekemäni tilaustyötkin ovat aina rakentuneet pikkuhiljaa asiakkaiden toiveiden mukaisesti, kunnes he ovat tyytyväisiä. Ohjelman myötä olen päässyt todistamaan taitoni sekä muille että itselleni. Tuntuu, että olen oikealla polulla.

Viime syksynä sain opiskelupaikan Metropolia-ammattikorkeakoulusta. Nyt jatkan vestonomin opintojani ja teen brändiäni sivutoimisesti. Valmistumisen jälkeen aion keskittyä brändiini täysillä ja viedä visioni maailmalle.”

Muodin huipulle -finaalilähetys MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla torstaina 6.4. klo 20.

Kuvat MTV Oy / David O’Weger

Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.