Marimekko ja Uniqlo taas kimpassa

Sanooko neljäs kerta toden? Ainakin Marimekon ja japanilaisen muotijätti Uniqlon yhteistyö jatkuu jo neljättä kertaa. Yritykset lanseerasivat ensimmäisen yhteistyömallistonsa keväällä 2018. Suuret ja selkeät suomalaiskuosit vetosivat kuluttajiin Aasiassa, ja yhteistyö poiki jatkoa viime syksynä ja tämän vuoden keväänä.

Tuoreimpaan mallistoon kuuluu naisten- ja lastenmuodin syys- ja talvivaatteita, joissa nähdään Annika Rimalan ja Maija Isolan suunnittelemia tunnettuja Marimekko-kuoseja.

Marimekon viestinnästä kerrotaan, että Uniqlon kaltaiset yhteistyömallistot auttavat Marimekkoa kasvattamaan ensisijaisesti tunnettuuttaan kansainvälisesti ja tavoittamaan uusia yleisöjä esimerkiksi Aasian ja Tyynenmeren alueilla.

Malliston tuotteita voi tilata myös Suomeen Uniqlon Euroopan verkkokaupasta maanantaista 23. marraskuuta alkaen. 



Vietä amerikkalainen kulutusjuhla suomeksi!

Black Friday -kulutusriehaa vietetään ensi viikon perjantaina. Kuluttajat ovat ottaneet Amerikasta maailmalle rantautuneen alennuspäivän omakseen myös Suomessa, ja suomalaisetkin merkit ovat innostuneet kulutusjuhlasta – kunhan ostamme suomalaista.

Joukko suomalaisia muotiyrityksiä kannustaa tulevana viikonloppuna suomalaisia tarttumaan kotimaiseen designiin mieluummin kuin kansainvälisiin huipputarjouksiin.

– Tänä vuonna kotimaisen arvostus on ollut selkeästi nousussa, mutta se ei yksin riitä. Tarvitaan myös ihan aitoja tekoja. Nyt suomalaisen yrityksen tuotteen valinta on tärkeämpää kuin koskaan, kertoo tempaukseen osallistuvan Myssyfarmin toimitusjohtaja Anna Rauhansuu tiedotteessa.

Muodin mustat lampaat -nimisessä tempauksessa ovat Myssyfarmin lisäksi mukana kotimaiset muotimerkit Arela, Frenn, Formal Friday, Hálo, Kasperi, Lovia, Nomen Nescio, Saint Vacant, Sasta, Tauko ja Terhi Pölkki.

Merkit tarjoavat viikonloppuna vaihtuvia etuja verkkokaupoissaan ja kivijalkamyymälöissään. Lisätietoa tapahtumasta löydät tempauksen omilta verkkosivuilta.



H&M muuttaa jätteet muodiksi

Muotiketju H&M on jo valmistanut muotia muun muassa rypäleistä, kahvista ja kalaverkoista. Nyt se tekee vaatteita myös muista jätemateriaaleista.

Tämän talven Conscious Exclusive -muotimalliston vaatteiden valmistuksessa on käytetty muun muassa hampunsiemenöljyn satojätettä, puusellua ja kierrätettyä jätemuovia. Malliston aurinkolaseissa on käytetty esimerkiksi jätebiomassaa, ja kengissä viinintuotannosta syntynyttä jätettä.

Conscious Exclusive AW20 -mallisto tulee myyntiin 1. joulukuuta H&M:n verkkokaupassa.



Aalto-yliopiston joulumyyjäiset auki sunnuntaihin

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun opiskelijoiden joulumyyjäisiä vietetään sunnuntaihin asti – mutta vain verkossa. Joulumyyjäisissä myydään muun muassa muotia ja tekstiilejä, koruja, taide-esineitä ja keramiikkaa. Valikoimaan pääsee tutustumaan myyjäisten Facebook-sivuilla.



Kuvat Uniqlo, Hálo, H&M

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.