Lalli Savolaisen ura muodin parissa alkoi jo lapsena, kun hän valmisti nenäliinoista asuja nukeille. Nyt hiustaiteilijanakin tunnetulla vaatesuunnittelijalla on oma liike huippusijainnilla Helsingissä.

Kämp Galleria on yrittäjä Lalli Savolaiselle tuttu paikka, sillä kesällä hän piti siellä pop-up-myymälää. Marraskuun ensimmäisenä päivänä avattu, Savolaisen nimeä kantava vaateliike on kuitenkin tullut ostoskeskukseen jäädäkseen. Sen sijainti ei ole lainkaan hassumpi: liikkeestä on suora näköyhteys pitkästä remontista juuri valmistuneen GLO Hotel Kluuvin aulaan. Osa majoittujista pyörähtää varmasti Savolaisen putiikissa sen huomattuaan.

Putiikki on siis uusi, ja uudistettu on brändiäkin – yhdessä viestintätoimisto Saarnikko PR & Communicationsin kanssa.

”Brändiuudistuksessa kirkastettiin, keille teen, mitä teen ja miten teen”, Savolainen kertoo.

Jatkossa asioita on tarkoitus tehdä aiempaa suuremmalla volyymilla – siis myynnin, ei kappalemäärien suhteen, hän tarkentaa.

Brändityön yhteydessä muutettiin nimi – entinen Lalli S. on nyt Lalli Savolainen – ja tehtiin asiakassegmentointia. 

”Minulla käy ostoksilla kolme erilaista asiakastyyppiä, jotka pidän mielessä vaatteita suunnitellessani.”

Savolainen on antanut heille nimetkin, mutta niitä hän ei paljasta. Hän kuitenkin kuvailee tyypillisiä asiakkaitaan mielellään.

”Ensimmäiseen kategoriaan kuuluvat koulutetut ja kiireiset, jotka arvostavat palvelua, toiseen muotitietoiset tyylinvaihtajat ja kolmanteen boheemit, joita viehättää suunnittelemieni vaatteiden erilaisuus ja värikkyys.”

Paitsi vaatesuunnittelijana Savolainen tunnetaan myös hius- ja meikkitaiteilijana. Iso Roobertinkadulla sijaitseva salonki vaihtuu kuitenkin pian pienempään, sillä fokus on nyt muotiyrittäjyydessä. Savolaisen löytää vaatemyymälänsä myyntipöydän takaa alkuviikkoisin ja lauantaisin. Muina päivinä liikkeestä huolehtii työntekijä Anne.

”Kesällä Anne astui sisään pop-up-kauppaani ja ilmoitti, että näitä vaatteita hän haluaa myydä.”

Seuraavana päivänä innokas hakija lähetti työhakemuksen, ja nyt hän esiintyy myös brändin mainoskuvissa.

Uuden liikkeen seinille on nostettu kehystettyjä hiilipiirroksia. Mustat, harvat vedot muodostavat paperille miesvartaloita. Piirrokset ovat Savolaisen tekemiä, samoin kuin myymälän metalliset kalusteet. Savolainen teki metallikalusteita vuosien ajan tilaustyönä Sauvossa sijaitsevalla verstaalla. Sitä varten perustettiin brändikin, Sagu Design.

Lalli Savolainen sai uuden liiketilan avaimet käteensä lokakuun viimeisenä maanantaina. Kaksi päivää myöhemmin seinissä oli tuore maali ja ovi auki asiakkaille.

Mutta palataan metallista takaisin muotiin.

”Suunnittelen kestävää, korjattavaa ja kierrätettävää”, Savolainen kuvailee.

”Pyrin käyttämään tuotteissa aina ensisijaisesti luonnonkuituja. Poikkeuksen tekevät kuitenkin paljetit.”

Ja niistä hän tuskin luopuu; niin tiuhaan ihmiset pysähtyvät ihastelemaan liikkeen ovensuulle asetettua paljettikimonoa. Houkuttelevasti kimaltavaa pintaa on muissakin kauden uutuustuotteissa: paljettihupparissa ja settiin kuuluvissa housuissa.

Sarjat ovat pieniä, viiden ja kolmenkymmenen kappaleen välillä. Uniikkejakin kappaleita on, kuten esimerkiksi kehuja keräävä kimono.

”Mallistoni eivät vaihdu kaksi kertaa vuodessa, vaan suunnittelen käyttöä ja aikaa kestäviä lempivaatteita. Tapanani on myös ottaa uudelleen tuotantoon vanhoja malleja.”

Tällainen vaate on esimerkiksi alun perin malli ja yrittäjä Saimi Hoyerille Hotelli Punkaharjulla järjestettyä muotinäytöstä varten suunniteltu musta takkimekko. Nyt Saimi-mekko on kaikkien saatavilla sekä vihreänä, oranssina että alkuperäistä lyhyempänä.

Pienistä tuotantomääristä aiheutuu samalla myös pientä päänvaivaa, sillä tehtaiden myymät kangasminimit ovat yleensä satoja metrejä. Suomalaisen agentin avulla ulkomailta on kuitenkin löytynyt kaksi toimittajaa, joilta saa tilattua pienempiäkin määriä.

Mallistot valmistuvat pienessä ompelimossa Lahdessa – ja jatkossa myös lahden toisella puolen Virossa.

”On varmempi olo, kun koko tuotanto ei ole yhden tekijän varassa, vaan tuotantopisteitä on kaksi.”

Suunnittelu tapahtuu Savolaisen omassa päässä, ja se tietysti kulkee aina mukana. Uusi luomus saattaa saada muotonsa ratikassa, lentokoneessa tai ihan missä vain.

Juuri nyt työn alla on mallisto 150 vuotta täyttävän Hangon kaupungin kunniaksi. Sinne myös avautuu ensi kesänä Savolaisen pop-up. Siihen saakka Savolaisen luomuksia – paljeteilla tai ilman – voi hankkia Kämp Galleriasta.


Teksti Johanna Rämö
Kuvat J. Pennanen ja FaFi

Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä Fashion Finlandin toimitukseen
Päätoimittaja Jani Niipola | jani.niipola@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.