Hallitus purkaa koronarajoituksia ja sen myötä myös osa muotikaupoista on päätynyt avaamaan jälleen ovensa. Näyttää siltä, että asiakkaat ovat pikkuhiljaa palaamassa.


Koronaviruksen leviäminen Suomeen maaliskuun puolessavälissä oli muotikaupoille katastrofi. Vaikka viranomaiset eivät ole vaatineet muotikauppojen sulkemista samaan tapaan kuin ravintoloiden, asiakaskato on ollut niin totaalista, että moni liike on laittanut lapun luukulle useiksi viikoiksi.

Nyt osa liikkeistä on päätynyt avaamaan ovensa uudelleen yli kuukauden tauon jälkeen. Yksi niistä on päähineitä myyvä KN Collection. Päähinettä voi olla hankala ostaa sovittamatta, joten Helsingin Eerikinkadulla sijaitsevan kivijalkaliikkeen sulkeminen oli brändin toimitusjohtaja Kati Niemelle harmillinen päätös. 

– Tiedon puute oli siinä vaiheessa niin suurta, että näin turvallisemmaksi sulkea liikkeen. Sulkeminen aiheutti ehdottomasti menetettyä myyntiä, mutta työntekijöiden turvallisuus oli ratkaiseva tekijä, Niemi muistelee reilun kuukauden takaista päätöstään.

Verkkokauppa palveli KN Collectionin asiakkaita akuutin koronasulun aikaan, ja siellä myynti kasvoikin edellisvuoteen verrattuna. Nyt liike on kuitenkin jälleen auki – tosin aukioloaikoja on lyhennetty. Kati Niemen asiakkaat ovat kertoneet kokevansa pienen putiikin turvallisemmaksi vaihtoehdoksi kuin isot ostoskeskukset. Ruuhkaa ei vielä ole, mutta jonkin verran asiakkaita on jo käynyt.

Fredrikinkadulla sijaitseva Liike Shop päätyi sekin avaamaan kivijalkaliikkeensä asiakkaille pian vapun jälkeen. Aukioloaikoja on lyhennetty, ja toistaiseksi myymälään pääsee vain ovikelloa soittamalla.

– Vaikka tällä viikolla ulkona on selkeästi enemmän ihmisiä liikkeellä, asiakkaita on käynyt vasta muutamia. Kylmä ilma vaikuttaa varmasti. Juuri myin yhdelle asiakkaalle pipon, Liike Shopin Johanna Vainio kertoo.

Liike Shop avasi ovensa vapun jälkeen lyhennetyin aukioloajoin. Myymälään pääsee sisään ovikelloa soittamalla.


Liike Shop päädyttiin sulkemaan maaliskuun puolessa välissä asiakkaiden vähenemisen ja vastuullisuuden takia.

– Myymme vastuullista muotia ja pyrimme muutenkin vastuullisuuteen toiminnassamme. Jos kannustetaan olemaan ilman kontakteja, niin on vastuullista noudattaa ohjeistusta ja pitää liike kiinni. Yrityksessä vastuullisuuden pitää päteä kautta linjan.

Myös Uhana on avannut Helsingin ja Tampereen liikkeensä jälleen. Vaikka brändin nettikauppa on palvellut ostajia tuttuun tapaan, asiakkaat ovat odottaneet innolla kivijalkaliikkeiden avautumista. Tiedusteluja myymälöiden tilanteesta on tullut sosiaalisessa mediassa. Muutama kanta-asiakas saapui Helsingin liikkeeseen heti aukeamisilmoituksen jälkeen. 

– Ihmiset ovat olleet päiväkävelyllä ja kertovat huomanneensa ilokseen, että olemme auki. Palaute avaamisesta on ollut hyvin positiivista, koska kaltaisemme liikkeet ovat kaupungissa eräänlaisia kohtaamispaikkoja. Asiakkaat odottavat, että pääsevät tapaamaan myös muita ihmisiä, kertoo Uhanan ja Papu Storen myymäläpäällikkö Krista Sigmundt.

Sigmundt kuitenkin muistuttaa, että asiakkaiden innokkuudesta huolimatta liikkeissä pidetään parin metrin etäisyys ja huomioidaan tilanne niin, että kaikilla on mukava asioida. Liikkeet päädyttiin avaamaan kokeilumielessä hallituksen rajoitusten lievennysten myötä. 

– Testaamme nyt alkuun pari viikkoa lyhennetyillä aukioloajoilla ja muilla turvatoimilla.

Uhanan asiakkaat kyselivät myymälöiden avautumisesta sosiaalisessa mediassa. Innokkaimmat kanta-asiakkaat tulivat ostoksille heti ovien avauduttua.


Vaatebrändi Makian Lasipalatsin lippulaivamyymälä ehti olla suljettuna lähes kaksi kuukautta. Asiakkailla oli mahdollisuus tulla ostoksille varaamalla yksityisajan, mutta siitä shoppailijat eivät innostuneet. Nyt kauppa on jälleen auki, ja vastaanotto on yllättänyt liikkeen myymäläpäällikkö Sonja Myllymäen.

– Melkein jokainen asiakas on tullut antamaan palautetta siitä, kuinka ihana juttu liikkeen avautuminen on. Asiakkaat ovat selkeästi odottaneet, että pääsevät taas shoppailemaan, Myllymäki kertoo. 

Vaikka asiakkaiden määrä on yllättänyt positiivisesti, on se silti kaukana viime vuodesta. Turistien puuttuminen katukuvasta näkyy myös Makian kävijämäärissä ja myynneissä.

Makian operatiivinen johtaja Mika Martikainen kertoo Makian päätyneen avaamaan liikkeensä nyt, koska hallituksen päätösten seurauksena muukin yhteiskunta on jälleen avautumassa. 

– Suljimme liikkeen, koska hallitus antoi selkeät ja vahvat ohjeistukset. Nyt taas viranomaiset ovat avanneet koulut ja höllentäneet muita rajoituksia, niin koimme tämän olevan oikea aika avata liike jälleen. Meillä on nyt alkuun supistetut aukioloajat ja pieni henkilöstömäärä. Testaamme, liikkuuko asiakkaita vai ei.

– Vaikka yhteiskunta on menossa avoimempaan suuntaan, epätietoisuus koronaviruksen suhteen ei ole helpottanut, lisää Martikainen. 

Yhteiskunnan aukeaminen rohkaisi myös kauppias Sari Pitkäpaasia avaamaan Uudenmaan Vila-liikkeensä vapun jälkeen. Pitkäpaasin mukaan asiakkaita on riittänyt hyvin avaamisen jälkeen. 

– Ihmiset ovat selkeästi kyllästyneet kotoiluun ja lähteneet kaupoille. Nyt virukseen on jo opittu suhtautumaan ja toimimaan fiksusti ja vastuullisesti. Ristiriitaista on kuitenkin se, että joudumme pitämään liikkeet auki lyhennetyin aukioloajoin. Nyt ihmiset tulevat lyhyemmällä aikavälillä, joten ihmisiä on kerralla enemmän liikenteessä. 

Myymälän avaamiseen vaikutti myös taloudellinen paine.

– Myymälät on pidettävä auki, jotta saadaan tuloja kulujen kattamiseksi. Tavaraa tulee jatkuvasti sisään, joten sitä on otettava vastaan ja purettava myyntiin. Tilanne on nyt se, että viruksen kanssa on vain opittava elämään. Ei myymälää voi pitää vuosia kiinni, jos virus pitkittyykin. 

Vaikka monet kivijalkamyymälät ovat nyt auki, ei Pitkäpaasi aio lopettaa vaatteiden myyntiä Instagramin välityksellä. Hän näkee virtuaalisen kaupan olevan toimiva kaupankäynnin muoto vielä koronaviruksen jälkeenkin.

Teksti Rebekka Silvennoinen Kuvat Makia, Liike Shop, Uhana

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.