Samuji lanseerasi vaatteiden vuokrauspalvelun

Vaatteiden ja asusteiden vuokrauspalvelut ovat kasvava trendi muotibisneksessä. Nyt sellaisen on lanseerannut Samuji, jonka uusi Samuji Archive -kokoelma koostuu aiemmissa mallistoissa nähdyistä vaatteista ja asusteista. Vuokrauspalvelun lanseeraus on osa Samujin uutta strategiaa.

– Olemme alusta asti halunneet löytää erilaisia ja kestävämpiä tapoja toimia muodin alalla ja viime aikojen taloudelliset haasteemme sekä ympäröivä ilmastokeskustelu ovat osaltaan vahvistaneet tarvetta uusille toimintatavoille, kertoo Samujin perustaja ja luova johtaja Samu-Jussi Koski.

Kosken mukaan Samuji Archive -palvelulla halutaan rakentaa kestävämpää kulutuskulttuuria ja osoittaa, että brändin tuotteet kestävät aikaa ja kulutusta sekä esteettisesti että laadultaan. Tuotteen omistaminen ei kenties enää olekaan itseisarvo.

– Vuokrauspalvelulla pyrimme vahvistamaan ajatusta kestävämmästä vaatteiden kuluttamisesta. Vuokrakokoelman joukossa on tuotteita, joita meiltä usein kysellään.

Samujin vuokrauspalvelu koostuu naisten vaatteista ja laukuista, joista suurin osa on Samujin tuotantoa varten tehtyjä mallikappaleita. Samuji Archive -tuotteet ovat vuokrattavissa Samuji House -myymälässä Helsingissä.


Kalevala Koru lakkauttaa Lapponia-brändinsä

Talousvaikeuksissa oleva Kalevala Koru tekee mittavia uudistuksia. Tämän vuoden toukokuusta alkaen yritys keskittää kaiken toimintansa Kalevala -brändinsä alle ja luopuu samalla maineikkaan Lapponia Jewelry -tuotemerkin käytöstä.

Osana uutta strategiaansa yritys uudistaa myös jakeluaan: jälleenmyyntiverkosto supistuu noin puoleen nykyisestä ja kattaa jatkossa 150 myyntipistettä maanlaajuisesti. Samalla Kalevala Koru panostaa verkkokauppansa kasvattamiseen.

– Uuden jakelustrategiamme kulmakivenä on kohdata kuluttajat siellä, missä he liikkuvat ja tarjota heille yhtenäinen Kalevala-maailma, niin verkossa kuin fyysisissä pisteissä, kertoo brändin toimitusjohtaja Kirsi Paakkari.

Vajaa vuosi sitten Kalevala Korun johdossa aloittanut Paakkari pyrkii kääntämään ikonisen korubrändin kurssin. Helsingin Sanomien haastattelussa Paakkari nimesi vaikeuksien syiksi muun muassa lahjakulttuurin muuttumisen ja verkkokaupan synnyttämän hintakilpailun.

Kalevala Koru on kärsinyt merkittävistä talousvaikeuksista viime vuosina. Toissa vuonna yritys pääsi vaivoin plussalle, mutta viime vuonna tulos romahti 2,4 miljoonaa euroa tappiolliseksi.


Suomalainen kosmetiikkatalo Transmeri valloittaa Ruotsin

Kotimaiselta kauneusrintamalta kuuluu iloisia uutisia: kosmetiikkayritys Transmeri laajenee Ruotsiin. Transmeri tunnetaan muun muassa Chanelin ja Guerlainin maahantuojana. 1920-luvulta lähtien toiminut kauneusammattilainen laajensi luonnonkosmetiikkaan pari vuotta sitten ja osti luonnonkosmetiikkatalo Jolien toissa vuonna. Transmerin pyrkimyksenä on saavuttaa vahva asema luonnonkosmetiikan markkinoilla myös Ruotsissa.

Kasvunsa tueksi Transmeri on perustanut tytäryhtiön ja toimiston Tukholman vanhaan kaupunkiin.

– Hyvän palvelun takaamiseksi liiketoiminta vaatii ihmisiä, jotka ovat fyysisesti paikan päällä ja tuntevat paikalliset markkinat ja asiakkaat, toteaa Transmerin toimitusjohtaja toimitusjohtaja Sari Rosin.

Luonnonkosmetiikan suosio on kasvanut kohisten viime vuosina. Transmerin ensisijaisena päämääränä on laajentaa jälleenmyyjäverkostoaan länsinaapurissa sekä kasvattaa jo olemassa olevaa joliebeauty.se -verkkokauppaa.

– Arviomme mukaan luonnonkosmetiikanmarkkinat ovat Suomessa ja Ruotsissa kutakuinkin tasavertaiset kun mitataan sen osuutta kosmetiikan kokonaismarkkinasta. Ruotsi on kuitenkin kokonaisuudessaan suurempi markkina, joten sieltä löytyy kyllä kasvutilaa kaltaisellemme yritykselle, Rosin sanoo.

Ruotsin valloitusta on palkattu johtamaan Henrik Olténg, jolla on pitkä tausta kosmetiikka- ja bisnesmaailmassa. Rosinin mukaan myymäläavausta Ruotsiin ei ole toistaiseksi suunnitteilla.


Teksti Ida Rantala Kuvat Emma Sarpaniemi, Lapponia Jewelry, Jolie / Patyka

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.