Koronan keskellä useat muotiviikot järjestettiin digitaalisesti, mutta se ei vähentänyt ensi kevään muodin hurmosta – päinvastoin.


Vastalause apeudelle

Dolce & Gabbana
Etro
Versace, Valentino
Molly Goddard


Viime keväänä koronavirus antoi syyn viettää suurin osa ajasta kotona pelkissä kotiasuissa – mutta ensi vuonna otetaan menetetyt pukeutumisen ilot takaisin. Tulevan sesongin vaatemuoti on energistä ja kirjavaa. Muiden muassa italialaisten Versacen ja Dolce & Gabbanan muotinäytökset muistuttivat tavallistakin enemmän karnevaalien ilotulitusta, ja myös lontoolainen muotisuunnittelija Molly Goddard yhdisteli riemukkaasti kirkkaita värejä ja kuoseja yhteen. Jos hankit vain yhden katseenvangitsevan vaatteen ensi kevääksi, valitse kimono Etron tai Diorin tapaan.


Suuri, suurempi jättilaukku

Acne Studios
Sportmax, Max Mara
Valentino


Pikkulaukut ovat olleet muotia jo useamman vuoden, mutta viimein muotisuunnittelijoilla on hyviä uutisia myös heille, jotka kantavat mukanaan koko omaisuuttaan. Ensi kevään trendilaukku on valtava ja siihen mahtuu tavaraa vaikka kokonaista viikonloppureissua varten. Puhelimen ja avaimet voi sujauttaa esimerkiksi Max Maran pieneen kaulapussukkaan, etteivät ne huku jättilaukun uumeniin.


Murrettua mintunvihreää

Jacquemus
Alberta Ferretti, Max Mara
Ami


Kevätmuoti ja pastellit ovat yhtä usein nähty kaksikko kuin Suomen juhannus ja toppatakki. Tulevana keväänä trenditietoinen pukeutuja valitsee päälleen erityisesti murrettua mintunvihreää. Muotimerkki Ami marssitti lavalle päästä varpaisiin minttuun sonnustautuneen mallin, ja Max Mara esitteli väriä keväisessä trenssissä. Jacquemus ja Alberta Ferretti toivat mintunvihreän paitapuseroihin, ja näyttivät, kuinka säväyttää voi myös hillitysti.


Hulmuavat helmat

Valentino
Isabel Marant
Dolce & Gabbana


Muoti on jo pitkään suosinut volyymia ja runsaita siluetteja – ja keväällä tämä näkyy erityisesti hameissa ja mekoissa, joissa ei kangasta säästellä. Diorin, Valentinon ja Isabel Marantin muotitalot toivat näytöslavoille hulmuavia yksivärisiä mekkoja, ja Dolce & Gabbana lisäsi niihin vielä reheviä printtejä. Ajankohtaisimman mekkomallin tunnistat pitkistä hihoista, läpikuultavuudesta ja korkeasta kaula-aukosta.


Materiaaleissa on hohtoa

Acne Studios
Sportmax, Isabel Marant
Valentino


Kiiltävät materiaalit kiinnittävät kanssakulkijoiden katseet ensi keväänä. Metallia, kiiltonahkaa ja hohtavia hologrammi-kankaita nähtiin esimerkiksi Acne Studiosin, Isabel Marantin ja Sportmaxin näytöksissä. Valentino teki pikkujoulukauden paljettityylistä toimistokelpoisen kevätversion ja paritti hilepuseron suorien puvunhousujen ja matalien sandaalien kanssa.



Teksti Rebekka Silvennoinen Kuvat Courtesy of the brands

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.