Elina Ahokas on takonut tuotteille näkyvyyttä lähes kaksikymmentä vuotta. Nyt hän kertoo näkemyksensä uuden yrityksensä ja koko alan tulevaisuudesta.

Se oli kova koulu. Vastavalmistunut Elina Ahokas oli saanut ensimmäisen työpaikkansa työ- ja elinkeinoministeriön tiedotuksesta. Vuosi oli 1999 ja Suomen ensimmäinen puheenjohtajuuskausi Euroopan unionissa meneillään. 

”Ministeriössä sikarit paloivat ja konjakkia kului. Olin paikan nuorin työntekijä, ja se kyllä tehtiin minulle selväksi. Työ oli hurjan nopeatahtista – mutta myös koukuttavaa ja inspiroivaa. Tiesin heti olevani oikealla alalla”, Ahokas kertoo. 

Vuosituhanteen vaihteen IT-huuma kuljetti Ahokkaan yrityspuolelle tekemään markkinointia ja viestintää, sitten muutamaksi vuodeksi media-alalle, kunnes tie vei PR-toimisto Marsaana Communicationsiin, jossa kului melkein vuosikymmen. Sitten Ahokas alkoi haaveilla sapattivapaasta.

Kahden alle kouluikäisen lapsen yksinhuoltajalle päätös vakituisen työn jättämisestä ei ollut helppo. 

”Tarvitsin aikaa päästäkseni ulos siitä autopilottitilasta, johon olin vuosien mittaan ajautunut. Oman PR-toimiston perustaminen oli vaihtoehto, mutta vain jos löytäisin tavan tehdä asiat paremmin kuin aiemmin.”

Tarinat ovat tie brändiuskollisuuteen

Viime keväänä Ahokas irtisanoutui. Kesä kului koiranpentu Winstonia ulkoiluttaessa, ja vähitellen jokin uusi sai alkunsa.

”Kyseenalaistin kaiken aiemmin oppimani, opiskelin brändien tarinankerrontaa ja tiedettä sen takana – ihmisaivot on nimittäin luotu kuuntelemaan tarinoita – ja aloin kirjoittaa pohdintojani ylös.”

Syyskuuhun mennessä pohdintoja oli kertynyt yhteensä 126 sivun verran. Oli syntynyt ajatus uudenlaisesta PR-toimistosta, joka myöhemmin saisi nimen BLOOM Agency. Yli satasivuinen pohdinta oli samalla yrityksen liiketoimintasuunnitelma.

Kun loppuvuodesta löytyi pääomasijoittaja, Ahokas uskalsi ryhtyä yrittäjäksi. Joulun välipäivät kuluivat Helsingin Punavuoresta vuokrattua tilaa remontoidessa. Tammikuussa uudenkarheata toimistoa oli Ahokkaan lisäksi ihmettelemässä BLOOM Agencyn ensimmäinen työntekijä, Iina Kolehmainen.

”Neljän kuukauden mittainen pohdiskelu sai minut lopulta keksimään pyörän uudelleen. Vaikka olen luovalla alalla, teen päätöksiä faktojen perusteella.”

Ja faktoista BLOOM Agencyn toimintaperiaatteissakin on kyse, tarkemmin ottaen neurotieteestä.

”Hyvän tarinan kuullessaan ihmisen aivot reagoivat vapauttamalla mielihyvähormoni dopamiinia ja rakkaushormoni oksitosiinia – samoja hormoneja, joiden avulla kiintymyssuhde äidin ja vauvan välille syntyy! Tarinat ovat tie brändiuskollisuuteen.”

BLOOM Agencyssä hiotut viestintästrategiat nojaavatkin juuri tarinankerrontaan. Hyvä tarina maksimoi näkyvyyden ja vaikuttaa lopulta myyntiin, uskoo Ahokas ja vaikuttaa tietävän, mistä puhuu. Hän on kirjoittamassa parhaillaan brändien tarinankerronnasta tietokirjaa. Tavoitteena on, että kirja ilmestyisi ensi vuonna.

BLOOM Agencyn vastaremontoidut tilat sijaitsevat Helsingin Punavuoressa.

Sosiaalinen media on brändeille elinehto

Kaksi vuosikymmentä yritysten ja ihmisten PR-suhteita hoitanut Ahokas on päässyt havainnoimaan alan muutosta lähietäisyydeltä. Muutos on ollut huima.

”Parikymmentä vuotta sitten PR-työ oli tiedottamista. PR-toimistoissa työskenteli tiedottajia, jotka järjestivät lehdistötilaisuuksia ja korkeintaan pitchasivat haastatteluja”, Ahokas muistelee.

Sitten tapahtui sosiaalisen median nousu ja brändien kommunikointi muuttui vuorovaikutteiseksi kohderyhmänsä kanssa. Nykyään PR-toimistot työllistävät tiedottajien lisäksi sisällöntuottajia, luovia suunnittelijoita ja brändistrategisteja.

”Sosiaalinen media on brändeille elinehto, tapa vahvistaa identiteettiä ja saada henkilökohtainen yhteys kuluttajiin. Sen kääntöpuolena on ympärivuorokautinen maineenhallintatyö ja päivystäminen somessa. Kriisikoneisto käynnistyy tarvittaessa kellonaikaa katsomatta, sillä kuluttajien kritiikkiin pitää pystyä reagoimaan nopeasti.”

Sosiaalisen median myötä myös journalismin käsite on laajentunut: nykyään jokainen voi jakaa sisältöjä muille. Vaikuttajamarkkinoinnista on tullut tärkeä ja tehokas tapa saada tuotteille näkyvyyttä.

Vaikka alalta on Suomessa kadonnut yrityksiä, Ahokas näkee PR-alan jatkuvasti kehittyvänä ja dynaamisena. Myös alan arvostus tuntuu hänestä kasvaneen.

”Markkinointiviestinnän ja PR:n raja on häilynyt. Uskon, että PR integroituu jatkossa myös myynnin kanssa. PR tulee toimimaan yhä enemmän asiakasrajapinnassa, ja yritykset voivat hyödyntää sitä myös asiakaspalvelunsa kehittämisessä.”

Toiminnasta tulee dataohjattua

Ala on siis muutoksessa – ja erityisesti yhteen asiaan Ahokas muutosta kaipaakin. Perinteisesti PR-työn onnistumista on mitattu mediaosumien määrällä, mainos- ja PR-arvoilla ja esimerkiksi näyttökerroilla somessa.

”Mittarit ovat ongelmallisia, eivätkä ne kerro juurikaan kampanjan menestymisestä. Näkyvyys ei ole tae siitä, että tuotteet lähtevät hyllystä”, Ahokas toteaa.

Toinen alan ongelma on Ahokkaan mukaan strategian puute. Ja juuri tätä paikkaamaan BLOOM Agency perustettiin.

”Uskon, että strateginen PR-työ tulee kasvamaan sekä Suomessa että globaalisti. Teknologian ja tekoälyn kehittyessä kaikki toiminta tulee olemaan yhä enemmän dataohjattua.”

Ahokkaan puheessa vilahtelevat termit kuten neuromarkkinointi, tarinateot ja ennakoiva analytiikka. Paljon on kehitteillä mutta vielä lapsenkengissä, muun muassa ohjelmia, joiden avulla voidaan tehdä yrityksen johdolle näkyväksi PR-toimista seurannut myynti.

Teknologiassa Ahokas näkee enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Tarve aidoille ihmiskontakteille, tapahtumille tai showroomeille ei ole korvattavissa.

”Pandemia todisti, että PR-ala kaipaa ja tarvitsee ihmissuhteita. Etänä järjestetyt PR-tapahtumat olivat merkki palosta pitää kontakteja yllä. Heti, kun pandemia hellitti, fyysiset tapahtumat pullistelivat osanottajista.”

Ei suurin mutta paras

BLOOM Agencyn tavoite ei ole olla Suomen suurin PR-toimisto, vaan Suomen paras.

”Haluan, että olemme alan halutuin työpaikka ja alan paras harjoittelupaikka. Minulle on kunnia-asia maksaa harjoittelijoille kunnollinen kuukausipalkka.”

Vaikka Suomen suurimmaksi BLOOM ei hingukaan, haluaa se silti kasvaa. Ensi vuonna Ahokas toivoo luotsaavansa jo kuuden hengen tiimiä.

Toiveissa on myös laajentaa uusille aloille. Tällä hetkellä BLOOMin tallissa on kosmetiikan ja kodin elektroniikan yrityksiä, kuten kulttisarjoja maahantuova Nordic Beauty Inc., saksalainen ihonhoidon pioneeri Beiersdorf ja elektroniikkamerkki LG Electronics.

”Tilaa olisi muoti- ja designbrändeille. Suomalainen muoti on aina ollut lähellä sydäntäni.”


Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Fashion Finlandin digitaalisen muotilehden kesänumerossa toukokuussa 2022. Tilaa Fashion Finlandin digilehti.

Teksti Johanna Rämö
Kuvat Viola Virtamo ja Elina Ahokas

Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä Fashion Finlandin toimitukseen
Päätoimittaja Jani Niipola | jani.niipola@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.