Metsä/Skogen tähtää kasvuun joukkorahoituksella

Joukkorahoitus on trendikästä, ja myös muutamat muotifirmat ovat luottaneet sen tarjoamiin mahdollisuuksiin viime vuosina. Muun muassa Samuji, Nanso ja jo haudattu konseptikauppa TRE ovat kosiskelleet kuluttajia pelastajikseen siinä vaiheessa, kun ammattisijoittajia ei ole onnistuttu löytämään rahoittajiksi.

Menestys on ollut vaihtelevaa – Samuji pääsi ainakin hetkellisesti kuiville, kun sen fanit halusivat rahoittaa tuolloin konkurssikypsää yritystä yli 200 000 euron potilla. TRE teki sitäkin suuremmasta joukkorahoitussummasta huolimatta konkurssin.

Nyt joukkovoimaa hakee myös vuonna 2019 perustettu muodin ja lifestyle-tuotteiden konseptikauppa Metsä/Skogen.

Yrityksen toimitusjohtaja Carita Peltonen myöntää, ettei Metsä/Skogenin alkutaival ole ollut helppo. Korona hyydytti yrityksen kasvun ja kehityksen, vaikka valonpilkahduksiakin nähtiin: Peltosen johdolla Metsä/Skogen kehitti yrityksille esimerkiksi liikelahjakonseptin ja teki Finavian kanssa sopimuksen Helsinki-Vantaan lentoasemalle tulevasta elämysmyymälästä. 

Nyt uusien ideoiden jalostamiseen tarvitaan kuitenkin rahaa, jota ei yrityksen kassasta riittävästi löydy.

– Lentokentälle suunnitellaan lippulaivamyymälää ja se vaatii pääomaa. Meillä on myös Japanissa kiinnostavat neuvottelut käynnissä ison toimijan kanssa, joka voisi mahdollistaa Metsän pop uppien ja myymälöiden leviämistä Japanin markkinoilla. Myös b2b-kauppaa ja kiitoslahjakonseptia tulisi kehittää, Peltonen perustelee lisäpääoman tarvetta.

Metsä/Skogen on pystyttänyt rahoituskampanjansa Mesenaattiin ja kerännyt kahden ensimmäisen vuorokauden aikana kasaan reilut 2400 euroa. Tavoitteena on kerätä 100 000 euroa helmikuun loppuun mennessä.

Kuluttaja saa lahjoituksistaan vastineeksi Metsä/Skogenin tuotteita tai elämyslahjoja. Esimerkiksi 24 eurolla saa metsätuoksun, 50 eurolla jalkakylvyn ja sampanjaa kahdelle. 300 eurolla pääsee illalliselle metsän siimekseen.

Peltosen mukaan joukkorahoitus ei ole kasvua hakevalle Metsä/Skogenille ainoa oljenkorsi, vaan yritys neuvottelee parhaillaan myös pääomasijoittajien kanssa.

Rahoitushaku on avoinna 28. helmikuuta asti osoitteessa Mesenaatti.me.



Miehet saivat oman second hand -kauppansa

Second hand -muotikauppa voi vahvasti Helsingissä.

Uutisoimme äskettäin kaupungin keskustaan syntyneestä second hand-keskittymästä, mutta osataan sitä muissakin kaupunginosissa – kuten trenditietoisten suosimassa Kalliossa.

Kallion Hämeenkadulle on avautunut uusi second hand -kauppa nimeltään Almost New. Kaupan kohderyhmä on hieman harvinaisempi: miehet. Almost New myy kuitenkin käytettyjä miestenvaatteita ja unisex-muotia tutulla periaatteella: kaupasta voi vuokrata rekin ja hoitaa myynnin itse tai antaa henkilökunnan hoitaa koko myyntityö hinnoittelusta alkaen provisiomaksua vastaan.

Almost Newn toinen perustaja Inka Kurki kertoo viihtyneensä kirpputoreilla lapsesta lähtien. Idea omasta second hand -kaupasta syntyi viime kesänä.

– Puhuin ystäväni Meryem Biermannin kanssa, että miesten muotiin painottuvalla valikoimalla voisi erottautua. Miehille on pieniä vintage-kauppoja, mutta ei sellaisia, mistä voi myös vuokrata oman myyntirekin, kertoo Kurki.

Kurjen ja Biermannin bisnes on lähtenyt hyvin käyntiin. Yllättäen suuri osa – lähes puolet – asiakkaista on naisia. Se johtuu Kurjen arvion mukaan siitä, että naiset ovat suosineet pitkään maskuliinisia leikkauksia vaatteissaan.

– Haasteena meillä on saada lisää miehiä myymään. Ostajista ei ole ollut pulaa, mutta parhaillaan mietimme, kuinka innostaa miehet vuokraamaan rekkejä.

Almost Newlla on toinenkin missio: se haluaa tuoda esiin lifestyle-, taide- ja musiikkiharrastajien tuotteita. Siksi se on avannut kauppansa yhteyteen myös pop upin. Kurjen mukaan sinne on tulossa myyntiin ainakin pienpaahtimon erikoiskahveja ja Virossa tehtyjä nahkalaukkuja.



Makia ja Finlayson kokeilevat uudenlaista yhteistyötä

Tampereella todistettiin viime viikolla erikoista myyntitempausta. Muotibrändi Makia marssi sisään tekstiiliyritys Finlaysonin Ratinan myymälään ja otti tilan haltuunsa.

Yhteistyöhenkeen tehdyssä talonvaltauksessa on kyse Makian ja Finlaysonin testaamasta uudesta liiketoimintamallista – Finlaysonin kivijalkaliikkeestä on tullut neljän kuukauden ajaksi Makian myymälä.

– Makialla ei ole omaa kivijalkapuotia Tampereella, ja tavoitteenamme onkin testata meille korkean sesongin aikaan myyntimme vilkkautta Finlaysonin keskeisellä myymäläpaikalla, kertoo Makian luova johtaja Totti Nyberg tiedotteessa.

Finlaysonin toimitusjohtaja Mikko Koponen uskoo, että kivijalkamyymälöissä tarvitaan nyt uudenlaisia rohkeita kokeiluja. Koposen mukaan Finlaysonin myynti keskittyy vahvasti kesään ja jouluun – ja siksi se voi tarjota itselleen hiljaisen sesongin ajaksi myymälänsä henkilökuntineen ja kalusteineen Makialle, jolle kevät taas on vilkasta myyntiaikaa.

Finlaysonin liike on muutettu Makian brändi-ilmeen näköiseksi, ja kodintekstiilit ovat vaihtuneet Makian tuotteisiin.

Myymälänvaltauskokeilu jatkuu toukokuun loppuun, jonka jälkeen Finlayson jatkaa normaalisti Ratinan myymälänsä toimintaa



Kuvat Metsä/Skogen, Almost New, Makia


Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Ida Rantala | ida.rantala@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi


Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.