Kalevala ja Kesko kokeilevat parhaillaan, kuinka designkorut käyvät kaupaksi marketeissa. Vuotta aiemmin Kalevala karsi roimasti jälleenmyyjiään, ja se avasi uusia mahdollisuuksia esimerkiksi korubrändi Lumoavalle.


Suomalaiset rakastavat yhden pysähdyksen taktiikkaa – nimittäin hypermarketteja, joista ostetaan kerralla viikon ruoat, kodin puuttuva elektroniikka, harrastusvälineet, ja nykyisin myös vaatteet ja asusteet. 

Koronapandemia vain lisäsi markettien suosiota. Muun muassa Kesko, SOK ja Tokmanni ovat kaikki kertoneet muodin myynnin kasvusta. Viime vuonna K-ryhmän teettämän tutkimuksen mukaan jopa 80 prosenttia suomalaisista ostaa muotia marketeista.

Suunta on selvä, ja sille tielle on lähtenyt myös Suomen tunnetuin korutalo Kalevala. Yritys on luonut nahkaansa isosti: viime vuonna se uudisti nimensä, mallistonsa, brändi-ilmeensä – ja myyntikanavansa. Tuossa yhteydessä 300 jälleenmyyjän verkosto kutistettiin puoleen. Samalla Kalevala avasi Helsingin Keskuskadulle uuden lippulaivamyymälän ja uudisti oman verkkokauppansa.

Nyt alkaa myös markettimyynti. Kalevala ja Kesko aloittivat lokakuussa jakeluyhteistyön: tammikuuhun asti kestävässä pilottikokeilussa Kalevala-korut on tuotu myyntiin K-Citymarket Järvenpäähän ja K-Citymarket Pirkkalaan. 

– Hypermarketit ovat entistä enemmän muoti- ja lahjatavarakauppoja siinä missä päivittäistavarakauppoja, ja Kalevala haluaa olla tietysti saatavilla siellä, missä asiakkaat ovat. Marketteihin on tuotu etenkin matalamman hintapisteen koruja ja varsinkin niitä tuotteita, jotka on helppo ostaa sovittamattakin itselle tai lahjaksi, sanoo Kalevalan myyntijohtaja Pekka Särkilahti.

Marketeissa myydään Kalevalan hopea- ja pronssiriipuksia sekä korvakoruja. Brändin arvokkaammat tuotteet ja esimerkiksi sormukset ovat myynnissä kultasepänliikkeissä. Jälleenmyyjien määrä on puolittunut vuodessa.

– Edelliset jälleenmyyntisopimukset päättyivät viime vuonna, ja uusimme sopimukset vain osan kanssa. Keskityimme siihen, että tuotteet ovat saatavilla valtakunnallisesti, mutta panostetaan myös omiin kanaviin, ja siirrytään sinne, missä kuluttajat ovat.

Sama trendi näkyy maailmalla: muotibrändit keskittyvät omiin kauppakanaviinsa ja karsivat jälleenmyyjiään.

Kalevalaa myyvät nyt pääasiassa isot koruketjut, kuten Kultajousi, Timanttiset ja Laatukoru. Itsenäisiäkin pieniä koruliikkeitä on, mutta niiden määrää on harvennettu.

Yksi niistä on Rautalammella toimiva kelloliike T.F. Hemming, joka ehti myydä Kalevalaa yli 80 vuotta. Liikettä 65 vuotta pyörittänyt Kaija Hemming kertoo, että sopimus Kalevalan kanssa päättyi vuosi sitten, ja tilalle on otettu kuopiolaisen korumerkki Lumoavan hopeakorut.

Hemmingin mukaan Lumoava valittiin Kalevalan korvaajaksi etenkin hinnan vuoksi: molempien merkkien tuotteet ovat samaa hintaluokkaa. Myös tyylissä on paljon yhdenmukaisuutta, ja molemmat merkit ovat kotimaisia.

Kangasalalla toimivalle Kellosepänliike Korpolalle tuli yllätyksenä, ettei Kalevalan koruja voi enää myydä.

– Aluksi se ei tuntunut lainkaan fiksulta. Asiakkaat sitä harmittelivat, ja jotkut antoivat palautettakin Kalevalalle, mutta ei me sitä enää itketä. Nyt asiakkaat ostavat enimmäkseen Lumoavaa, ja myös Soreaa ja Tammikorua myydään, kertoo kauppias Ilmari Sannikka.

Kuva Kalevala

Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Viestintäpäällikkö Ida Rantala | ida.rantala@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi

Sisällöntuottaja Liina Haanmäki | liina.haanmaki@fafi.fi


Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.