Reiman yhden materiaalin takki ja Haltin höyhenenkevyt laskettelutakki palkittiin kansainvälisesti arvostetuilla ISPO Award-palkinnoilla.


Suomalainen vaatesuunnittelu on kerännyt kiitosta maailmalla.

Tällä kertaa palkinnon ovat napanneet lastenvaatemerkki Reima ja ulkoiluvaatebrändi Halti, joille on myönnetty arvostetut ISPO Award Winner -tunnustukset.

ISPO on kansainvälisesti toimiva urheilukaupan verkosto, joka myöntää vuosittain palkintoja toiminnallisille tuotteille. Valinnat tekee kansainvälinen tuomaristo, joka käy joka vuosi läpi satoja tuotteita. Raadissa istuu muun muassa entisiä urheilijoita, urheilutoimittajia, vaatesuunnittelijoita ja valmentajia.

Kilpailua pidetään alalla kovatasoisena: voittajien joukossa ovat tänä vuonna esimerkiksi Adidas, Helly Hansen, Haglöfs ja North Face.

Reiman ensi syksyn mallistoon kuuluva Muutun-takki nappasi palkinnon ulkoilutuote-kategoriassa. Muutun-takki on vedenpitävä, hengittävä ja helposti kierrätettävä – takki on valmistettu kokonaan polyesteristä. Takin ulkokankaalla on vettä ja likaa hylkivä Bionic Finish Eco -viimeistely ja takin neulosvuori on sekin kierrätettyä polyesteriä.

ISPOn tuomariston mukaan yhden raaka-aineen käyttö on vaatealan tulevaisuutta, joka ansaitsee tulla palkituksi. Yhden materiaalin vaate on helppo kierrättää, kun erilaisia kuituja ei ole sekoitettu keskenään.

Reima on siis saanut tehtyä yhdellä perusmateriaalilla, eli polyesterillä, teknisesti toimivan takin. Ainoastaan takit nepparit ja vetoketjun lukko ovat metallia ja ne voidaan kierrättää metallina.

– Tämä on meille arvokas tunnustus siitä, että tuotekehityksemme on oikeilla raiteilla, iloitsi Reiman toimitusjohtaja Elina Björklund tiedotteessa.


Reiman Muutun-takki palkittiin ISPO Awardsin ulkoilutuote-kategoriassa.


ISPOlta saadun tunnustuksen nähdään olevan eräänlainen tae laadusta ja viimeisimmistä innovaatioista ja helpottavan esimerkiksi sisäänostajien työtä. Myyntiäkin se saattaa kasvattaa. Vaikka kuluttaja ei tuntisi itse kilpailua, Award Winner -sanat painettuna esimerkiksi voittajavaatteen mainoksiin ovat aina hyvä myyntivaltti.

Reiman viestintäjohtaja Riikamaria Paakkunainen kertoo Fashion Finlandille, että tämä on Reiman ensimmäinen voitto ISPO-kisassa. Aiemmin Reima on osallistunut kilpailuun Reima Go -aktiivisuussensorilla, joka mittaa lapsen aktiivisuutta päivän aikana. Silloin ei kuitenkaan tullut menestystä.

– ISPO on kova kisa kovilla kriteereillä. Mukana on satoja tuotteita, ja tunnustuksista on tullut todella haluttuja, kertoo Paakkunainen.

Voitto on Reimalle ensimmäinen, mutta Haltille jo toinen.

Haltin ultrakevyt Gifted Drymaxx -laskettelutakki palkittiin ISPO Award -palkinnolla talviurheilukategoriassa. Takissa käytetyt kankaat ja vanut ovat suurelta osin kierrätettyjä.


Haltin palkitussa Gifted Drymaxx -laskettelutakissa käyttäjän oma keho lämmittää takin sisältä.


Haltin tuotepäällikkö Maija Kiiski kertoo, että takin suunnittelussa tärkeintä oli sen keveys.

– Saavutimme sen kehittämällä takin vuoreen tunnelimaisen rakenteen, joka ei vaadi niin paljon täytettä, vaan jossa laskijan kehon lämmittämä ilma pääsee liikkumaan ja lämmittämään takin sisältä, Kiiski kertoo tiedotteessa.

Haltin edellinen ISPO-voitto on vuodelta 2019, jolloin merkin kierrätettävä The Next Generation -ulkoilutakki nappasi vastaavan ykkössijan.

Reiman Muutun-takki ja Haltin Gifted Drymaxx-takki tulevat myyntiin ensi syksynä.


Kuvat Reima, Halti

Fashion Finlandin toimitus
Päätoimittaja Sami Sykkö | sami.sykko@fafi.fi
Sisältöpäällikkö Ida Rantala | ida.rantala@fafi.fi
Sisällöntuottaja Rebekka Silvennoinen | rebekka.silvennoinen@fafi.fi



Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *