Ylen Uuden Musiikin Kilpailun lauantainen finaali nosti lavalle kiinnostavan kavalkadin nykymuotia ja artistiasuja.

Järjestyksessään kolmastoista Uuden Musiikin Kilpailu (UMK) ei suinkaan jäänyt edeltäjiensä varjoon – ja sama pätee artistien yllä nähtyihin asuihin. Lauantai-illan UMK-finaalissa Euroviisu-paikasta kisasivat Sini Sabotage, Cyan Kicks, Jesse Markin, Mikael Gabriel ja nublu, Sara Siipola, Sexmane ja Windows95man.

Finaaliseitsikon muotia, musiikkia ja artistiutta ilmentäneet esiintymisasut olivat syntyneet yhteistyöllä: pukusuunnittelija Elina Larion ja muotisuunnittelija Teemu Muurimäen luotsaaman kymmenhenkisen Ylen pukutiimin käsissä.

”Tänä vuonna apuna oli lisäksi poikkeuksellisen laaja kirjo vaattureita ja ateljeepukuompelijoita. Halusimme hyödyntää kotimaista käsityötaitoa”, Muurimäki kertoo.

Vaatteita myös valmistettiin itse enemmän kuin aiemmilla kerroilla.

”Esimerkiksi tanssijoiden asujen osana on ennen käytetty valmisvaatteita, kuten mustia perushousuja, mutta tällä kertaa myös heidän asunsa tehtiin mittatilaustyönä”, Lario sanoo.

Muutamia valmisvaatteita lavalla silti nähtiin. Kriteerinä niille oli suomalaisuus. Pukuja ja asusteita oli hankittu muun muassa Turolta ja Sausolta. Kangaskaupoillakin oli luotettu kotimaisiin yrityksiin: Villisilkkiin ja Eurokankaaseen.

Aiempien vuosien tapaan pukutiimi oli halunnut nostaa esiin uutta suunnittelijapolvea. Finaaliin vuokrattiin vaatteita Aalto-yliopistosta vastikään valmistuneen Elina Silinan lopputyömallistosta, ja hänellä myös teetettiin juontajien vaatteita.

Viime vuoden Uuden Musiikin Kilpailua värittänyt vihreä villitys poiki uudenlaisia toiveita pukutiimille.

”Käärijän innoittamana moni artisteista pyysi meitä rakentamaan asun kautta jonkin hahmon”, Muurimäki paljastaa.

Uutta oli myös tavoissa, joilla esiintyjien asuja rakennettiin.

”Suunnittelimme Teemun kanssa kuoseja ja pintoja, jotka sitten digitulostettiin kankaiksi. Asuihin myös 3D-tulostettiin elementtejä kumista”, Lario kertoo.

Finaali järjestettiin tänä vuonna Tampereen Nokia-areenalla, jossa show’ta seurasi tuhatpäinen yleisö. Mittavat puitteet vaativat näyttävät pukimet, ja se vaikutti pukutiimin työmäärään.

”Suunniteltavaa oli enemmän kuin koskaan, sillä väliaikanumeroita, tanssijoita ja juontajia oli aikaisempia kertoja enemmän”, Muurimäki sanoo.

”Tämän vuoden show oli isoin ikinä.”

Lateksi meets rokokoo, kuvailivat suunnittelijat Sini Sabotagen asua, jonka inspiraationa oli muhkea kermakakku. Asua oli toteuttamassa lateksiin erikoistunut tekijä Tiina Rikala.
Cyan Kicksin asuissa oli klassista rokkarifiilistä ja apokalyptistä meininkiä. Musta vegaaninahka ja metalli jatkoivat musiikkivideolta tuttua tyyliä. Hirviön selkänikamia muistuttavat koristeet olivat kumia ja peräisin 3D-tulostimesta.
Jesse Markinin asussa oli törmäytetty eri kulttuureita, sillä laulajan juuret ovat sekä Suomessa että Afrikassa. Dashiki-tyylisen paidan selkämyksen kuva oli kotimaisen brodeerausfirma Japapainon toteuttama.
Mikael Gabrielin ja virolaisen rap-artisti nublun vaatteet olivat vaatturi Sonja Raassinan räätälintyötä. Perinteiseen pukuun oli yhdistetty uskonnollisia teemoja – esityksen hurmossaarnaajaviitteiden innoittamana.
Sara Siipolan iltapukuhenkisen modernin artistiasun oli toteuttanut Anna Perez. Painovoimaa uhmaavan, yksinkertaisen puvun jujuna oli lehtikullasta tehty yksityiskohta.
Sexmanen laskuvarjoa muistuttava asu vaati suunnittelijoilta paljon teknistä tutkimusta. Haastavan asun toteutuksesta vastasi Ylen ompelija Jaana Björklund.
Windows95manin eli Teemu Keisterin vaatepartena oli tuttu kombo: farkkushortsit ja Windows95-paita. Laulaja Henri Piispasen denimlook henki kotoista kalevalaisuutta. Denimvirsubuutsit olivat suutari Juho Ervingin taidonnäyte, lintumainen farkkureuhka Outi Höylän.


Teksti Johanna Rämö
Kuvat Nelli Kenttä ja Miikka Varila / YLE

Uutisvinkki tai juttuidea? Ota yhteyttä Fashion Finlandin toimitukseen
Päätoimittaja Jani Niipola | jani.niipola@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Johanna Rämö | johanna.ramo@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.