Raumalaiset ovat onnistuneet luomaan muotitapahtuman, joka oli menestys, vaikka se siirrettiin pandemian takia sisätiloista Vanhan Rauman kaduille.


Jo Vanhan Rauman laidalla tulee vastaan väkijoukko. Satoja ja taas satoja ihmisiä kulkee pitkin kauniin puutaloalueen kapeita katuja ja kujia, ja suurin osa heistä on pysähtynyt, suorastaan jähmettynyt muotiliikkeiden ikkunoiden eteen. Niissä mallit esittelevät talven muotiuutuuksia.

Käynnissä on Vanhan Rauman vuosittainen muoti-ilta: Sparkling Night. 

Kymmenen vuotta sitten alkoi perinne, joka jatkuu, kasvaa ja kehittyy. Idean keksi aikoinaan paikallisen Café Salin kokki. Hän tuli ajatelleeksi, että Raumalla voisi kokeilla muodin ja ruuan yhdistämistä.

Ensimmäiset kerran Sparkling Night järjestettiinkin Café Salissa, ja mukana oli vain neljä yritystä. Mutta sitten kauppojen ja ennen kaikkea yleisön määrä kasvoi sitä tahtia, että oli löydettävä yhä suurempia tiloja muotinäytöksen järjestämiseen.



Juuri ennen pandemiaa järjestetyn tapahtuman 500 lippua myytiin loppuun alle tunnissa. Iltaan kuului muotinäytöksen lisäksi kuohujuomat ja ruuat.

Mutta viime vuonna muotinäytöstä ei voitu koronan vuoksi järjestää. Niinpä kekseliäät Vanhan Rauman muotikauppiaat keksivät, että näytöksen järjestetäänkin kauppojen ikkunoissa, ja yleisö voi katsoa niitä turvallisesti ulkoilmassa.

Koska tämän syksyn järjestelyt oli aloitettava kuukausia ennen tapahtumaa, eikä tuolloin voitu vielä tietää marraskuun pandemiarajoituksista, näytökset päätettiin vielä kerran pitää näyteikkunoissa.



Illasta muodostui varsinainen kansanjuhla. Raumalla ei juurikaan ole suurien muotiketjujen liikkeitä eikä ostoskeskuksia, joten siellä on vielä paljon kivijalkakauppoja. Ja niiden ihmisiä yhdistävä voima ja kansaa kokoava mahti todistettiin lauantai-iltana. Jokaisen kaupan edessä oli kymmeniä, ellei satoja ihmisiä, jotka seurasivat tarkasti ja mukana eläen ikkunoissa esiintyneitä malleja ja heidän esittelemiään muotiuutuuksia. Lähes sadan mallin joukossa oli opettajia, juristeja, opiskelijoita, kauppiaita, myyjiä – ja lapsia.

Silmälaseille oli omat näytösikkunansa ja alusvaatteille omansa.

Koko tapahtuma järjestetään talkoovoimin, ja siitä vastaavat Vanhan Rauman kauppiaat. Mukana oli kymmenen Vanhan Rauman yritystä: Alusasuliike Helmi, Café Sali, Cameo Boutique, Candida, Heidi A. Design, Kampaamo Noie, Kauppahuone Riveri, Koti-Vakka, Silmäoptikot Palmu ja Westlook. 

Tapahtuma järjestettiin 15. kerran.


Kuvat Sparkling Night

Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Viestintäpäällikkö Ida Rantala | ida.rantala@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi

Sisällöntuottaja Liina Haanmäki | liina.haanmaki@fafi.fi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.