Teemu Muurimäki ja Klarna lanseerasivat vaatteen, jota ei voi ostaa

Muotisuunnittelija Teemu Muurimäen luomuksia on totuttu näkemään Linnan juhlissa, teatterilavoilla ja miesten pukutalo Turolla. Mutta nyt Muurimäen suunnittelema vaate on kaikkien saatavilla – sillä ehdolla, että sen valmistaa itse.

Muurimäki on suunnitellut palmikkoneuleen, jonka valmistukseen tarvittava neulontaohje ja materiaalimäärät löytyvät maksupalveluja tarjoavan Klarnan mobiilisovelluksesta. Kyseessä on Klarnan Huippumuoti on itse luotu -kampanja, jolla yritys paitsi markkinoi itseään myös haluaa tehdä hidasta muotia näkyväksi. Vaivalla ja ajatuksella tehdyissä vaatteissa on tunnearvoa ja siksi ne voivat säilyä käytössäkin pidempään, kuuluu yrityksen ajatus.

Muurimäki kertoo tiedotteessa, että suunnitteluvaiheessa hän mietti, minkälaiseen villapaitaan hän itse haluaisi tänä talvena pukeutua.

– Paksu lanka, ylisuuri ja reilu koko sekä ronskit palmikkokuviot tuntuivat ajankohtaisilta. Tähän paitaan on täydellistä kietoutua talven kylmentyessä, Muurimäki sanoo.

Muurimäen ja Klarnan mallikappaleneuleeseen on käytetty kotimaisen perheyritys Novitan lankoja.


Vaatemerkki TAUKO avaa showroomin Berliiniin

Suomalainen vaatemerkki TAUKO avaa Berliinin keskustaan showroom -tilan ensi vuoden huhtikuussa. TAUKO tekee muotia pääasiassa kierrätetyistä materiaaleista ja valmistaa vaatteensa Suomessa ja Virossa.

Mitten alueelle ydinkeskustaan avautuvalla showroomilla on tarkoitus esitellä TAUKOn vaatemallistoja kuluttajille, mutta tiloihin haetaan parhaillaan myös muita eurooppalaisia, vastuullisen arvomaailman jakavia muotibrändejä.

Showroomin toiminnasta vastaavat TAUKOn Berliinissä asuva toimitusjohtaja ja perustaja Mila Moisio sekä berliiniläisen verkkolehti The Lissomen päätoimittaja Dörte De Jesus. De Jesus on aiemmin työskennellyt taiteellisena johtajana esimerkiksi Saksan Ellessä.

Moisio kertoo, että hänen ja De Jesusin tiet kohtasivat berliiniläisen Black Bird Berlinin PR-toimiston järjestämässä tapahtumassa syksyllä 2018. Siitä asti he ovat tehneet yhteistyötä.

– Dörten luotsaaman The Lissome-lehden ensimmäinen printtiversio rahoitettiin luovia aloja tukevan Kickstarter -joukkorahoituskampanjan avulla, ja TAUKOn kangaskassit olivat mukana samassa kampanjassa, Moisio sanoo.

Yrittäjäkaksikko suunnittelee järjestävänsä 300 neliön kokoisessa showroom-tilassa myös kestävän kehityksen työpajoja, seminaareja, konsertteja ja illallisia.


Vaatebrändi By Pia’s voitti valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon

Yrittäjä Pia Erlundin perustama vaate- ja lifestylebrändi By Pia’s on voittanut valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon.

Ennen By Pia’sin perustamista Erlund toimi toistakymmentä vuotta kampaamoyrittäjänä. By Pia’sin hän perusti vuonna 2012. Yritys tunnetaan erityisesti pellavatuotteistaan, mutta se myy myös muun muassa neuleita ja sisustusesineitä.

ByPiasin liikevaihto oli viime vuonna 9,3 miljoonaa euroa ja liikevoitto 1,8 miljoonaa euroa. Viimeisen viiden vuoden aikana yrityksen liikevaihto ja tulos ovat lähes kolminkertaistuneet. Yrityksellä on 13 myymälää Suomessa ja Norjassa sekä jälleenmyyjiä 18 maassa.


Petri Salminen on Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtaja

Suomen Yrittäjät on valinnut keskisuomalaisen, yritysjohdon konsultointiyritystä vetävän Petri Salmisen uudeksi puheenjohtajakseen.

Puheenjohtajavaalissa toiseksi tuli ympäristönhuolto- ja puhtausalan yrittäjä Nina Rasola, ja kolmanneksi taloushallinnon ja työelämän asiantuntija Antti Rantalainen.

Koska muotikaupassa toimii paljon yrittäjiä, Fashion Finland haastatteli ehdokkaat ennakkoon. Salminen kertoi tuolloin omasta pukeutumisestaan muiden muassa näin:

– Työpukeutumisessa suosin pukuja, joista on helppo rakentaa monenlaisiin tilaisuuksiin sopivia kokonaisuuksia. Toivoisin pukeutumistyyliäni kuvailtavan tyylikkääksi, mutta tämän tietysti arvioivat loppukädessä muut ihmiset. Pukeutumisessa arvostan laadukkaita materiaaleja ja vaatteiden istuvuutta.

Salminen aloittaa tehtävässään heti.



Teksti Ida Rantala Kuvat Klarna, Tauko, By Pia’s, Markus Sommers

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.