Muotialalla on tulevaisuudessa vain yksi suunta: vastuullisuus. Vaatesuunnittelija Rolf Ekroth teki ympäristöystävällisen malliston oljesta yhteistyössä Fortumin kanssa ja ekologisen sadevaatemalliston Vallilalle. Omiin luomuksiinsa hän kuitenkin pukeutuu aniharvoin.


Kuvaukset tehtiin Helsingin Katajanokalla vanhalla Tulli- ja pakkahuoneella. Kansainvälinen videokuvaustiimi oli rakentanut yläkerran holveihin roihun oljista, ja sen ympärillä miesmallit kulkivat ja esittelivät samalla muotisuunnittelija Rolf Ekrothin tämän syksyn mallistoa.

Ekrothin uusin kokoelma tallentui kuvanauhalle Pitti Uomo -messuja varten. Firenzen messut ovat merkittävin miestenmuodin tapahtuma maailmassa, ja Ekrothin video kuvattiin sen ammattiyleisöä eli ostajia ja mediaa varten.

Malliston esittelyvideoon pantiin paukkuja, sillä Ekroth käytti mallistossaan ennennäkemätöntä kangasta. Se oli tehty oljesta.

Ekrothin ja Fortumin yhteistyöneuvottelut olivat alkaneet jo vuoden 2020 alussa. Silloin kangasta vielä kehitettiin, ja Ekrothia mietitytti, saadaanko materiaalia valmiiksi tarpeeksi, jotta siitä voisi tehdä vaatemalliston.

Syksyllä 2020 Ekroth sai odottamansa puhelun. 16 metriä oljesta tehtyä kangasta odotti noutajaansa energiayhtiö Fortumin tiloissa Espoossa. Kangas oli Fortumin kehittämän olkipohjaisen kuituinnovaation kehitystyön ensimmäinen tulos – ei siis vielä mitään tukkutavaraa, ja siksi kankaan arvokin pyöri sadoissa tuhansissa euroissa.

– Koska kangasta oli niin vähän, jouduin tekemään todella monta prototyyppiä ennen kuin uskalsin tehdä lopulliset tuotteet. En uskaltanut kertoa edes Virossa tehtaalla kankaan todellista arvoa, vaan otin siitä 90 prosenttia pois, kertoo Ekroth.


Muotisuunnittelija Rolf Ekroth teki yhdessä Fortumin kanssa vaatemalliston oljesta. Mallisto sai paljon näkyvyyttä ja sen noteerasi myös arvostettu Vogue Runway -muotisivusto.


Aalto-yliopistossa opiskellutta Rolf Ekrothia on tituleerattu suomalaisen muotisuunnittelun visionääriksi. Hänestä ovat kirjoittaneet muun muassa arvostetut muotimediat Vogue ja Hypebeast.

Ekroth on luotsannut omaa muotimerkkiään, tehnyt vaatemalliston esimerkiksi Haltille ja voittanut muun muassa Designer’s Nest -suunnittelijakilpailun Kööpenhaminassa ja Galeries Lafayette -mallistokilpailun Pariisissa.

Ja helmikuussa hänen uusin mallistonsa nähtiin videon välityksellä maailman arvostetuimmassa miestenmuodin tapahtumassa, Italian Pitti Uomossa. Vaatekokoelma sai kansainvälistä medianäkyvyyttä muotimaailman tarkasti seuraamaa Vogue Runway -sivustoa myöten. Sivusto esittelee kaikki merkittävimmät muotinäytökset ja kokoelmat.

– Fyysinen tapahtuma olisi auttanut saamaan vielä lisää näkyvyyttä. Laadultaan ja valmistustekniikaltaan kangas on mieletön saavutus. Se on kuin hienoa jersey-kangasta, jossa on vähän lyocellimainen kiilto. Vertauskuvana voisivat olla Rick Owensin kalliit jerseyt. Kangas tuntuu ylelliseltä luksusmuotikankaalta, ja se pitäisi saada kokea livenä.

Ekroth ratkaisi haasteen lähettämällä pienet näytepalat kangasta toimittajille. Sana kiiri, ja lanseerauksen jälkeen mallistoa on pyydetty paljon lainaksi – varsinkin Amerikkaan.

– Mallistoa on kysytty lainaan enemmän kuin pyyntöihin on voinut vastata. Jenkit pyytävät usein parin päivän aikaviiveellä ja se on lähetysten kannalta haastavaa. Nyt suuri osa vaatteista on Japanissa, kertoo Ekroth.

Lainaajina ovat olleet stylistit, tv-tuotannot ja artistit. Nimiä Ekroth ei paljasta – paitsi pop-tähti Usherin, jonka päällä jokin malliston vaatteista saatetaan pian nähdä.

Miltä tuntuu lähettää satojen tuhansien eurojen arvoista kangasta maailman ääriin?

– Itse kangas ei oikeasti maksa niin paljon, vaan kankaan arvossa on koko tuotekehitys eli vuosien työ mukana. En ole laittanut arvoa edes ylös lähetyksiin, koska silloin vakuutukset olisivat niin kalliit.


Olkikankaan kehitystyö on maksanut satoja tuhansia euroja. Kun kangas saadaan tulevaisuudessa kuluttajamyyntiin, sen hintaa voi verrata esimerkiksi puuvillakankaaseen.


Fortumin olkikankaasta on valmistuttu vain pieni osa Ekrothin koko mallistosta, eikä olkivaatteita voi toistaiseksi ostaa mistään. Malliston muut tuotteet ovat normaalisti myynnissä.

Kun olkivaatteet palaavat kuvauksista suunnittelijalle, ne on tarkoitus viedä näytille kansainvälisille kangasmessuille ja sen jälkeen arkistoida.

– Toivon, että kangas tulee lyömään isosti läpi, koska se on täysin ainutlaatuinen. Kun sitä tuotetaan, meidän ei tarvitse kaataa metsiä, eikä kuluttaa kasteluvettä. Parhaillaan testataan, voiko materiaalista tehdä myös ulkoiluvaatteita.

Olkikangas on tarkoitus tuoda tulevaisuudessa kuluttajamyyntiin, jolloin sen hintakin laskee – mutta milloin se tapahtuu, sitä ei vielä tiedetä. Fortumin kehityspäällikkö Päivi Lonkan mukaan kankaan kehitystyö ja testaus ovat yhä kesken.

– Heti kun uusia kangasmääriä valmistuu, varmasti jatkamme jälleen yhteistyökeskusteluja Rolfin kanssa. Toistaiseksi puhutaan vielä pienistä tuotantomääristä, kertoo Lonka.

Muotimaailma tarvitsee kipeästi ekokankaita.

– Muotialan toiminnassa ei ole ollut järkeä. Vastuullisuuden merkitys varmasti kasvaa, mutta se vie vuosia, että kaikki kankaat ovat kierrätettyjä tai ekoystävällisiä. Muistaakseni Balenciagalla oli viime sesonkinsa mallistossa jo 80 prosenttia kierrätettyjä materiaaleja. Sekin otti aikansa, että brändit irtisanoutuivat turkiksista, sanoo Ekroth.

Ekrothin mielestä viherpesutermin käyttäminen muotibisneksessä on ongelmallista.

– Se saattaa tehdä hyvin monimutkaisista asioista mustavalkoisia ja edistää vastakkainasettelua. Mutta moni merkki sitä tekee. Omalla kohdallani on helpompi seistä valintojen takana, kun tekee itse kaiken ja valitsee omat kankaansa.


Rolf Ekrothin ja japanilaissuunnittelija Wataru Tominagan sadevaatemallisto Vallilalle tuli myyntiin kesällä.


Ekrothin työtahti on ollut tiivis. Kesällä julkaistiin uusi mallisto, ja myyntiin tuli myös lifestyle-brändi Vallilan kanssa tehty sadevaatemallisto.

– Se on mahtavaa, että Vallila tarjoaa töitä nuorille suunnittelijoille. Saatiin japanilaisen suunnittelijan Wataru Tominagan kanssa mallistoon vapaat kädet. Vallila tuotti ja myy, ja luotti siihen, että tiedetään mitä tehdään.

Kesäkuussa lanseerattu mallisto sai hyvän vastaanoton ja paljon näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Molemmat suunnittelijat tekivät mallistoon kaksi printtiä. Vallila-malliston t-paidoissa on käytetty tavallista puuvillaa ekologisempaa BCI-puuvillaa, ja malliston sadevaatteet on tuotettu orgaanisista materiaaleista.

Ekrothilla on luomisprosessista tarina kerrottavanaan.

– Olen aina vihannut kukkaprinttiä ja ajatellut, että kukat ovat helppo tapa tehdä vaatteista haluttavia. Nyt päätin, että koitan tehdä kukista jotain. Yhtenä päivänä pyöräillessäni mieleeni tuli Irwin Goodmanin kappale Rentun ruusu. Löysin Hertsikasta ojan pohjalta horsmia ja muita kukkia, keräsin niitä reppuun ja vein kotiin. Kuvasimme ja väsäsimme niistä camouflage-kuoseja yhdessä graafikko Matilda Leppäkosken kanssa. Printistä tulikin toimiva ja hauska.

Ekroth innostui käyttämään itsekin Vallila-mallistonsa vaatteita. Se ei ole suunnittelijalle itsestäänselvyys.

– Suhtaudun usein tosi kriittisesti omiin vaatteisiini, mutta tämä mallisto oli hyvällä tavalla kaupallinen. Kun itse suunnittelemiaan vaatteita hioo vuoden, rakentaa prototyyppejä, ottaa kuvat, videot ja puhuu vaatteistaan, alkaa jo katsoa muualle, kun miettii mihin itse pukeutuu.

Mihin Ekroth siis pukeutuu?

– Usein Balenciagan huppariin ja Pradan nylonhousuihin. Ostan laadukasta ja harvoin, mutta käytän vaatteita paljon ja pitkään.

Seuraavaksi Ekroth julkaisee syys-talvi 2022 -mallistonsa. Se esitellään Italian muotiviikoilla tammikuussa.


Juttu on kirjoitettu Fashion Finlandin digilehdessä toukokuussa 2021 julkaistun artikkelin pohjalta.

Kuvat Rolf Ekroth, Chris Vidal Tenomaa

Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Viestintäpäällikkö Ida Rantala | ida.rantala@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi


Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *