Marica Rosengård ei meinannut millään päästä valokuvamalliksi, mutta muotikuvaajan ura sai lentävän lähdön. Seuraavaksi hän aikoo suunnata uusille näyttämöille.


Jos ollaan täysin rehellisiä, niin Marica Rosengårdin urasuunnitelmat menivät melko pahasti poskelleen. Hänestä ei nimittäin tullut Playboy-mallia, ei elokuvaohjaajaa, eikä varsinkaan ekonomia. Sellaisia hommia hän lapsena itselleen kaavaili.

Toisaalta, Rosengård täyttää tänään vasta 60 vuotta, joten vielähän sitä ehtii.

Rosengårdin uralla on tähänkin mennessä ollut monta mainiota mutkaa ja sulokasta suuntaa. Nuorena hän oli menestyvä valokuvamalli ja myöhemmin Rosengård on ollut yksi Suomen johtavista muotikuvaajista.


Marica Rosengård Gloria-lehden kannessa vuonna 1989.


Tarina alkoi Pietarsaaresta.

Teini-ikäisenä 1970-luvulla Rosengård lainasi isoveljensä kameran ja näppäili sillä varsin luovia kuvia – sukulaisten kasvoista ja metsän puista. Naamat ovat Rosengårdin mukaan aina kiinnostaneet häntä. Niin kuin muotikin.

Pienessä Pietarsaaressa Rosengård tarjosi ihmeteltävää – ja ihasteltavaa – erityisesti asuvalinnoillaan. Hän paineli kouluun esimerkiksi itsevärjäämässään hulmuhelmaisessa hameessa, isoisän flanellialuspaidassa ja turkoosissa turbaanissa.

Vartuttuaan Rosengård halusi pikkukaupungista suureen maailmaan ja päätteli, että valokuvamallin glamoröösi elämä saattaisi sopia hänelle erityisen hyvin. Mutta mallinura ei lähtenyt liikkeelle. Rosengård sai lähetellä kuviaan mallitoimistoihin ilman, että ne herättivät minkäänlaista kiinnostusta. 

Rosengård on myöhemmin epäillyt, että syynä olisivat mahdollisesti olleet mallihalukkaan epäonnistunut kuvausmeikki, huonot kuvat, tai ehkäpä se, etteivät toimistojen johtajat olleet tavanneet ”hänen valloittavaa persoonaansa”.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Rosengård aloitti Helsingissä journalistiikan opinnot, kunnes ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen tärppäsi. Rosengårdin ystävä Carita Järvinen oli järjestänyt Pariisissa yhteyden paikalliseen mallitoimistoon, minkä jälkeen Rosengårdin elämä oli yhtä lentoa – Pariisista Lontooseen, Milanosta Tokioon.


Takkuisen alun jälkeen Rosengårdin mallinura lähti lentoon Pariisissa. Kuvat mallikortista 1980-luvulta.


Mallintöiden ohessa Rosengård napsi kuvia kollegoistaan, ja kehitti kuvat vessassaan. Kun mallinura oli vielä hyvässä vauhdissa, Rosengård sai ensimmäisen kuvauskeikkansa.

Tarina kertoo, että Rosengård odotti poikaystäväänsä City-lehden toimituksessa. Poikaystävä sattui olemaan Kim Weckström, yksi lehden perustajista. Kun Rosengård arvosteli ääneen lehden luokattomia kuvia, päätoimittaja Kari Kivelä käski Rosengårdia tekemään paremmat.

Ja sillä tiellä Rosengård on yhä.


Rosengård on ollut vuosia Gloria-lehden luottokuvaaja. Tämän värikkään editorialin stailasi huippustylisti Liisa Kokko.


Kerran ura on ollut katkolla, kun Rosengård asui Lontoossa. Aviopuoliso Weckström teki töitä, ja sillä aikaa Rosengård synnytti yhden lapsen, hoiti au pairien avulla kotityöt ja joogasi. Siinä välissä hän organisoi neljäkerroksisen talon ison remontin. Hän oli menestyvän miehen edustava kotirouva, joka rakasti Lontoota.

Mutta sitten tuli avioero ja muutto takaisin Suomeen. Ja työ kuvaajana piti aloittaa uudelleen nollasta.

Lyhyessä ajassa Rosengård nosti itsensä takaisin suomalaisten muotikuvaajien kärkikaartiin, ja siellä hän on pysynyt. Hänen muotikuvansa ovat tunnistettavia, niin kuin parhaiden kuvaajien tapaa olla. Ne ovat naisellisia, kauniita, ja aina hohdokkaita. Ei ihme, että Rosengård tilataan kuvaamaan myös potretteja silloin, kun kuvattava haluaa itsestään erityisen edustavan kuvan.


Ennen kuvausmatkoja tehtiin paljon ulkomaille. Tämä kuva syntyi, kun Rosengård tiimeineen poikkesi paikallisessa ruokakaupassa Milanossa. Kuva on julkaistu Gloriassa.
Pariisissa kuvatussa editorialissa mallin asu on päästä varpaisiin Chanelia. Kuva on julkaistu Gloriassa.


Suuri yleisökin oppi tunteman Rosengårdin muutama vuosi sitten. Silloin muotikuvaaja esiintyi Huippumalli haussa -tv-ohjelman tuomaristossa.

Rosengård on kuvannut pitkään myös Ruotsissa. Kaksikielisenä hänen on ollut helppo seilata Tukholmaan kuvaamaan lehtiin ja mainoksiin. Rosengård on kuvannut paljon esimerkiksi Taraan, M-Magazineen, Damernas Världiin ja Elleen.


Suomalaismalli Anna Piirainen Rosengårdin kuvaamana Gloriassa.


Juuri tänään Rosengård täyttää siis 60 vuotta. Monen muun muotikuvaajan lailla hän on uudessa tilanteessa. Muotilehtiä on yhä vähemmän, ja mainoskampanjoita kuvataan aiempaa harvemmin, kun mainosrahaa virtaa lehtien sijaan sosiaaliseen mediaan. Ylipäätään kuvaajien työt ovat vähentyneet.

Mitä tässä tilanteessa aikoo Marica Rosengård?

– Marica Rosengård aikoo ostaa vanhan juna-aseman, jossa on peltikatto Italiasta, Marica Rosengård sanoo.

– Ja Marica Rosengård aikoo ottaa siellä asemalla vastaan ihmisiä, jotka haluavat otattaa itsestään potrettaja. Ja Marica Rosengård aikoo jatkaa kuvaamista muotilehtiin, niin kauan kuin niitä on. Ja mainoksiin. Ja tutkia paikkoja, ehkä Italian Pugliassa tai Sisiliassa tai Ranskan Pyreneiden pikkukylissä, jos niistä löytyisi jokin remppaprojekti. Voisin myös suunnitella uraa näyttelijänä.

Tämäpä yllättävää. Uusi ura elokuvissa, televisiosarjoissa ja näyttämöllä? Kutsuuko Hollywood Rosengårdia?

– Ei vielä, mutta ehkä vähän vanhempana. Tässä vaiheessa olen ajatellut pieniä rooleja esimerkiksi vakuutusalan mainoselokuvissa, sillä näyttelijän työssä en toistaiseksi tähtää kovin korkealle, Marica Rosengård sanoo ja nauraa.


Teksti Sami Sykkö Ensimmäinen kuva Alina Weckström


Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.