Hupullisia pyyheponchoja aikuisille valmistavan Helgabadin perustaja Pia Knoester on tähdännyt alusta alkaen kansainvälisille markkinoille. Jälleenmyyjien löytämisessä apuna ovat sitkeys ja hyvät verkostot.

Kun Pia Knoesterin tyttäret olivat pieniä, hänellä oli iltapesujen jälkeen tapana kääriä heidät äitiyspakkauksen mukana tulleisiin hupullisiin pyyhkeisiin. 

”Joka kerta, kun näin pyyhkeiden suojissa kuivattelevat lapseni, minut valtasi hygge-fiilis. Aloin miettiä, miksei aikuisille valmisteta samanlaisia – miksi meille on tarjolla vain tavallisia pyyhkeitä tai kylpytakkeja”, Knoester muistelee. 

Pietarsaaresta kotoisin oleva kauppatieteiden maisteri työskenteli tuolloin kosmetiikkatuotteita valmistavassa perheyrityksessä ja aisti aikuisten hupullisessa pyyhkeessä kaupallisia mahdollisuuksia. Kollegat eivät kuitenkaan ideasta innostuneet. Siitä huolimatta Knoester päätti valmistaa tuotteesta mallikappaleen. Hän antoi sille nimen KAFTAN(EN) väljän, kaftaania muistuttavan mallin vuoksi ja jätti pöytälaatikkoon – ottaakseen sen sitkeästi esille joka vuosi, kun yrityksessä suunniteltiin kesämallistojen tuotteita. Tuloksetta. 

Lopulta KAFTAN(EN)in kohtalon sinetöi korona. 

”Pandemian aikaan aloitin aktiivisen kylmävesiuinnin. Uimaan mennessäni mukanani oli aina valmistamani mallikappale. Se oli tarpeeksi leveä, että sen alla pystyi vaihtamaan vaivatta märän uima-asun kuiviin vaatteisiin. Muut uimarit kyselivät jatkuvasti, mistä olin sen hankkinut. Käytännön kautta tajusin, miten loistava tuote onkaan.” 

”Maailma ei tarvitse enää yhtään enempää uusia tuotteita – siksi pohdin pitkään, alanko tuottamaan KAFTAN(EN)-pyyheponchoja myyntiin vai en”, Knoester (keskellä) sanoo.

Vaikka aika ei ollut paras mahdollinen yrittäjäksi heittäytymiselle, kymmenen koronan kourissa vietettyä päivää saivat Knoesterin tekemään juuri niin.  

”Olin jättänyt tehtäväni perheyrityksessä aiemmin samana vuonna, koska halusin kokeilla jotain uutta. Sairaana oli aikaa miettiä, mitä tulevaisuudessa tekisin. Lopulta tajusin, että yrittäjyys voisi olla yksi niistä asioista, joita teen elämässä.” 

Ennen sivutoimiseksi yrittäjäksi ryhtymistä piti kuitenkin ratkaista yksi ongelma: KAFTAN(EN) kelpasi kyllä tuotteen nimeksi mutta ei brändin. 

”Ruotsin kielen pyhää tarkoittavasta helga-sanasta keksin Helgabadin. Olen aika energinen ja kova touhuamaan, mutta kylmässä vedessä uiminen rauhoittaa minut. Kylpeminen, eli ruotsiksi bad, on minulle joka kerta eräänlainen pyhä hetki.” 

Helga oli myös Knoesterin isoäidin nimi. 

”Isoisäni oli ammatiltaan lääkäri ja työskenteli 60-luvulla Maailman terveysjärjestö WHO:lle. Työnsä vuoksi hän ja isoäitini Helga muuttivat kahdeksi vuodeksi Intiaan.” 

Ohuesta GOTS-sertifioidusta puuvillavohvelikankaasta valmistettu pyyheponcho ei vie paljon tilaa matkalaukussa tai uimakassissa. ”Moni asiakas kertoo käyttävänsä sitä myös kotona suihkun jälkeen”, Knoester kertoo.

Tänä päivänä Intiassa valmistuvat Helgabadin pyyheponchot. Ne tekee karurilainen perheyritys, joka on Knoesterille tuttu jo vuosien takaa – yhteistyö ulottuu aikaan, jolloin hän työskenteli vielä perheyrityksensä palveluksessa. 

”Vaikka tavarantoimittajani Intiassa on kaikilla mittareilla luotettava ja hyvä yhteistyökumppani, haluaisin jossain vaiheessa siirtää tuotannon Eurooppaan. Se olisi sekä ympäristöystävällisempää että nopeampaa”, Knoester sanoo. 

Suomessa Helgabadin tuotteita voi ostaa merkin omasta verkkokaupasta ja Wasalinen risteilyalusten tax free -myymälöistä. Merkittävimmät jälleenmyyjät löytyvät ulkomailta: eettisen muodin Wolf & Badger -verkkokauppa hyväksyi brändin vastikään alustalleen ja Six Senses -luksushotelliketju otti KAFTAN(EN)it myyntiin Sveitsin Crans-Montanan- ja Ibizan-lomakeskuksiinsa.  

Knoester on tähdännyt alusta saakka kansainvälisille markkinoille. Syyt ovat selviä. 

”Bisnesideana pyyheponcho ei ole kovin briljantti: kun olet ostanut yhden, et tarvitse toista. Suomi on pieni maa ja markkina liian pieni menestymiseen. Täällä KAFTAN(EN)in vajaan sadan euron hinta on monelle kuluttajalle liian korkea, joten haluan viedä tuotteen paikkoihin, missä sitä ei pidetä kalliina.” 

Helgabadin skandinaavisen puhdas visuaalinen maailma oli Knoesterille selvä alusta lähtien.

Knoester ei usko suoran kuluttajakaupan johtavan Helgabadin kasvuun, missään päin maailmaa. Enemmän mahdollisuuksia hän näkee yritysmyynnissä. Six Sensesin kaltaisten suurten toimijoiden lisäksi pyyheponchoista ovat olleet kiinnostuneita pienet eteläeurooppalaiset boutique-hotellit. 

Jälleenmyyjien löytämistä Knoester kuvailee ”hulluksi prosessiksi”, jossa kontaktit ovat korvaamattomia. 

”Lähetät satoja sähköposteja ja saat ehkä kaksi vastausta. Six Senses oli minulle tuttu aiemmalta työuraltani, sillä myimme kosmetiikkatuotteita eri hotelliketjuille – mutta vasta ystäväni avulla sain yhteyden koko ketjun tuotepäällikköön.” 

Seuraavaksi Knoester toivoo näkevänsä KAFTAN(EN)-pyyheponchot yhdysvaltalaisnäyttelijä Gwyneth Paltrow’n perustaman hyvinvointiyritys Goopin valikoimassa. 

”Tuttujen kautta olen päässyt keskustelemaan yrityksessä tärkeiden ihmisten kanssa. Viime viikolla lähetin heille tuotenäytteitä. Katsotaan, mitä tapahtuu.”


Teksti Johanna Rämö
Kuvat Karolina Isaksson / Bildbolaget Du&Vi

Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä Fashion Finlandin toimitukseen
Päätoimittaja Jani Niipola | jani.niipola@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.